Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Lapset Lapissa











Vähän ennen koulujen loppumista meidän muksut alkoi suunnitella lomareissua. Mutta milloin, minne, miten, minkälaisella kokoonpanolla..? Kun kesäloma alkoi ja pikkuipana meni isälleen viikoksi, 3/4 lapsista käänsi nokan kohti pohjoista tavoitteena käydä Nordkapissa sekä kolmen valtion rajalla Kilpisjärvellä. Ja sen ne tosiaan teki! Yli 2600 km, aika suoritus, kun matkassa oli vain yksi kuski ja kaksi jätkää. Pari yötä viettivät sukulaisilla ja yhden mökillä, kaksi yötä nukkuivat vuokramökeissä ja yhden autossa. Onpa hyvä että mukana matkassa oli myös toppatakit, ja just ehtivät lumisateen alta kotiin. Reippaita ovat, ja ihana kun tulevat niin hyvin toimeen keskenään että tuommonen reissu onnistuu

Ei kommentteja: