Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

maanantai 7. joulukuuta 2015

Karmeiden kasaritiilien piilotusoperaatio



Yli vuosi sitten tuvan puolelta aloitettu tiilien valkaisuoperaatsiooni tyssäsi silloin muinoin noin leivinuunin puolivälin paikkeille. Nyt jatkoin hommaa kokonaan toiselta laidalta ja kokonaan toisilla aineilla. Laastimisen sijaan kokeilin maalata puuhellan tiilet valkoisiksi. Maalaaminen olikin niin paljon nopeampaa ja helpompaa! Keittiön ilme muuttui hetkessä, ja vielä kun maalasin hellan vieressä olevan muutaman tiilen levyisen seinänpätkänkin molemmin puolin, niin johan on vaaleutta ja valoa ihan eri tavalla kuin ennen! Enää leivinuunin pinnoitus loppuun, niin voin laittaa siitäkin kuvia, en kuitenkaan lupaa tehdä sitä tämän vuoden puolella, koska se laastiminen on vaan niin hidasta ja hankalaa hommaa.. Ennen/välivaihe-kuvia leivinuunista ei enempää tipu (näkyy tuossa alakuvan vasemmassa laidassa naulakon takana). Vaikken olekaan mikään somistaja enkä sievistelijä, niin silti mua häiritsee kuvissa kaikki tuo sälä - ikean kassit täynnä polttopuita, työkalut, kengät, roskat, lelut, paperirullat, vaatteet siellä täällä.. Kumma että elävässä elämässä eivät häiritse läheskään yhtä paljon.. Joten odottelen tässä joko remppa- tai raivausinspiraatiota :o)

2 kommenttia:

Heli kirjoitti...

Ihana tuli! Ihanan valoisaa, ja tosi kiva on kun maalasit myös tuon seinän pätkän. Mä tykkään kovasti tuollasesta maalatusta tiilestä, meillähän on toi olkkarin uusi uuni just sillein tehty, en ees harkinnu sitä millään pinnottaa, halusin nimenomaan maalattua tiilta.

Vianna kirjoitti...

Niin tuli! Vaikka keinovalokuvissa väri on vähän väärä, niin kyllä se vaan on erilailla valoisa kuin ennen. Meillon niin epätasaisesti tehty nuo muuraukset, että aika hurjasti näkyy pykälät tuossa maalatussa pinnassa, mutta toisaalta se on kyllä hirveen hankala pinnoittaakin kun pitää laittaa niin paksu kerros laastia. Mutta nytpä meillä on molempia kokeiltu :o)