Lueskelin jälleen kerran vanhoja postauksia, kun etsin tietoa milloin olenkaan käynyt mun äänimaljakoulutukset. Onneksi on tää blogi, ja täällä kaikki suuret ja jokunen pienempikin tapahtuma viimeisen +15 vuoden varrelta tallessa. Sukelsin viiden vuoden taakse, ja kyllä postaustahdista huomaa että siihen verrattuna nykyään joko ei tapahdu mitään tai sitten kaikki päivittyy pikana instaan - kuten nimikin jo kertoo. Löysinpä tästä läppäriltä myös jokusen vanhan kuvan: nämä ulkokuvat on vuodelta 2009, sisäkuvat v. 2011, ja voivoi kuinka erilaista kaikki on silloin ollut. Kaikki viisi vanhaa kissaakin silloin aika nuorina ja hengissä vielä, ja koirakin. Vaikka just tässä yhtenä päivänä mietin ettei kyllä yhtään oo ikävä pissailevia kissoja, nämä nykyiset on sen suhteen niin ihania, ei ole yhtään kertaa kummallakaan pissi lirahtanut laatikosta ohi. Nyt meillä on jopa mattoja lattioilla! Ja lapsi jättää iltaisin huoneensa oven raolleen että kissat saa mennä viereen nukkumaan jos haluavat. Niin ja se syy miksi piti vanhoja ammatillisia asioita kaivaa esiin: sain kyselyn Tahkon suunnalta josko jonkinlaista yhteistyötä voitaisiin suunnitella, ja he pyysivät multa esitettä itsestäni ja kaikesta mitä tarjoan. Sellaista olen tässä pari päivää siis askarrellut.
2 kommenttia:
Vanhoja on hauska muistella, itsellenikin blogi toimii hyvänä kanavana siihen, ja tietenkin valokuvat myös. Ihana tuo teidän talo, aivan mahtavat ikkunat!
Kaikkea kivaa kevääseesi, mukavia juttuja tuloillaan sinulla!
Kiitos Heli! ♥
Tää blogi on kyllä ollut ihan paras päiväkirja! Nyt tuntuu että muut kanavat vähän syrjäyttää postaamista täällä, mutta yritän edes pienesti kirjoitella tapahtumia ja muistoja ylös. Ikkunat on kyllä ihanat, vaan tulepa pesemään ne...
Lähetä kommentti