Jotta totuus ei unohtuisi

Alkaa kummasti löytyä jännitystä elämään kun suunnittelee paluumuuttoa maalle. Eilen oli töissä hirmu hässäkäpäivä, ja vaikka kuinka ois tehnyt mieli jäädä illalla kotiin loikoilemaan, niin piti heittää lenkki maalle koska kissat oli keskenään kotona. Niinpä pakkasin autoon taas yhden pienen muuttokuorman ja ajelin pois katuvalojen loisteesta keskelle metsiä ja hankia. Pääsin melkein perille, kunnes muutamakymmenen metriä ennen etuovea auto jumahti ylämäkeen. Eikä ihmekään, lunta tuli melkoisesti koko päivän ja tuuli oli puhaltanut pihatien ihan melkein kokonaan tukkoon. Ei kun hankeen tarpomaan eestaas auton ja talon väliä jokusen kerran, että sain kaikki tavarat kannettua sisälle asti. Sitten sovittelemaan milloin auramies pääsisi paikalle, ei enää samalle illalle. Eli suunnitelmat uusiksi, jouduin jäämään yllätysyökylään ilman minkäänlaisia yökyläilykamppeita tai kännykän laturia.. Ensin piti kuitenkin vielä kaivaa autolle kolo että sain sen siirrettyä pois väylältä. Huhkin tuiskussa tunnin verran lapion ja lumikolan kanssa pipo silmillä ja hiki valuen. Kun sen jälkeen menin suihkuun niin ajattelin samalla pestä saunankin, vielä yks tunti huhkimista ja nyt on sauna ja pesuhuone puhtoiset ja valmiina jouluun. Kyllä muuten uni maistui! Aamulla käynnistin kännykän, vielä oli vähän virtaa jäljellä, ja pomolta oli tullut viestiä että iltapäivällä tarvitaan sittenkin apua vaikka piti olla vapaapäivä. Auramies tuli joskus vaille yksi, ja pääsin valmistautumaan töihinlähtöön sekä rappaamaan ikkunoista paksua jääkerrosta. Piti vielä käydä kotona mutka vaihtamassa vaatteet ja pesemässä hampaat, ja sitten iloisena töihin tiskaamaan, näpyttämään kassakonetta ja kantamaan tarjottimia. Huomenna menen iltavuoroon kestitsemään illalliskonsertin kuuntelijoita. Sitten pitäis olla työt tehtynä ja lomailu saa alkaa. Paitsi että meillä on pitkästä aikaa "perhejoulu" eli kaikki koolla. Puolet porukasta on parhaillaan Tampereella, minä täällä ja loput Oulussa. Perjantaina keräännytään samalle paikkakunnalle, mutta luulenpa kuitenkin että olen jo aika pitkällä ruokahommeleiden valmisteluissa ennekuin muut ehtii paikalle.

Hiljalleen hellittää

Torstaina piti olla kahden joogatunnin lisäksi kahvilointia, mutta olikin niin vähän kävijöitä ettei apukäsiä tarvittu. Perjantaina puolestaan oli kahden joogatunnin lisäksi myös kahvilointia, tosin nipistin loppupäivästä parin tunnin tankkaus- ja suunnittelutauon. Lauantaina työkeikka tanssien ja joogaten kohti joulua, ajoa tunti suuntaansa. Ja eilen vielä groundingyin-hoito kahdelle ja etäjooga, eli ei sentään tarvinnut poistua kotoa. Tänään olen nauttinut vapaasta päivästä. Kalenterissa tosin oli paljon tehtävää tälle päivälle: sähköpostien lähettelyä töihin liittyen, kirjastoa, apteekkia, ruokakauppaa, ja reissu maalle viemään taas yks kuorma tavaraa. Siellä olikin sähköt poikki, ollut eilisillasta lähtien, sekä jonkun verran lumitöitä. Leivinuuni oli lämmin ja poikanen lämmitti saunan huhkimisen päätteeksi. Sähkötkin palasi viimein - kaikkiaan 19 tunnin katko tällä kertaa. Viikon sisään olen saanut kaksi uutta työkeikkatiedustelua ensi vuodelle. Huomenna on vielä joogaa, keskiviikoksi lupauduin taas kahvilaan, ja perjantain aamujooga päättää tämän joogasyksyn. Kahvilahommia saattaa vielä jokunen päivä olla, mutta ihanasti alkaa (työn) tekeminen hiipua ja löytyä aikaa muille jutuille. Tosin ne muut jutut pitäis ensin keksiä, mut eiköhän ihan oleilu ja pienimuotoinen muuttopuuhastelu täytä päivät kivasti.

Järki ja tunne

Miksi sitten tehdä niin hullu ratkaisu, että muutan "takaisin eksän luo" (vaikka siitä ei edes ole kyse)? Eron jälkeenhän asuttiin vielä pari-kolme vuotta saman katon alla, enimmäkseen ihan hyvässä hengessä, mutta sitten alkoi tuntua että jotain muutosta on tehtävä, ei kumpikaan päästä eteenpäin jos jumitetaan vanhassa. Ja koska viljelykset ei ollu mun nimissä, mun oli helpompi ottaa ja lähteä muualle asumaan. Talo ja tila ja metsät ja pellot on edelleen yhtä paljon molempien, niitä ei koskaan jaettu. Eli on vähintäänkin ok että muutan (puoliksi) omaan talooni. Vuokranmaksu jää pois, ja muut asumiskulut laitetaan puoliksi, eli uskon ja toivon että on taloudellisesti kannattava ratkaisu. Eksä on yleensä viikot työmaalla, kotona vain viikonloppuisin, joten ei jouduta olemaan yhdessä 24/7 kuten aiemmin, eli ehkä on henkisesti helpompaa. Ja kyllä mä siitä ihan ihmisenä tykkään, en vois kuvitellakaan kämppikseksi jotain jota mun pitäis vihata tai kantaa kaunaa. Kuvio saattaa monimutkaistua mikäli jompikumpi pariutuu uudelleen, mutta sitä mietitään sitten. Tai jos ei jostain syystä ala yhteiselo näillä spekseillä sujumaan.

Ja sitten on tietty ne tunnesyyt joita ei voi rahalla mitata: luonto lähellä, maalaismaisemat, oma rauha, hiljaisuus, kissat, saa olla kotona.

Muutosta

Joulun kahvilatonttuilukausi on pienesti käynnistynyt, enkä toivo että siitä tällä kertaa kovin suurta tuleekaan, kun osa joogaryhmistäkin pyörii vielä pari viikkoa. Ja pitäis sitä muuttoakin alkaa pikkuhiljaa puuhailla, siitä kyllä sais revittyä helposti stressiä jos haluais. Onhan se toisaalta tosi haikeeta lähteä tutuista kuivoista ja tavallaan aloittaa taas alusta. Olen viihtynyt täällä hyvin, tehnyt pikku asunnosta kodin. Mutta esim kun istun tässä koneella, niin kuulen ulkoa naapurien askeleet ja puheet. En tiedä auttaisko ikkunoiden tiivistäminen, kun jotenkin tuntuu että seinistä puuttuu eristettä - sekä ulko- että sisäseinistä. Ja on muitakin pikkujuttuja, jotka on ajan myötä alkaneet ehkä liikaa ärsyttämään. Just nyt päätös lähteä tuntuu oikealta. Joulun yli majailen vielä täällä, mutta lupasin että kämppä on vuoden viimeisenä päivänä tyhjä. Varmaan sit joulun aikaan roudataan tavaraa edestakas kun on porukkaa kyläilemässä. Jostain pitää lainata paku tai kuomullinen peräkärry, on muutamia isoja huonekaluja kertynyt (mitenhän se silleen..). Ja kaikki kaapeissa majailevat tavarat täytyy pakata laatikoihin ja sijoittaa jonnekin talossa, jossa ei ole yhtään kaappia. No on sentään pieni kaappi käyttövaatteille, ja vintillä reilusti tilaa. (Ei sillä että just vaatteita mulla erityisen runsaasti olis.) Keittiötavarat jäänee laatikoihin odottelemaan jos niitä joskus vielä jossain tarvitaan. Kiva tietää että on odotettavissa mielekästä hommaa heti ensi vuoden alkuun, kun pääsee sijoittamaan itsensä ja tavaransa uusiin (vanhoihin) kuvioihin. Ja selvennyksenä vielä, että ei olla eksän kanssa palaamassa yhteen, vaan meistä tulee kämppiksiä. Toivon totisesti että ollaan edelleen sen verran hyviä kavereita että pystytään näissä olosuhteissa asumaan saman katon alla. Ja ellei, niin sitten mietitään mitä seuraavaksi.

Yhden aikakauden loppu

Eilen oli lukiolaisen viimeinen koe, ja sitä myöten myös vihoviimeinen koulupäivä. Ei tarvi enää iltaisin patistella nukkumaan eikä aamuisin herätellä kymmentä kertaa ("Vielä viis minuuttia.."). Eli tänään nukuin pitkään, ensin yheksään, käytin silmät auki sen verran että näin kellon, ja vielä lisää unta 40 minuuttia. Tuli tarpeeseen ja teki hyvää!

Meiän Neiti aloitti koulun vuonna 1999, ja koska lapset on syntyneet yhteensä 11 vuoden haarukalla, niin koko ajan aina eiliseen asti on ollut yksi tai useampi koululainen laitettavana matkaan. Aikamoinen ura ja urakka siis! (No, välissä oli se melkein kokonainen lukuvuosi, kun asuin yksin eli ei ihan nuin kuitenkaan.) 

Poikasen kirjoitukset meni läpi, ja nyt odotellaan vain kolmen viimeisen kurssin arvosanoja. Koska laps ei ehtinyt saada kaikkia kursseja suoritetuiksi määräajassa, ei saa lakkia yhtä aikaa muiden syksyn ylioppilaiden kanssa joulukuun alussa, vaan pitää vielä odottaa jotain ytl:n kokousta joka on vielä ennen joulua, ja siellä lyövät leiman paperiin tai mitä ikinä. Sitten päästään viettämään lakkiaisia. Vaan kyllä me aiotaan jo vähän etukäteen juhlistaa ylioppilasta samalla kun kokoonnutaan itsenäisyyspäivän viettoon. Ja "virallisesti" perheen kesken sitten jouluna kun ollaan kaikki yhes koos (pitkästä aikaa muuten!).

Ja kun eilen oli viimeinen koulupäivä, niin tänään poikanen pakkasi kamansa autoon ja ajettiin muuttokuorma maalle. Sinne entiseen/nykyiseen huoneeseensa se pystytti tietokoneensa, ja nyt on yksi asukki kissojen seurana 24/7. Huomenna pääsen siivoilemaan täällä. Ajattelin tehdä makkarista toimisto-/vieras-/käsityötarvikevarastohuoneen siksi aikaa minkä täällä vielä vietän. Pikkuhiljaa alan roudailemaan omiakin kamoja takas maalle, ja sielläkin on tiedossa aika paljon huonekalujen muljuttamista huoneesta toiseen ja muutakin siistimishommaa. Mutta onneksi se on jo hyvällä alulla ja siitä olen iloinen!

Pienyrittäjämutinaa

Kävin loppukesällä pitämässä tyhyjoogatunnin kaupungin päiväkodin henkilöstölle, ja sain tarkat ohjeet laskuttamista varten: pitää pyytää päästä rekisteröitymään toimittajaportaaliin, jonka kautta laskun voi tehdä ja lähettää. Se jo vaati muutaman sähköpostin, että selvittelin miksi ja kenelle olen laskua laittamassa, sekä tietty piti antaa y-tunnus ja alv-tiedot. Sain tunnukset ja kävin portaalin laskuohjelmalla tekemässä monisivuisten ohjeiden mukaan laskun, ja vielä erikseen tarkistamassa että lasku oli toimitettu perille. Eräpäivä tuli ja meni, eikä maksua kuulunut. Sitten sain minut paikalle tilanneelta päiväkodinjohtajalta viestin, että täytyy vielä toimittaa kaupungille eläkevakuutustodistus. Sellaista ei ole, koska olen sivutoiminen yrittäjä eikä yel-vakuutus silloin ole pakollinen. Ilmoitin tämän ja taas kului aikaa. Sitten kaupungin työnantajapalvelu lähetti sähköpostin, että tarvitsevat vielä henkilötunnuksen että voivat maksaa eläkevakuutusmaksun. Miten nykyään uskaltaa antaa henkilötunnusta mihinkään?? Mieluummin sähköpostilla vai puhelimessa? Kului taas pari viikkoa, ja aloin kysellä vieläkö jotain puuttuu, kuulemma laksu oli juuri siirretty maksuun ja pitäisi pian näkyä tilillä. Maksu tuli eilen, kaksi kuukautta eräpäivän jälkeen, ja se oli pienempi kuin laskun yhteissumma. Tätä vielä selvittelemään.. Kaupunki vastasi ystävällisesti:

"Pahoittelut, että laskusi käsittely kaupungin organisaation sisällä on vienyt kohtuuttoman pitkän ajan. Yksityisten elinkeinoharjoittajien osalta joudumme selvittämään ennekkoperintärekisteriin kulumisen sekä YEL-vakuutuksen. Nämä asiat olisi palvelun tilaajan ollut hyvä käydä kanssasi läpi ennen palvelun ostamista, jolloin olisit osannut varautua asiaan ja ilmoittaa tiedon puuttuvasta eläkevakuutuksesta. Jos kaupungilla olisi ollut tiedossa heti laskun saavuttua, että eläkevakuutus hoidetaan kaupungin toimesta, olisi maksu hoitunut huomattavasti nopeammin. Tosin siinäkään tapauksessa maksu tuskin olisi ehtinyt eräpäivään mennessä, koska kaupungin puolesta eläkevakuutettavat ostolaskut maksetaan palkkajärjestelmän kautta ja kaupungin palkkapäivät ovat 15. ja 30./31. päivä. Kaupunki on siis maksanut 17,93% eläkevakutuksen. Lisäksi eläkevakuutuksesta peritään palkan-/työkorvauksensaajalta 7,15%. Laskustasi on siis pidätetty eläkevakuutusmaksua 8,24 euroa. Mikäli et kuuluisi ennakkoperintärekisteriin, olisi maksusta pidätetty myös ennkonpidätys. Jatkossa pyydän laskulla ilmoittamaan tiedon eläkevakuutuksen puuttumisesta (ja ilmoittamaan henkilötunnuksesi tilaajalle) tai liittämään laskuun todistuksen maksetusta eläkevakuutuksesta, jos päädyt ottamaan itsellesi YEL-vakuutuksen. Nämä asiat on syytä selvittää palvelun tilaajan kanssa etukäteen palvelun tilauksen yhteydessä. Korkolain mukainen viivästyskorko sinun on mahdollista laskuttaa."

Hämmästyttää, kummastuttaa:

1. Jos käytän valmista, kaupungin omaa laskupohjaa, jonka vielä täytän ohjeiden mukaan, niin eikö siinä pitäisi olla kaikki tarvittavat tiedot? Ei kysytty yel-vakuutuksesta missään mitään, ei ollut lokeroa henkilötunnukselle (ja muutenkin olen käsittänyt että yrittäjillä y-tunnus on vähän sama asia). Eipä tosin ollut viivästyskorostakaan mitään mainintaa.

2. Eläkevakuuttaminen on käsittääkseni yrittäjän vastuulla, ja jos (tässä tilanteessa vapaaehtoista) yel-vakuutusta ei ole, niin se on yrittäjän kannalta voivoi. Minulla ei ole ko. kaupungin kanssa työsuhdetta, silti kaupunki maksoi eläkevakuutusmaksun, miksi? Onko kaupunki jotenkin eri asia kuin kuka tahansa muu, jolle laskuja lähetän? Ja jos en kuuluisi ennakkoperintärekisteriin niin verotkin olisi peritty summasta suoraan. Mikä vero, kun en kuulu alv-rekisteriin? Kuka näistä tietää? 

 

Voi olla että oli viimeinen työkeikka tuohon kaupunkiin.

Sanaton

Itselle muistiin vähän tunnelmia eiliseltä synttäriretriittipäivältä. Tuli kyllä niin paljon hoivaa ja voimaa, että se kantaa pitkälle! Sanat ei riitä. Sydän laulaa ja sielu hyrisee. Vielä yölläkin heräsin myhäilemään hymy korvissa. Ai että mua on siunattu ihanilla ystävillä. Kiitos, kiitos, kiitos ♥♥♥

Jännän äärellä

Kävin sunnuntaiajelulla maalla testaamassa miten talvirenkaat pyörii lumisilla teillä. Rapsuttelin kissoja ja pesin lattioita. Tiistain aikana pitäis siivoukset olla tehtynä ja torstaina siirrynkin keittiövuoroon. Lauantaina mulla on pitkästä aikaa vapaapäivä ja tapaan monia ystäviä ihanissa merkeissä! Ja sitä varten oon koko syksyn kissojen hoitamisen ohessa raivannu ja siivonnu. Enkä siis omaa kämppää - oliski ollu paljo helpompi keissi, mut kaikki ei ois tänne mahduttu. Vaan toivon että sillä on pitkällisiä sekä itseäkin koskevia vaikutuksia, nääs nyt pian pitäis niitä isoja päätöksiä asumiskuvioiden osalta tehdä. En halua joutua maksamaan vuokraa yhtään kuukautta turhaan, eli jos tässä piakkoin ilmoittaisin vuokraemännälle että lähden tästä kämpästä niin vuodenvaihteessa ois muutto. Jännä nähä minkälaiseen päätökseen päädyn, uskallanko..?

Takkutaikoja

Oon supersuperiloinen! Pyysin kesällä rakkailta tyttäriltä, että jos he joskus leikkaa hiuksia pitemmän pätkän kerrallaan, niin lahjoittaisivat hännät mulle. Toinen kaivoi heti kätköistä kaksi lettiä, ja tässä syksymmällä toinenkin kyseli että jos hän vaihtais hiustyyliä niin mitä niillä hiuksilla tekisin. Laittaisin omaan päähän, tietysti! Ja niin postissa saapui vielä yksi letti, ja pääsin varaamaan pitkästä aikaa takkuhuoltoa. Ja nyt mulla on ihanat hiukset!! Halusin jättää pitkät pätkät latvoista vapaaksi, kun ihan joka takkuun ei jatkoja laitettu, ja kun noita vapaita hiuksiakin on vielä aika runsaasti, niin luulen että ois tullu hassut jos ois näkynyt pitkät takkuhännät omien hiusten alta. Vaan näin on just hyvä! Edelleen on ne samat alkuperäiset 30 takkupötkylää, mut ne jää kätevästi piiloon jos niin haluaa, ja saa ne näkyviinkin jos haluaa. Vähän totuttelua kyllä vaatii yhtäkkinen hiusten piteneminen, sentäs ei ihan istuessa jää alle.. Musta on jotenkin niin ihana ajatus, että mulla on omien lasten hiuksia päässä, ne kulkee nyt aina mukana ♥♥

Kuu ja aurinko

Tänään oli ensimmäinen kunnon pakkasaamu, ihana harmaalla huurrettu maisema. Olisin halunnut lähteä ulkoilemaan, haistelemaan talven tuloa, mutta jouduin tyytymään pikaiseen pyrähdykseen terassilla ihmettelemässä kuka haukkasi auringosta palasen. Vaikka päivä oli pilvinen, niin just pimennyksen aikaan auringon edessä oli vain ohut pilviharso ja taas pääsin ihmettelemään kaikkee tätä. Miten onkin niin nerokkaasti "sattunut", että kuun ja auringon etäisyydet maasta on just suhteessa niiden kokoon, ja kuinka täsmällisesti kuu kulki auringonsirpin yli. Sitten läksin sisälle, ja pilvet peitti taivaallisen näytelmän.

Oikeestihan olisin just nyt töissä, mutta enpä ole. Olen elämäni ekaa kertaa saikulla. Syysloman loppupuoli meni peiton alla köhiessä, ja samantyyppinen meno on jatkunut yhä vieläkin. Katotaan jos jo huomisen jälkeen työt taas kutsuis. Jäi välistä lauantain kirppistelypäivä, jota varten olin pakannut auton täyteen tarpeettomia tavaroita kun olen käynyt maalla järkkäilemässä. Pitänee tukea nuorisoliikuntaa ja kuskata ne paikalliseen kierrätyskeskukseen. Talvirenkaat sentäs ennätin saada vaihdettua, vaikka nyt ei ole ajelulle talvikeleillä päässytkään. Vaan kylläpä niitä varmasti vielä riittää.

Mietintämyssy

Pidän kyllä tästä mun pikku elämästä tosi paljon näinkin. Ehkä kuitenkin ajattelen että onnellisin aika on vasta jossain edessäpäin, en kyllä tiedä mitä vois olla tulossa tai mitä siihen tarvittaisiin, kun kaikki vaiheet elämässä on olleet yhtä aikaa onnellisia ja silti jotenkin raskaita. (Tai näin muistelen nyt jälkeenpäin.) Voisko elämä edes olla pelkästään onnellista? Uskoisin että vois, ainakin enimmäkseen, hetkittäin. Tällä hetkellä elämä on kuitenkin vähemmän raskasta ja enemmän onnellista. Eli onko kaikki sittenkin hyvin näin? Haluaisin tietää mitkä on mun polun tulevat käänteet, kuinka paljon kuljen harhaan ennen kuin huomaan korjata kurssia, ja mihin ylipäänsä oon menossa. Täällä kotona on munnäköistä, mulle hyvä olla. Mitä jos koti muuttuu, voiko olla yhtä hyvä olla jos palaa takas vanhoihin ympyröihin? Aukeeko vanhat haavat, luisuuko takas vanhoihin kaavoihin? Mutta kyllä yleensä enemmän kaduttaa tekemättömät asiat kuin tehdyt, ainakin näkee mitä muutoksia tulee, mihin ne johtaa. Jos ei tee mitään eikä muuta mitään, niin mikään ei myöskään muutu. Ja pääseehän sitä taas jonnekin muualle jos siltä alkaa tuntumaan. Kun oikein miettii, niin pystyy löytämään kiitollisuutta kaikista valinnoista ja kokemuksista, miksipä se jatkossa jotenkin muuttuisi. Tänään on palkkapäivä, ja kävin rentouttavan aamujoogatunnin jälkeen ostamassa kaapit täyteen ruokaa. Illansuussa ajelen lähikaupunkiin toiselle rentouttavalle joogatunnille. Huomenna ohjelmassa vielä yksi aamujooga, ja sunnuntaina viimeinen etäjooga ennen syyslomaa. Sitten olis näillä näkymin kokonainen viikko aikaa haahuilla vaan ja kattoo mitä tuleman pitää. Minkälaisiahan ajatuksia mieli raksuttelee kun se pääsee taas tylsistymään. On tämä ihmisenä olo vaan jännää puuhaa!

Pitäiskö hankkia elämä?

Tänään ajelin aamujoogasta kotiinpäin hirrrmuisessa sateessa ja tuulessa. Tankkasin autoon viidelläkympillä bensaa, kuten aina lauantaisin. Käväsin kaupassa, söin evästä, laitoin palapeliin muutaman palan paikoilleen, viimeistelin keskeneräiset korvikset, pesin koneellisen pyykkiä, neuloin kymmenen riviä villasukanvartta, soitin yhden puhelun, roikuin ihan liikaa instagramissa, ja nyt mietin että mitähän sitä sitten vielä keksis tässä reilun vuorokauden pituisena viikonloppuna tehdä. Eilen joogatunnille ilmestyi uusi tyyppi: pitkä, tumma ja komea (sen mitä näillä silmillä pystyin näkemään) mies, ja hämmästyin jo siitä että edes huomasin moisen, sekä lisäksi siitä että mieli lähti taas tarinoimaan sitä samaa, eli että oishan se kiva jos ois joku jonka kanssa tehdä juttuja, käydä paikoissa ja muutenkin jakaa paloja arjestaan. Voi elämä, oi kaipaus! En tiedä miksi sitä vieläkin muka tuntee itsensä jotenkin vajaaksi kun on yksinään. Ei edes yksinäiseksi, vaan just tuo että haluis jakaa asioita, keskustella välillä ja semmosta. Olen nyt asunut kolme vuotta yksin - ensin yhden ihan yksinyksin, ja sitten kaksi vuotta silleen että poika on suurimmaksi osaksi kämppiny mun luona. Naapuriin muutti just uusia asukkaita, joku nuorisolauma, tai ainakin ovat aina sankoin joukoin liikeellä, takapihalla tupakalla tai seisoskelemassa keskellä parkkipaikkaa. Jotenkin entistä enemmän tuntuu että aika tässä asunnossa on tulossa päätökseen. Oon vaan tosi huono tekemään mitään muutoksia. Erehdyin vihdoin asentamaan kännykkään järjestelmäpäivityksen kun se on sitä varmaan jo yli vuoden ehdotellut, ja voi ei sitä kauheutta kun kaikki muuttui ihan erinäköiseksi ja vääräksi. Mut sitähän se elämä on, ikuista muutosta, pitäis vissiin pikkuhiljaa totutella.

Voiton puolella

Tässä työputkessa menossa päivä 16/28, yli puolenvälin jo! Oon edelleen hengissä ja suht järjissänikin. Ja vaikka ei ole kokonaisia vapaapäiviä, niin silti on paljon vapaa-aikaa aamuisin ja päivisin, ja työt yleensä vasta illalla. Paitsi viime perjantaina oli joogatunti aamulla, päivällä ja illalla, huh. Muutenkin viime viikolla tein oman ennätyksen, pidin yhteensä 12 joogaohjausta. Paljon muuta en oo edes yrittänyt tehdä töiden lisäksi kuin runsaasti lepoa ja tietty kissojen hoitoa, kerran on tavattu ystävien kanssa. Ja vietän pieniä hetkiä pihalla, ettei syksyn ihastelu jää pelkästään auton ikkunan läpi tapahtuvaksi, tosin sieltäkin näkee ihan mukavasti kauneutta. Ja kunhan saan tän putken päätökseen, niin näillä näkymin tiedossa on loma! Tai ainakin useampi vapaapäivä - no, vähintään pari. Päässä pyörii asioita, päätöksiä pitäis tehdä, mut annan niiden vielä muhia. Kaikki aikanaan, kaikki kyllä järjestyy.