Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

lauantai 4. kesäkuuta 2016

Yli puoli vuotta ilman


Ja heti alkuun harvinainen ilmestys, eli meikäläisen omakuva (jotain hyvää näissä nyky"puhelimissa": tulee välillä otettua kuvia itsestä, ja pikkuhiljaa tottuu omaankin pärstään). Kuva on kylläkin viime kesältä, hiukset auringon vaalentamat, kuvankäsittelyllä sopivasti blurrattu muualta kuin silmistä, eli rutut ei näy.. Ite tykkään tästä kuvasta kovasti. Mutta siis, olen nyt ollut reilun puoli vuotta ilman. Shampoota - mitäs te oikein ajattelitte?? Ja missä se sitten näkyy..?

Etenkin hiuksissa! Ne ei ole enää ollenkaan jatkuvasti likaisentuntuiset/-näköiset, ja voi pitää päiviä väliä pesuissa. Pesen ne joko pelkällä vedellä noin 1-2 kertaa viikossa (kuumalla ilmalla tietty joka suihkukerralla), tai sitten kananmunalla noin 3-4 viikon välein. Mua helpottaa kovasti kun voi käydä suihkussa hiukset nutturalla, eikä tarvi odotella tuntikaupalla että paksu letti on kuiva ja pääsee heti vaikkapa nukkumaan. Kätevä etenkin talvella. Kananmunapesun teen ihan yksinkertaisesti siten, että vatkaan munan vaahdoksi ja pesen kostutetut hiukset sillä, huuhdon samantien. En jaksais mitään ihme muovikääreitä ja saunoja viritellä, ja miksipä, kun toimii ihan hyvin ilmankin. Joskus tuntuu että kananmunapesun jälkeisenä päivänä hiukset on vähän liiankin puhtaat ja lenteleväiset. Hiukset ei myöskään haise miltään vaikka niihin en mitään tuoksuja työnnäkään. Muitakaan tököttejä en hiuksiini ole aikoihin laitellut, koska ei tarvi. Hiukset voi myös ehkä tuntua paksummilta kuin ennen, ei oikein pysty sanomaan kun ne ei ole koskaan olleet mitkään kovin hentoiset.

Kylppärissä yksi puteli vähemmän suihkunurkassa ei sinällään paljon vaikuta. Ja on sieltä toinenkin purkki pois, sillä hommasin ipanoille palashampoon. Osa käyttää sitä, osa ei. Kukkarossa ei shampoottomuutta juurikaan huomaa, ei niitä pulloja kovin montaa vuodessa ole tähänkään asti kulunut, vaikka ovatkin olleet luomulaatua ja siksi ehkä himpun kalliimpia kuin tavan markettimömmöt.

Uskaltaisitko itse kokeilla?

5 kommenttia:

Anneli A kirjoitti...

Kuulostaa mielenkiintoiselta. Minun tyttäreni on innostunut samasta asiasta, eli on luopunut shamppoiden käytöstä. Hän on myös hyvin tyytyväinen. - Blogissani on arvonta, jossa palkintoina on kolme puutarhakirjaa. Käyhän kurkkaamassa. Kesäterkkuja Pihakuiskaajan puutarhasta.

Maija/Taajamafarmari kirjoitti...

Mulle oli jo rohkeaa kun kasvatin hiuksiin oman värin. En ehkä vielä pysty tähän.

Ehkä tyhmä kysymys, mutta hikoiletko päänahasta paljon? Nimittäin tuntuu että hikoan ihan kauheasti. Lähteekö hiki pois kunnolla ilman shamppoota?!
Pesupähkinöillä pesun lopetin siihen kun tuntui ettei vaatteet enää tule kunnolla puhtaaksi. Kamalaa kun puhtaat vaatteet haisee hikiseltä ja tuntuu "tahmeata". Ehkä toimivat nekin ihmisillä joiden vaatteet eivät ole ihan yhtä likaisia kuin meillä...

Vianna kirjoitti...

Kyllä mulla välillä on tukanjuuret märkänä, ei nyt ehkä mitenkään epätavallisen paljon. Ja sanoisin että hiki lähtee pois ilman shamppoota, mää tykkään hieroo sormenpäillä päänahkan kauttaaltaan suihkun alla, ja kyllä siinä hiki huuhtoutuu pois. Pesupähkinöillä oon pessyt lähinnä vähänkäytettyjä pyyhkeitä, muuhun pyykkiin en tiedä toimisko.

Heli kirjoitti...

Mä yritin kerran kokeilla tota nopoota, mutta... tukka oli kyllä niin kauhea, että se sitten todellakin jäi. Mulla on ohut hiuslaatu, vaikka tukkaa kai on melko paljon. Mutta ei missään nimessä ole paksu tukka kuitenkaan, ja rasvoittuu helposti. Se pesemättömyys oli todella hirveää, ei auttanut vaikka miten sitä pelkällä vedellä koitin peseskellä, enkä työni takia voi olla tukka paskassa...

Nyt olen käyttäny pidemmän aikaa Urtekramin tai Ole hyvän shampoita. Ne on suht ok, vaikka aika ajoin tuntuu, että ei niillä tule puhtaaksi. Toisaalta tukka jotenkin pysyy kyllä pidempään puhtaana. Aina välillä tekis todella paljon mieli ostaa joku ihan tavallinen shampoo, mutta mulle merkkaa niin paljon se, että on luonnonmukaisempi eikä mene myrkkyjä vesiin.

Pyykistä kun oli tuossa puhe, niin mä oon pessyt myös pyykit Ole hyvän aineilla jonkun aikaa. Ihan puhdasta tulee, mutta pesukone alkoi haista kauheelle.. joten ostin pullollisen tavallista ainetta ja pesen sillä nyt, ja sitten kun se loppuu palaan taas Ole hyvään. Pesupähkinöitäkin oon joskus kokeillu, mutta jotenkaan ne ei vakuuttanu, tää Ole hyvä tuntuu paremmalta.

Vianna kirjoitti...

Mullakin oli ennen tuo Urtekramin shampoo. Alkuun kun jätin senkin pois, tuntui tukka kyllä tosi likaiselta, mutta kummasti alkoi helpottaa heti kun tajusin kokeilla kananmunapesua. Ensin ajattelin etten lähde siihen kun tuntuu olevan tosi työlästä viritellä kelmuja päähän (ja mitä muovintuhlausta!) ja istuksella saunassa odottamassa että se vaikuttaa. Päätin että vain pesen sillä ja huuhtelen viileällä vedellä, ja mun mielestä hiuksista tulee kyllä tosi puhtaat noin.

Mullakin joskus ollut tuo Ole hyvä -pyykinpesuaine, sitä ei vaan saa meidän kyliltä, kaupungista ostan jos muistan. Aikoihin en ole muistanut. Musta se oli ihan kiva, pitääkin kattoo mistä sitä löytäis, vois taas kokeilla sitä.