Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

tiistai 23. helmikuuta 2010

Pieni vesitilkkanen..


Kolmas päivä ilman juoksevaa vettä. Vesi kulkee kanisterilla navetalta, joten ihan ilman vettä ei tarvitse olla. Pyykkivuori kasvaa kasvamistaan. Tiskannut sentään olen pienellä vesitilkalla. Nyt pitäisi tiskata lisää. Eilen pesin yhden lapsen päästä varpaisiin, pitkät hiukset myös, viidellä litralla vettä. Vessanpöntössäkin huuhtelu toimii manuaalisesti. Alan hyvinkin uskoa niihin hirmuisiin lukemiin mitä länsimainen ihminen vettä päivässä kuluttaa..

Alkuun vedettömyys oli "jännää", nyt alkaa jo vähän tuntua selviytyjien suomi-versiolta. Yritän selittää itselleni että kyllähän sitä hyvin itse pärjäisi, mutta kun vedenkulutus on kuitenkin kuusinkertainen, ja vedenkantajien määrä ei ole. Näin unta että hanasta tuli vettä. Olin riemuissani kun pääsen pyykinpesuun. Oli aika tympeä yllätys kun aukaisin hanan ja huomasin ettei vettä oikeasti tullutkaan..

Täytyy riemuita siitä että vesi tulee sentään navettaan asti, ja sähkötkin toimii. Hätäkös tässä.

2 kommenttia:

Heli kirjoitti...

Voi jee.. toivottavasti saatte pian taas vettä kunnolla. Se on kyllä sellanen aine, että kun sitä ei yhtäkkiä ole, on ihan hätä kädessä.

Meillä jäätyy joka talvi jossain kohtaa keittiön putket, välillä vain kylmä vesi mutta välillä molemmat. Pari päivää just oltiin ilman kylmää, mutta tänään se yhtäkkiä aukesi taas. Koko ajan kyllä tulee vettä vessaan ihan normaalisti, se putki ei koskaan jäädy. Siis pytty toimii, samoin suihku, pesukone ja altaan hana. Kauhean hankalaa on silti, kun keittiössä jäätyy, kun ei toimi astiskone eikä saa hanasta vettä..

Juu, ja kauheesti todella kuluu vettä, kun sitä voi tollein vapaasti läträtä.. jos kantaa pitäis, paljon hillitymmin sitä käyttäis!!!

Vianna kirjoitti...

Kiitos Heli sympatiasta! Nyt tulee taas vettä!! Joten pyykkivuoren kimppuun..