Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

maanantai 29. toukokuuta 2017

Tehtyjä töitä






Tädäää! Meillä on tehty töitäää! Saatiin yhdet apukädet pariksi viikoksi, tosin niiden piti jo lähtä takas kotiin, mutta kylläpä sitä kahdessakin viikossa ihmeitä tapahtuu. Ensinnäkin romuja on raivattu tontilta vaikka kuinka. Tienoo siistiytyi kummasti jo sillä, että metallimies kävi noutamassa parin tonnin kuorman kaikenlaista rojua. Saatiin purettua oikeestaan kaikilta romahtaneilta katoilta pellit pois, ja yks rakennus jopa hävitettyä maan tasalle. Siitä jäi vielä pikkukuorma roskaa kaatikselle vietäväksi heti kunhan saadaan tuo kärry siihen kuntoon että sillä voi ajella. Navetan takaa huussi on sekin melkein jo purettu maan tasalle. Sen sijaan wanha tupa vielä odottelee pystyssä että keksittäis systeemi millä sitä uskaltais lähestyä turvallisesti, tyhjennettiin se kuitenkin jo lähes kokonaan. Vanhat ja painavat tuvanpenkit on menossa uusiokäyttöön, ja ikkunanpokat on edelleen lähes käyttökelpoiset. Ja kun lumet viimein suli meidänkin pelloilta, on jo päästy peltotöihinkin: kaikki tarvittavat kynnöt on tehty, osa pelloista jo karhittukin, ja pottu saatiin jo maahan. Toivottavasti tämä yhtäkkinen takatalvi ei pahasti vikuuta mukuloita maan alla. Lisäksi vanhat vatunvarret on leikattu, mansikkamaat lähes harjattu kuivista lehdistä, kaaleja ja kurpitsoita kylvetty esikasvatukseen, kasvimaa jyrsitty, ja varmaan jotain muutakin on tehty.

Ei kommentteja: