Jonkunlaista ryhtiliikettä havaittavissa vastapainoksi ainaiselle istuskelulle ja puikkojen kilkuttelulle. Vuoden ensimmäinen kokonainen työviikko ohi, sain kalenteriin tehtyä tilaa tanssimiselle muutenkin kuin etänä silloin ku itselle sopii (eli hyvin harvoin), päivittäin käveltyjen askelten määrä on kasvanut melkoisesti - ei se toki ole vieläkään lähelläkään kymmentätuhatta, ja kakkuna kirsikan päälle vai miten se menikään: oon käynyt pitkästä aikaa uimassa! Naperon ollessa joululomalla täällä käytiin pari kertaa uimahallissa, ja siellä taas muistin miten ihanaa uiminen oli, hallissakin, ja päätin taas alkaa käymään useammin. Kun sopivasti parikin työmatkaa viikossa kulkee lähes uimahallin ohi, niin ei tarvi edes erikseen lähtä ajeleen kaupunkiin. Keskiviikkona tein 40 min virtuaalivesijumppaa ja uin reilun kilometrin 25 metrin pätkissä välillä huilaten, koska piti odotella että hitaammat ehtii alta pois. Yläasteen uimaope kommentoi: Sullapa on hyvä tekniikka, näkee että oot uinut ennenkin. Just nyt vietän ansaittua reilun vuorokauden pituista viikonloppua ennen huomista tanssituntia ja joogaohjausta. Taidan koittaa heti perään kuinka helposti menee vielä toinen tämmönen hullunahkera viikko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti