Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

sunnuntai 28. elokuuta 2022

Ajantappovinkkejä, kiitos





Mun top 3 ajankulutusjutut äkkiseltään ajateltuna olis kirjat, käsityöt/askartelu ja käveleskentely. Jotenkin surkuhupaisaa on se, että kun tämän viikon työtuntien lukumäärä on seitsemän ja sekin jaettuna kolmelle päivälle, niin on taas ihan hirveesti liikaa ylimääräistä aikaa. Nyt totisesti vaivaa tylsyys. Viime päivinä olen lukenut kirjoja noin puolen kirjan päivävauhtia, askarrellut kynttilöitä ja korviksia, neulonut ankeeta harmaata villatakkia, katsonut elokuvia, käynyt pikku- ja parilla vähän pitemmälläkin kävelyllä koiran kanssa ja ilman, roikkunut entistä enemmän somessa, pienesti suunnitellut tulevia joogatunteja, ja jopa hieman touhunnut keittiössä. Taas tuntuu että pitäis löytää The Juttu, joku kiva joka veis kaiken ajan ja huomion. Mitähän se vois olla? Jotain johon ei välttämättä tarvi seuraa eikä hirveesti välineistöä. Oikeestaan mulla on aika kova ikävä puutarhastelua. Tai ehkä voisin suunnitella jotain konkreettista, taloja tai pihoja tai sen sellasta. Etsiä kunnostettavaa mummonmökkiä. Alkaa nettideittaileen. Onhan näitä vaihtoehtoja näköjään.. Mitäpä ehdottaisit?

3 kommenttia:

Huopalintu kirjoitti...

Voi miten ihmisten elämät voi olla eri vaiheessa. Mulla taas elämässä liikaa kaikkea. Voisin lahjoittaa sulle vähän taloa, pihaa ja ihmissuhteitakin sekä töitäkin. On ollut stressaava elokuu, alan jo oireilla fyysisesti. Kunpa saisi vaan maata ja olla ihan hiljaa, yksin.

Tiedän kyllä millaista on myös tuo sun tilanne, jos on tylsää. Sitäkin on elämässä ollut.

Heli kirjoitti...

Huopalinnun kommenttiin samaistun täysin! Mullakin on ihan liikaa kaikkea ja toivoisin, että voisin vaan olla... Koko ajan on jotain menoa, paljon töitä tai draamaa lähipiirissä. Mun perusajatus elämässä on, että ei pidä tehdä esim liikaa töitä - ja mitä mä teen?? No liikaa töitä, pitkiä päiviä ja sit vielä työmatkaa on tunti suuntaansa... Työ on kivaa ja palkka kyllä lämmittää mieltä, mutta.....

Toivottavasti löydät jotain kivaa ajanvietettä! Tai sitten ihan vain olet ja nautit olemisesta. ❤

Vianna kirjoitti...

Joo, kyllä tiedostan että ns. tasan ei mee joululahjat. Ite myös kiireen ja aikataulujen ja kaiken sen kokeneena ymmärrän nauttia nyt tästä kun ei koko ajan ole menemistä ja tekemistä, kohta taas alkaa se päivittäinen ajelu töihin ja takas.

Tsemppiä teille Huopalintu ja Heli, muistakaahan myös levätä aina kun siihen on mahdollisuus ♥