Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Joulu tuli, oli ja meni





Vihdoinkin jotain muuta kuin niitä iänikuisia pilvettömiä taivaita, palmuja ja hiekkasia varpaita rannalla! (Vaikka jos totta puhutaan niin oisin kyllä jo aika valmis lähtemään jonnekin missä olis helpompi mennä ulos, ei tarttis kerrostaa kaikkia vaatteita päälle eikä raivata lumia ulko-oven edestä joka kerta ku sen haluaa aukasta..)

Koska pirpana vietti joulua isänsä luona, niin meilläpä oli aikuisten joulu, kaikki lapset kotona plus amerikan vävy. Saatiin keskittyä lähinnä syömiseen ja olemiseen. Oikein mukavaa! Yks uus jouluruoka-aine oli itsepoimitut ja -säilötyt oliivit, toivoisin että siitä vois tulla perinne. Kaikenkaikkiaan ruokaa oli ihan liikaa, sillä isot lapset viipyivät vain pari päivää eikä sinä aikana ehditty syödä kuin yksi kunnon jouluateria ja joulupitsat.

Lahjoja oli tosi maltillisesti, en vaan jaksa haalia mitään turhaa yhtään kenellekään. Kirjakaupassa kävin kun käskettiin, sieltä lähti mukaan lähinnä kalentereita ja jotain muutakin vissiin. Lapset sai jokainen yhdet isot järkilahjat tarpeeseen sekä rahaa. Suklaata oli ihan liikaa, on vieläkin syömättä vaikka kuinka, ja kun yli puolet syöjistäkin on kaikonneet niin arvata saattaa miten käy..

Mukavaa loppuvuotta kaikille!

2 kommenttia:

Tillariina kirjoitti...

Huomenna syödään ns. rääppiäiset! Piti jo tänään, vaan mies joutui tyttären muuttomieheksi. Joulu on ihanaa aikaa...talven paras (ainoa) juttu! Eihän suklaa mene pilalle. Mulla on vielä yksi rasia täysin korkkaamatta. Kyllä se parin kuukauden päästä on syöty...:)

Vianna kirjoitti...

Juu ei kuule säily suklaa tässä talossa.. Vaikka syöjät on kaikonneet, niin jotenkin kummasti on suklaa silti päässyt jo loppumaan :o)