Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

lauantai 20. helmikuuta 2010

Joutilaana


Vapaa viikonloppu, kaikki kotona. Huomisen itämaisen tanssin treenien lisäksi ei olisi mitään sovittuja menoja. Voisi tehdä mitä mieleen juolahtaa. Vaikka testata niitä kahta eri maalia, joista on tarkoitus valita keittiön lattiaan sopiva. Siis muuten voisi, mutta värijauheet ei ole kotona, joten maalikoktaileja ei sitten sekoitella. Keittiön katon maalausta voisi toki jatkaa, etenisi sekin taas hieman.

Meillä asustava nuhapöpö on kaatanut sohvanpohjalle yhden jos toisenkin. Itse nuhistelen jo kolmatta päivää, edelleen on pää täynnä räkää, korvat humisee ja hampaisiin sattuu. Ulkona on niin kauniin näköistä, mutta petollisen kylmää! Viime yön minimi oli -29,9 astetta! Oikeastaan hyvä etten ole ulkoilukunnossa. Tekisi mieli kaivaa lumikengät esiin ja lähtä hangille. Ehkä ensi viikolla vähän lauhtuu, ja olokin paranee niin pääsen lenkille.

Kaappikuumekin kasvaa. Keksin tarvitsevani yläkertaan liinavaatekaapin, poikienhuoneeseen lelukaapin, ja pari muutakin kaappia olisi listalla. Saisi näitä tavaroita vähän ovien taakse piiloon, pois silmistä.

Viikonlopun kunniaksi voisi ehkä leipoa oikein suklaista kakkua..


PS. Arvonta jatkuu..

Ei kommentteja: