Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

tiistai 2. helmikuuta 2010

Lunta tulvillaan ja kurkistus

Päästiinpä niistä pakkasista. Kun yksi lysti loppuu, heti alkaa toinen..

Kylläpä olen nauttinut tästä ihmeellisestä päivästä! Lunta on niiiin paljon että autolla ei enää pääse talonnurkalle, vaikka viimeksi eilisaamuna kävi linkomies. Kolasin autotallin eteen renkaidenurat, ja sain kuin sainkin auton ajettua siihen asti. En meinannut päästä myöskään pihasta pois, ohikulkeva auto jo pysäytti tien varteen, ehkä kyläläisillä on tapana pitää hinausköyttä takakontissa tällaisten päivien varalta. Sain kuitenkin hinkattua auton tielle omin avuin. Voisihan tuolla tietysti enemmänkin kolan kanssa jumpata, mutta aika toivottomalta se tuntuu tässä mittakaavassa.. Sain myös ihan rehellisen lumisuihkun. Metsätietä kävellessä tuulenpuuska pudotti niskaan varmaan kuution kevyttä pakkaslunta. Kolme kertaa. Kyllä muuten nauratti! Nyt sitten aurinko kauniisti paistelee, vielä tuuli lennättää irtolunta.

Monissa blogeissa on kurkisteltu käsilaukkuihin. Minäkin kurkkasin pitkästä aikaa mitä kassi on syönyt. Oikeasti piti kuivatella tavaroita lumisuihkun jäljiltä. Ja mitäs sieltä löytyikään:

- pullea lompakko - täynnä kuitteja siis
- silmälasikotelo, sisältää aurinkolasit sekä silmälasit silloin kun eivät ole päässä
- huulirasva
- varaostoskassi
- minttusuklaalevy pahan päivän varalle
- täysxylitolisalmiakkipurkkaa
- ruusujuuritabletti
- kännykkä
- autonavaimet
- eilen vanhaksi mennyt Kappahlin etukuponki
- Mariannekarkki
- vihreä lepakkopullonkorkki, jonka lapsi löysi viime Kuopion reissulla


Näiden lisäksi mukana on usein kamera sekä kotiavaimet.

3 kommenttia:

Olivieno kirjoitti...

No sinulla on siisti laukku! Omaani en kehtaa kuvata, siellä on tuon lumen lisäksi paljon muutakin turhaa...

Kiitos makoisasta postista!

Heli kirjoitti...

Mihin auttaa ruusujuuritabletti? Se kuulosti mielenkiintoiselta.

Vianna kirjoitti...

Heli: Käytän ruusujuurta särkylääkkeenä, piristeenä, rauhottavana, unipillerinä, stressinpoistoon, milloin mihinkin tarkoitukseen. On täysin kotimainen luonnontuote, eikä aiheuta riippuvuutta.