Omakeksimä villapusero

Kuvioita ja kaarrokevillapusero-ohjeita tuntuu olevan maailma täynnänsä, mutta halusin silti kokeilla suunnitella ihan itse kokonaisen villapaidan - tai no ainakin sen kuvio-osuuden. Ensin pärjäsin ruutupaperilla ja värikynillä, mutta sitten löysin vähän kököhkön ruudukkotyökalusivun, ja sepä olikin menoa.. Keksin aika monta erilaista versiota, mutta toteutukseen pääsi simppeli siksakki. Lankana ihanan pehmoinen, mutta tosi herkästi hankauksesta nyppyyntyvä Hjertegarn Lima/Grönhöj Peru Wool, koska ne oli tarjouksessa ja valkoista löytyi jo valmiiksi lankakorista. Halusin tehdä pääntiestä erivärisen kuin muista reunoista, mutta lopulta kuitenkin lisäsin sinnekin kapeasti vaaleansinistä. Kaarrokkeen värien järjestystä muokkasin pariin kertaan (ja sit en enää jaksanut purkaa ja tehdä uudelleen), ja kun vasta pelkkä kaarroke oli valmis, olin vähän että nööö, eipä siitä tullut ihan just sellanen ku oisin halunnut. Mutta nyt kun koko pusero on valmis, yllättäen se näyttääkin tosi hyvältä, ja olen oikein tyytyväinen ensimmäiseen itsekeksimääni kuvioon, ehkä pari pikkumuutosta tekisin seuraavaan. Kun tilailin intopinkeenä lankoja ja neuloin kaarroketta, olin varma että teen puseron (taas) itselleni, mutta sitten se alkoikin näyttää enemmän eräältä toiselta, ja nyt kun olen saanut hetken ihailla sitä valmiina, niin pian se lähteekin matkustamaan uuteen kotiin. Nyt seuraavat projektit teen suosiolla toisten keksimistä malleista, koska mulla on jonossa paaaaaljon ihania juttuja. Oletan että tää neuloosi taas vähän hiipuu kesän ajaksi.

Loppuu se lorvailu

Jonkunlaista ryhtiliikettä havaittavissa vastapainoksi ainaiselle istuskelulle ja puikkojen kilkuttelulle. Vuoden ensimmäinen kokonainen työviikko ohi, sain kalenteriin tehtyä tilaa tanssimiselle muutenkin kuin etänä silloin ku itselle sopii (eli hyvin harvoin), päivittäin käveltyjen askelten määrä on kasvanut melkoisesti - ei se toki ole vieläkään lähelläkään kymmentätuhatta, ja kakkuna kirsikan päälle vai miten se menikään: oon käynyt pitkästä aikaa uimassa! Naperon ollessa joululomalla täällä käytiin pari kertaa uimahallissa, ja siellä taas muistin miten ihanaa uiminen oli, hallissakin, ja päätin taas alkaa käymään useammin. Kun sopivasti parikin työmatkaa viikossa kulkee lähes uimahallin ohi, niin ei tarvi edes erikseen lähtä ajeleen kaupunkiin. Keskiviikkona tein 40 min virtuaalivesijumppaa ja uin reilun kilometrin 25 metrin pätkissä välillä huilaten, koska piti odotella että hitaammat ehtii alta pois. Yläasteen uimaope kommentoi: Sullapa on hyvä tekniikka, näkee että oot uinut ennenkin. Just nyt vietän ansaittua reilun vuorokauden pituista viikonloppua ennen huomista tanssituntia ja joogaohjausta. Taidan koittaa heti perään kuinka helposti menee vielä toinen tämmönen hullunahkera viikko.

Nyt nukkumaan

No joojoo, mää ensin vaan äkkiä etin tähän postaukseen kuvat, kävelen pitkin kämppää kymmenen minuuttia, siirrän neuleprojektit syrjään ja ehkä neulon muutaman rivin, suunnittelen alustavasti joogaohjelmia tai mietin millä sitä ittensä kesän ajan elättäis, kerään työkamppeet aamua varten valmiiksi, käyn iltapesulla ja -pisulla, ja sitten meen peiton alle, otan kirjan käteen ja yhtäkkiä ollaankin jo huomisen puolella. Miten siinä aina käykin niin? Saisin näköjään ihan helposti kulutettua pari ekstratuntia vaikka joka päivä.. Mut nyt oikeesti yritän jo mennä sinne peiton alle, ihan just heti kohta. Sit on enää se kirja ja siinä enää 150 sivua lukematta. Jospa nukahtaisin tämän päivän puolella. Hyvää yotä!

Iso ikävä, kova kaipaus?

Tiesin kyllä että jossain vaiheessa ikävä taas iskee, ja niin se iskikin heti kun lapsi oli puolivälin tapaamispaikalla siirtynyt autosta toiseen ja ajelin yksin takas kotiinpäin. Autoradiosta pauhas kaikki pahimmat nyyhkisbiisit ja oikein alleviivas sitä että parin viikon harvinaisen vilkkaan seuraelämän jälkeen oon taas yksin. Yksin, yksinänen, hylätty ja epätarvittu. Ehkä koko loppuikäni. Oisin halunnut oikein kunnolla sukeltaa vellomaan siihen tunteeseen, mutta en saanut aikaan kuin pikkuitkut. Tosiaan oon oppinut moneen kertaan että kaikesta on osattava päästää irti ja luopua, ihmisistä, paikoista, haaveista, ihan kaikesta. Mietin että ehkä olen jo tarpeeksi käynyt läpi näitä fiiliksiä, ja nyt riittää että ne tunnistaa ja sallii, ja sitten antaa niiden mennä. Kotona yritin vielä etsiä kaipuun häntää, jos vielä olisin saanut napattua hetkeksi siitä kiinni, mutta ei sitä kunnolla enää löytynyt. Illalla tein omia juttuja myöhään yöhön asti, kaikkee sellasta mitä ei syystä tai toisesta ole tullut tehtyä niinä päivinä kun en ole ollut yksin. Tänään olen siivonnut patjan pois lattialta ja kätkenyt lelut, kirjat ja pelit kaappiin odottamaan ensi kertaa.

Ja vaikka hetkellinen kokoaikamummuus onkin ihanaa niin onhan se myös rankkaa. Ei hirveen pitkiä pätkiä tälleen tottumattomana jaksais. Löytyi osuva kuvaus just lukuvuorossa olevasta Candace Bushnellin kirjasta Onko vielä sinkkuelämää: "Hän (poika) näytti onnelliselta. Ja rennolta. Niinpä ensimmäistä kertaa sinä päivänä minäkin saatoin rentoutua. En kuitenkaan pitkäksi aikaa. Lapsissa on sekin hankaluus, että ne eivät muutaman minuutin viihdytyksen jälkeen lähde tekemään itsekseen jotain muuta. Sekään ei käy, että niitä viihdyttää muutaman minuutin ja sitten lähtee itse tekemään jotain muuta. Homma ei toimi niin. Kyseessä ei ole cocktailtilaisuus. Lapsia pitää viihdyttää koko ajan."

(Lapsi muuten kysyi kirjan nähdessään että mitä tarkoittaa sinkku)

Erilainen vuodenvaihde

Eipä ole ollut vaaraa että lomailu kävisi tylsäksi! Joulunpyhät kun oli kituutettu ja ylimääräiset asukit palautettu kotiinsa, oli tasan yksi päivä joka olis voinu muuttua tylsäksi, mutta eipä kuitenkaan, sillä sillon pidettiin heimokokous yksien synttäreiden merkeissä. Ja sitten olikin aika lähteä rengasmatkalle tapaamaan vielä loputkin lapset loman aikana. Ihan tuli hämmästys kun huomattiin että tosiaan on vuoden viimeiset päivät käsillä, eikä ollenkaan tunnu sellaselta välitilassa lillumiselta ku yleensä. Vuodenvaihteen vietin lapsenlapsen luona, ja sainpa hänet vielä mukaani kun lähdin kohti kotia. Tämä vuoden eka viikko on siis ollut aika vauhdikas. Pienemmällä on välillä ollut vähän tylsää kun meni monta päivää ettei eno ollut kotona eikä tämä mummukaan jaksa aivan koko aikaa leikkiä, on me silti ihan hyvin keksitty molemmille tekemistä. Huomenna sanotaan heipat ja viimeistään kesällä taas nähdään. Mulle tulikin lomaan yllätysjatko, kun työt alkaakin maanantain sijaan vasta torstain etäjoogalla. Ihan mielelläni kyllä otan vielä muutaman vapaapäivän, tuntuu että niille on tosiaan tarvetta ja pääsen vihdoin ehkä hieman tylsistymäänkin.