Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Hymyilevä pahkasika ja muita tuliaisia



  



On vanha jengi koossa taas. Reissulaiset toi äitille tuliaisiksi monta hyvää ilmettä. Olivat kiertäneet lähes kaikki etelän huvitukset ja nähtävyydet läpi, ja jalat on kuulemma kipeät. Jalkakipu ei kuitenkaan tänään haitannut meidän reipasta rantauimakoululaista, joka suoritti kahdensadan metrin matkauintimerkin heti kun ensimmäisen kerran kahteen viikkoon oli sellainen uimakoulukerta ettei satanut vettä.

Tekemisistä voisin tehdä pitkän listan, kivoista ja ei-niin-kivoista. Taitaisi kuitenkin parikymmentä ensimmäistä asiaa listalla olla mansikanpoimintaa, ja se ei paljon odottele. Jos vaan olisi välillä vaikka muutama ihan sateetonkin päivä. Niitä odotellessa..

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Kamera ei ole kotona



Ihan kädetön olo. Pitkästä aikaa poutapäivä ja ihan auringonpaiste pilvien välistä. Kuljen pihalla ja katselen juttuja sillä silmällä. Ärgh! Mies ja kaksi lasta on Helsingissä. Annoin niille kameran mukaan, toivottavasti käyttävät sitä runsaasti, muuten kyllä harmittaa.. Ajattelin että jäähän mulle tänne Neitin kamera hätävaraksi. Neiti lähti viikonlopuksi Kuopioon, tiesinhän minä sen mutten osannut aavistaa että täällä on nyt just tällaista, kuvauksellista. Jospa se (kamera) tulee edes yöksi kotiin. Niin, ja se neljäs lapsi on sitten Norjassa, joten ihan yssikseni täällä viettelen aikaa ja suunnittelen hyökkäystä mansikkapenkkiin. Odottelen harvinaisia vieraita saapuvaksi muutaman tunnin kuluttua, tässä välissä olisi aikaa poimia pari riviä.

Kuvat sellaisia että voisivat olla tältä päivältä, paitsi nyt ei ole kuin yksi auto pihassa. Elukat kaikki ulkona ja pyykit kuivuu narulla (sitä ei tosin näistä kuvakulmista edes näkyisi).

torstai 12. heinäkuuta 2012

Epävakainen eli ailahtelevainen


Sää. -Ai mää vai?




Huhtikuussa vaakasuorassa räntäsateessa koulun omenatarhassa tarvittiin pipo, nahkarukkaset, kaksi paitaa, huppari, fleecetakki, tuulen- ja sateenpitävä takki, toppahousut, villasukat ja vaelluskengät.

Toissapäivänä mansikkapellolla kahdentoista asteen lämpötilassa tarvittiin hattu, kaksi paitaa, huppari, fleecetakki, tuulen- ja sateenpitävä takki, toppahousut, villasukat ja kumpparit. Ja näpit oli jäässä kun ei hanskat kädessä voi poimia mansikoita..

Sataa ja sataa ja välillä sentään vähän paistaakin tai ainakin sade pitää taukoa. Kohta täytyy taas sukeltaa mansikkapuskaan, mutta ennen sitä pieni siivousoperaatio navetassa että asiakkaat (jeee!) voi päästää punnitsemaan marjoja. Näkyillään!

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Pomppuliini



Ilmeestä päätellen Nooa ei selkeästikään nauti pomppimisesta (eikä kuvattavana olemisesta), toisin kuin eräs toinen poika, joka tekee temppua tempun perään ja vaatii äitiä katsomaan: -Kato! Kato vielä! Elä lopeta kattomista ennenku sanon. Katoitko? Höh, taas et kattonu just ku onnistu..

On meillä muitakin pomppuhulluja, kuten esimerkiksi yksi pörröinen koira jota ei tarvitse yhtään houkutella hyppäämään trampoliinille. Harvoin se kuitenkaan enää nykyään saa olla pihassa irti (koska on alkanut ajamaan kissoja takaa, hyihyi!), joten pomppimiset on sillä jääneet vähiin.

Ja meillä ei edelleenkään ole trampoliinissa turvaverkkoa, ei ole koskaan ollutkaan. Ja reunan pehmustekin lähti aina tuulessa lentoon, joten siitäkin on luovuttu pari kesää sitten. Hyvin on silti ipanat oppineet pomppimaan - ja tarkasti (ja äiti kans).

Ps. Olkaapa tarkkana kun katselette illalla Eliittikisoja, siellä saattaa vilahtaa Mies ;o)

torstai 5. heinäkuuta 2012

Kumman söisit?


"Harmaahomeen aiheuttajasieni, Botrytis cinerea, elää kasvijätteessä. Kuivalla ja lämpimällä säällä se pysyy piilevänä, mutta kosteissa oloissa sieni muodostaa itiöitä, joiden avulla se leviää. Harmaahome tartuttaa mansikkaa kuihtuvien terälehtien kautta. Niistä se leviää kukkapohjaan ja edelleen kehittyvään marjaan.
---
Koska harmaahome tartuttaa mansikkaa yleensä kukkien kautta, harmaahomeruiskutukset ajoittuvat kukinta-aikaan. Torjuntaohjelmaan kuuluu useimmiten kolme ruiskutusta, joskus jopa neljä. Kaikki käyttörajoitukset ympäristö- ja resistenssiriskien pienentämiseksi sekä torjunnan suunnittelu varoajat huomioiden vaativat melkoista huolellisuutta. Myös ruiskutustekniikan suhteen on syytä olla tarkkana, jotta torjunta-aine saavuttaa kohteensa.
---
Kemiallisten torjunta-aineruiskutusten rinnalla on myös biologinen vaihtoehto. Mehiläiset levittävät pölytyslennoillaan Prestop Mix -valmisteen sisältämää torjuntamikrobia suoraan mansikan kukkiin. Luonnonmukaisessakin tuotannossa hyväksytyn Prestop Mix -valmisteen torjuntamikrobi on luonnossa yleisesti esiintyvä Gliocladium catenulatum -sieni. Pellolle viedään hehtaaria kohden kaksi mehiläispesää, joiden ulostuloaukko varustetaan levityslaitteella. Jauhemainen valmiste tarttuu mehiläisten karvoihin ja kulkeutuu mansikan kukkiin."

Puutarha&kaupan erikoisjulkaisu 1/2012

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Ällikällä




Hohhoi.. Tänään tuli "työrintamalta" sellainen ei mitenkään positiivinen jymyuutinen, että vieläkin on pää ihan pyörällä. Mitä ihmettä sitä syksyllä keksii kun maanviljelys jää tauolle..? Ja vielä kun on tuota osa-aikaopiskelua muutama kuukausi jäljellä, niin ei mitään täypäisiä töitä voi harkitakaan. No ihan ku niitä töitä ois jonoksi asti nurkan takana tyrkylläkään, mutta silti :o(

Plääh! Auttaiskohan raivokas siivoaminen potutukseen? Ai niin ku on vielä tämä sairaslomakin päällä eikä saa edes riehua..

lauantai 30. kesäkuuta 2012

Viisi vanhaa rakennusta


Yritin käydä kuvailemassa vaihteeksi jotain muutakin kuin kukkia. Eikö näytäkin siltä? Hoksasin että olenkin onnistunut kuvaamaan rakennuksia meidän tontilta :o)

Eka kuvassa on meidän navetta, tuleva muutoskohde sekin. Käydään sen kimppuun ihan heti kun peltotyöt on tehty (eihän tässä jonossa olekaan kuin heinätyöt, mansikanpoiminta, syysrukiin kylvö ja potunnosto..), ehkä vähän huilataan ensin ja sitten tyhjennetään koko tönö ja vähän puretaan ja sitten rakennetaan uusiksi. Ihan helppo homma.

Mansikkapellon laidalla nököttää vanha savusauna. Ikinä milloinkaan me ei olla sitä lämmitetty, eikä varmaan tulla lämmittämäänkään. Jonkinlainen mansikanpoiminnan taukotupa siitä olisi voinut tulla, mutta kun se on niin pieni ja nokinen niin on jäänyt ajatuksen asteelle sekin.



Ikivanha kolmeovinen hirsiaitta. Toisessa päässä on teline vellikellolle, itse kello lähti entisten asukkien matkaan eikä korvaavaa ole vielä tullut vastaan. Takaosassa on koko aitan mittainen halkoliiteri puolitäynnä lahoja polttopuita. Ja aika laho on itse aittakin, on painunut jo aika syvälle maahan. Onneksi on päällä hyvä peltikatto, sen ansiosta pysyy pystyssä vielä pitkään.

Iki-ihana leikkimökki, meidän kesämökki, kesävierashuone, kesäjuhlienpitopaikka ja paljon muuta. Vielä suht hyvässä kunnossa, vaikka kaipaisi vähän nostamista jo tämäkin ennen kuin painuu maan uumeniin. Kuisti on aika laho, mutta niin kauan kuin ei ole vaarana että katto tippuu niskaan kaikki kesän synttäreiden ja muiden pihajuhlien tarjoilut löytyy täältä.



Ja sitten se tönö jossa on jo melkein vaarana että katto tippuu niskaan. Tai ainakin jonkun jalka on jo mennyt lattiasta läpi.. Tilan wanhan päärakennuksen, Kopolan, wanha pirtti. Ihan on lahot hirret jo maata vasten, tiesuolapurkkien kansista tehty katto on vuotanut jo varmaan vuosia joten lahoja hirsiä on ylempänäkin. Säilyttämistä olisi pitänyt miettiä jo aikoinaan kun talo on sahattu kahtia ja toinen puoli purettu, nyt tätä ei enää taida voida kokonaan pelastaa, mutta jos edes osan hirsistä saisi pelastettua uusiokäyttöön niin olisihan sekin jo jotain. Joten: puretaan sitten joskus kun on ylimääräistä aikaa.