Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Kukko Gabrielin nimipäivä





Mies on ollut koko viikon muualla hoitamassa asioita. Täällä päässä päivät on täyttyneet autolla ajelusta: on kuskailtu lapsia kouluun ja harrastuksiin ja kaupunkiin, ja harrastettu hieman itsekin. Tänään kirjaston pihalla huomasin että kappas, autosta on takarengas puhki. Onneksi olin liikkeellä sillä autolla johon olen vaihtanut renkaan aiemminkin. Puolisen tuntia piti puhkua parkkipaikalla, eikä kukaan tullut tarjoamaan apua. Paitsi kun olin laskemassa autoa jo alas, yksi ohikulkija kysäisi onko rengas puhjennut. Nyt on sitten yksi kesärengas jo alla, vaikka kelit on vielä ihan talviset. Siirrymmekin nähtävästi ajelemaan kolmosautolla. Kotona sitten näkökenttään ilmestyi välkkyvää sahalaitaa, joka aika pian vaihtuikin päänsäryksi. Tänään meidän piti lähteä synttäreille, mutta jäi sitten lähtemättä. Nyt yksi lapsi makaa huonovointisena sohvalla ja kaksi kinastelee pelivuoroista. Pihalla koirat haukkuu, haluavat sisälle. Huomenna on työiltapäivä, ja ensi viikolla taas mennään sinne, tänne ja tuonne.

(Kuvat: nimipäiväsankari, meillä näkyy jo paljasta maata, terassikautta ei ihan vielä avata, makuuhuoneen ikkunan takana roikkuva lumikinos sulaa pikkuhiljaa)

3 kommenttia:

Tillariina kirjoitti...

Hyvät nimmaripäivät kukolle ja mukavaa viikonloppua koko teidän väelle!

Tiina kirjoitti...

Onpa upea kukko sinulla! Ja kaunis blogi! Sinulle on tunnustus minun blogissani, käys kurkkaamassa :) .

Aurinkoisin terveisin
Tiina

Ellis. kirjoitti...

Onnea Gabriel ja kauan eläköön kolmosauto!;-P