Tämä vuoden alku on taas ollut yhtä hidasta ja tahmasta kuin monesti ennenkin, ja mä niin tiedän että (monesti) ennenkin olen sitä täälläkin voivotellut ja toivonut että tapahtuisi jotain muutosta, joku sysäys eteenpäin. Tai ehkä se onkin vaan sitä että pääsin tällä kertaa kunnolla uppoutumaan lomailuun ja siksi nyt tuntuu hankalalta palailla takaisin arjen kuvioihin. Joka tapauksessa on vähän haastavaa saada rytmistä kiinni, pitää opetella kaikki uudelleen nukkumaanmenosta lähtien. Tänä aamuna oli kello herättämässä yhdeksältä, että ehdin sovitulle kävelylenkille! Ja huomenna pitää olla skarppina töissä jo aamukympiltä. Enkä kuitenkaan kuku kirjan kanssa kuin ehkä vähän yli puoleenyöhön, vaan sekin näyttää olevan liian myöhään. Eikä pelkästään se että tekee mieli nukkua paljon vaan myös tämä ajan hidas kulku käy vähän voimille. En millään haluais yhtään kiirehtiä mitään, kun tiedän että kohta se taas laukkaa hurjaa kyytiä, mutta oispa jo kesä tai edes kevät. Luonto heräilis hiljalleen ja taas ilmestyis kaikkia tehtäviä hommia, peltotöitä ja sensemmosia, jotka sitten jäis kuitenkin tekemättä tai vähintäänkin kesken.. Voihan elämä, miksi en osaa vain nauttia tästä keskeneräisestä hetkestä just näin. Senkin olen huomannut nakertavan motivaatiota monestakin tekemisestä kun talossa on muitakin asukkaita joilla ei ole samoja intressejä. Eksä on tällä hetkellä lomautettuna eli viettää kaiken ajan kotona, mun mielestä tekemättä mitään. Yritän kestää, ja manifestoin täysillä sitä kämppäkaveria, kumppania, apulaista, kesämiestä, mitälietä, joka tekisi ilolla sen mitä tarvii tai pyydetään koska tietää että se on kaikkien parhaaksi. Kyllä tästä vielä hyvä tulee, vaan milloinhan.. Silti aika monta kertaa mieluummin asun täällä näissäkin olosuhteissa kuin kylällä seinänaapurien ympäröimänä, ja nyt pääsen helposti metsäänkin kun lumikengät on kaivettu esiin (sen teki muuten eksä).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti