Vaikka välillä tulevaisuus näyttäis pilviseltä ja kaikki tuntuis turhalta, niin osais luottaa että on kaikesta huolimatta oikealla polulla. Että kaikki päivittäiset pienetkin valinnat, ajatukset, sanat ja teot vie kohti omaa parasta elämää. Vois nauttia siitä mitä milloinkin tekee miettimättä sitä, että jääkö mitään konkreettista mun jälkeen tuleville, tai että kiinnostaako ketään muuta ne mun jutut. Uskaltais avata sydämensä ja sisimpänsä sillon kun se tuntuu oikealta ja tarpeelliselta murehtimatta mahdollisia tulevia seurauksia. Osais elää joka hetkessä täysillä.
Kävin aiemmin kesällä mun entistä edellisen kodin pihalla, siellä missä koko piha oli suunniteltu ja rakennettu rakkaudella. Mun aikoinaan tarkkaan miettimistä rakenteista ja kasviyhdistelmistä ei ollut paljoa jäljellä. Suuri osa oli korvattu nurmikolla, ja jäljelläolevat kukkapenkit oli rikkaruohojen valtaamia. Tuli vähän paha mieli, vaikka toki ymmärrän että kaikkia ei kiinnosta samat jutut. Olis ehkä ollut parempi olla tietämättä mitä kaikkee pihalla mun jälkeen ei oo noin viiteentoista vuoteen tehty.
Yritin myös tutustua yhteen mieheen. Kävi kuten edelliselläkin kerralla: heti kun puhuttiin puhelimessa ja yritettiin järkätä tapaamista niin universumi lähetteli aika hyvin merkkejä ettei siihen suuntaan nyt tällä kertaa kannata lähteä kulkemaan. Tyyppi ei sittenkään kuulostanut siltä oikealta (ei tietenkään, koska se ei ollut SE oikea, mut mä yritän!). Tunne oli ilmeisen molemminpuoleinen, sillä päätettiin sitten yhteistuumin että oikeestaan meillä onkin liikaa välimatkaa, eikä edes tarvinnut tavata toisiamme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti