Suurperhe-elämää maalla. Lapsia, lemmikkejä ja luomua. Puutarhastelua. Maatöitä, puutöitä, käsitöitä.

torstai 18. helmikuuta 2016

Ajattele!

  Elipä kerran maan päällä ihan tavallinen mies vaimoineen. Vaimon nimi oli Jelena ja miehen Ivan.
  Joka päivä töistä kotiin tultuaan mies istahti television äärellä olevaan nojatuoliin ja alkoi lukea päivän lehteä. Hänen vaimonsa, Jelena, laittoi ruokaa keittiössä. Päivällistä miehelleen tarjotessaan vaimo marmatti, ettei mies koskaan tehnyt mitään tähdellistä kotona ja ansaitsee vielä heikosti... Vaimon sättiminen ärsytti Ivania, mutta hän ei vastannut tälle tylysti, vaan ajatteli vain itsekseen: "Itse on kuin mikäkin kuvatus, ja kehtaa vielä komennella minua. Naimisiin mennessämme hän oli aivan toisenlainen, kaunis ja hellä".
  Kerran, kun marmattava vaimo taas oli vaatinut Ivania viemään roskat, niin tämä nousi vastentahtoisesti nojatuolistaan ja meni ulos. Palatessaan hän pysähtyi ulko-ovelle ja kääntyi ajatuksissaan Jumalan puoleen:
  -Voi hyvä Jumala, voi hyvä Jumala! Miten surkeaa elämäni onkaan. Pitääkö minun koko loppuelämäni viettää tuollaisen nalkuttavan ja ruman vaimon kanssa? Ei se ole mitään elämää, vaan pelkkää kärsimystä.
  Ja yhtäkkiä Ivan kuuli Jumalan hiljaisen äänen:
  -Autan sinua, poikani Ivan, ahdingossasi. Voisin antaa sinulle vaimoksi ihanan jumalattaren, mutta naapurit saattaisivat ihmetellä suuresti äkillisiä muutoksia elämän käänteissäsi. Toimikaamme seuraavasti: Minä muutan vaimoasi vähitellen, herätän hänessä jumalattaren hengen ja parannan hänen ulkonäköään. Mutta muista itse, että kun kerran haluat elää jumalattaren kanssa, niin on sinun muutettava omaa elämääsi ollaksesi hänen arvoisensa.
  -Suurkiitokset, Jumala. Kuka tahansa mies on valmis muuttamaan elämäänsä jumalattaren vuoksi. Sano minulle kuitenkin, milloin alat luoda muutoksia vaimooni?
  -Minä muutan häntä hieman nyt heti. Ja joka hetki muutan häntä kauniimmaksi ja lempeämmäksi.
  Ivan lähti kotiinsa, istuutui nojatuoliinsa, tarttui lehteen ja avasi television uudestaan. Mutta häntä ei haluttanut lukea eikä katsoa meneillään olevaa elokuvaa. Hänen teki kovasti mieli vilkaista, olisiko vaimo edes hitusen muuttunut.
  Ivan nousi ylös, avasi keittiön oven, nojasi ovenkarmiin ja alkoi tarkasti katsella vaimoaan. Vaimo seisoi häneen selin ja pesi illallisastioita.
  Yhtäkkiä Jelena tunsi itseensä kohdistuvan katseen ja käännähti oveen päin. Heidän katseensa yhtyivät. Ivan katsoi vaimoaan ja ajatteli: "Ei vaimossa ole tapahtunut niin mitään muutoksia".
  Nähdessään miehensä epätavallisen kiinnostuksen Jelena mitään käsittämättä alkoi suoria hiuksiaan. Poskilleen kohosi puna hänen kysyessään:
  -Ivan, miten sinä nyt noin tarkasti katselet minua?
  Mies oli hämillään itsekin eikä tiennyt mitä vastata, mutta sanoi sitten yhtäkkiä:
  -Voisinko auttaa sinua astioiden pesussa? Mietin, miksen minä...
 -Astioidenko? Auttaisit minua? toisti hämmästynyt vaimo hiljaisella äänellä riisuen yltään likaantuneen esiliinan. -Olen jo pessyt astiat.
  "Voi hyvänen aika, miten vaimo ihan silmissä muuttuu", ajatteli Ivan itsekseen. "On yhtäkkiä paljon somempi".
  Sitten Ivan alkoi kuivata astioita.
  Seuraavana päivänä Ivan kiirehti kotiin. Hän ei millään malttanut odottaa nähdäkseen, miten hänen nalkuttava vaimonsa muuttuisi pikku hiljaa jumalattareksi.
  "Entäpä, jos hänessä on jo paljon jumalatarta? Enkä minä itse ole muuttunut hitustakaan. Ostan varmuuden vuoksi hänelle kukkasia, jotta en häpäisi itseäni jumalattaren edessä".
  Kotioven avattuaan Ivan jähmettyi paikoilleen kuin lumottuna. Jelena seisoi hänen edessään pyhäkoltussaan, jonka Ivan oli hänelle ostanut vuosi sitten. Hiuksensa olivat sievästi laitetut värikäs nauha koristeena. Ivan oli aivan hämillään ja ojensi kädet vavisten kukat Jelenalle voimatta irrottaa tästä katsettaan.
  Jelena otti kukat ja voihkaisi hiljaa, laski sitten katseensa hehkeän punan kohotessa poskilleen.
  "Voi miten kauniit silmäripset jumalattarilla onkaan! Ja miten sävyisä heidän luonteensa onkaan! Ja miten ihmeellinen heidän sisäinen ja ulkoinen kauneutensa onkaan!"
  Nyt Ivan puolestaan voihkaisi nähdessään pöydän, jolle oli katettu heidän juhla-astiastonsa. Pöydällä paloi kaksi kynttilää, joiden vieressä sädehti kaksi kristallipikaria. Ja tarjolla oleva ateria houkutti taivaallisilla tuoksuillaan.
  Ivan kävi istumaan pöydän ääreen ja Jelena häntä vastapäätä. Yhtäkkiä Jelena kuitenkin hypähti ylös sanoen:
  -Anna anteeksi, unohdin avata television ja tuoda sinulle tuoreet sanomalehdet.
  -En kaipaa televisiota enkä lehtiä, niissä jauhetaan aina vain yhtä ja samaa, vastasi Ivan vilpittömästi. -Kerro mieluummin, mitä haluaisit tehdä huomenna, kun on lauantai.
  Jelena toisti kysymyksen aivan hämillään:
  -Entä sinä sitten?
  -Ostin meille kaiken varalta teatteriliput. Mutta päivällä voisimme mennä ostoksille. Jos kerran mennään teatteriin, niin sinulle pitää saada sovelias asu.
  Ivan oli sanomaisillaan salaiset sanat: "jumalattarelle sovelias asu", häkeltyi tästä, katsoi uudestaan vaimoonsa ja voihkaisi taas. Häntä vastapäätä istui jumalatar.
  Kasvonsa loistivat onnesta ja silmänsä sädehtivät. Ja huulillaan karehti salaperäinen ja hieman kysyvä hymy.
  "Voi Jumalani, miten kauniita jumalattaret ovatkaan! Mutta jos hän kaunistuu päivä päivältä, niin kykenenkö olemaan jumalattaren arvoinen?" mietti Ivan itsekseen. Ja yhtäkkiä hänen mielessään leimahti kuin salamanvälähdys: "Minun on tehtävä se! Minun on pyydettävä häneltä, anottava häntä synnyttämään minun lapseni. Siis minun ja maailman ihanimman jumalattaren lapsi."
  -Mitä oikein mietit, Ivan. Näenkö kasvoillasi levottomuutta? kysyi Jelena mieheltään.
  Mutta Ivan istui levottomana tietämättä, miten pukea sanoiksi salaiset ajatuksensa. Lapsen pyytäminen jumalattarelta ei ole mikään helppo juttu. Jumala ei ollut luvannut hänelle sellaista lahjaa. Tietämättä miten esittää tuo harras toiveensa Ivan nousi ylös ja latasliinaa hypistellen ja punastuen:
  -En tiedä... Olisiko mahdollista... Mutta minä... olen halunnut sanoa... jo kauan aikaa... Niin haluan lapsen kanssasi, sinä ihana jumalattareni.
  Hän, Jelena, astui Ivanin, miehensä luo. Onnea hehkuvista silmistä vierähti ilon kyynel ruusunpunaiselle poskelle. Hän laski kätensä Ivanin olkapäälle, ja hänen hengityksensä liekehti kuumana.

  "Voi, millainen tuo yö olikaan! Ja voi millainen seuraava aamu olikaan! Voi, miten upeaa elämä jumalattaren kera onkaan!" ajatteli Ivan pukiessaan ulkovaatteita pienelle pojalle, toiselle lapsenlapselleen.


Vladimir Megre: Elämän energia

3 kommenttia:

Minna kirjoitti...

Ihana tarina<3

Anneli A /Pihakuiskaajan puutarha kirjoitti...

Sepäs oli mukava tarina, kiitos tästä. Mukavaa loppuviikkoa!

Vianna kirjoitti...

Niin on! Onkohan se oikeesti noin helppoa..