Pitää ihan miettiä mitä muuta viime vuonna tapahtui kuin että kissat vaihtui uusiin.. Ai niin, muutinhan takaisin maalle, ja reissussakin käytiin, yksi lapsi suoritti varusmiespalveluksen. Ilmeisesti ei ole muuta merkittävää vuoden aikana tapahtunut kun ei mitään erikoista nyt tule mieleen. Monenlaisia töitä kyllä tein, en muista että ne olis missään vaiheessa käyneet kovasti liian rankaksi - vai kultaako aika tosiaan näin pian muistot. Kahvilahommaa oli kohtuudella, joogan viikkotunnit pyöri osittain myös läpi koko kesän, jokunen leiri/retriitti joko osallistujana tai toteuttajana. Tietty kevätkesän viljely-yritykset vei paljon aikaa ja energiaa, ja mitä jäi käteen: muutama sipuli :o)
Suunnitelmia tälle vuodelle on jo jonkun verran. Joogat jatkuu aika samoin kuin viime vuonnakin, talvikauden viikkotunnit, ja kesällekin yritän saada kaupunkiin yhden kurssin. Kauppasin toukokuulle muutaman kerran metsäjoogan yhteen kanslaisopistoon, pitäisi yrittää toiseenkin. Oma k-opisto sanoi kesäkursseille ei kiitos (toisen joogaopen heiniä ne), eli autolla ajoa taas piisaa. Järjestetään jotakuinkin samat joogatapahtumat kuin viimekin kesänä, lisäksi yksi rauhoittumisen viikonloppu Metsäkartanolla - siitä on tulossa ihana, just pidettiin suunnittelupalaveri - sekä se mitä itse odotan eniten: syksyn joogaloma Montenegroon! Sen todella toivon toteutuvan, pitäis saada 10 osallistujaa mukaan, onneksi on tuota potentiaalista asiakaspohjaa nuiden kansalaisopistojen ryhmien kautta, mutta se ei välttämättä ihan riitä...
Pienenä ajatuksena on ollut myös järjestää kotona esim ilmajoogan yksityistunteja, kahden hengen yksityisiä retriittipäiviä, yms. Vaatii hieman puitteitten kuntoon laittamista, mutta oispahan hyvä motivaattori. Siihen vähän liittyen ajattelin alkaa manifestoimaan sellasta "liikekumppania", joka asuis myös täällä, olis kiinnostunut tämän tilan kehittämisestä jos ei maatilana niin vaikka rauhoittumispaikkana/olotilana. Saatais ympäristö, rakennukset jne kuntoon ja jonkunlaista liiketoimintaa käyntiin. Koska täällä on oikeesti potentiaalia monenlaiseen!
Sepä jää nähtäväksi mihin tämä vuosi kuljettelee, miltä elämä vuoden päästä näyttää. Toivottavasti kuitenkin kissat pysyy samoina, nämä ihanat, ihanat pörrökät
2 kommenttia:
Ihanaa uutta vuotta sinne! Toivottavasti toteutuu nuo sinun kivat suunnitelmat. ♥
Mä kun mietin/teen kuluneesta vuodesta koostetta blogiin, käyn samalla aina läpi valokuvia (ja joskus myös kalenteria) ja vanhoja postauksia. Kummasti niistä muistuu mieleen vuoden aikaiset tapahtumat. Ja siihen postauksen tekemiseen menee käsittämättömän paljon aikaa (viimeksikin noin 4 tuntia... kääk!!), kun kahlailee juttuja läpi ja miettii, mitä on oleellista kirjoitella ylös tai mitä yleensäkin haluaa kirjoittaa julkiseksi.
Teen itse aina blogiin vuosikoosteen, koska heh, tykkään itse lukea niitä vanhoja juttujani aika ajoin läpi. Ja tosiaan tollasen koosteen avulla muistaa paljon juttuja, joita ei muuten muistaisi ollenkaan! Välillä ihan hämmästyn, miten olen voinut jotkut asiat unohtaa tyystin... Ja vaikka olen mielelläni ennemmin minimalisti kuin maksimalisti, en todellakaan voisi hävittää valokuvia, "koska asiat on kaikki tallessa muistissa", nimittäin eipä todellakaan ole ainakaan minun muistissa tallessa juurikaan mitään... ja kuvien avulla voi palata muistoihin mitä ihanimmalla tavalla!
Kiitos Heli, toivotaan!
Mäkin kävin viime vuotta vähän läpi postausten ja kuvien muodossa, vaan siltikään ei mitään kovin mullistavaa muistunut mieleen. Vissiin olen vaan viettänyt ihan tavallista tylsää elämää. Tai ehkä se tarkoittaa että onkin parempi suunnata katse eteenpäin ja rakennella jatkossa sellasta elämää mistä jää muisteltavaa. Siis yllättävän paljon aikaa tosiaan kuluu kaikkeen muisteluun(kin). Kuvat on mullekin suurimpia aarteita, ja kaikki ainakin viimeisen ehkä viidentoista vuoden ajalta on tallella vielä muistikorteilla!
Lähetä kommentti