Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

sunnuntai 18. elokuuta 2019

Suloinen sunnuntai





Lämmin, aurinkoinen ja tuulinen. Ja ihanan hiljainen, sillä meillä oli täällä kaks viikkoa yks vuufferi kahden lapsensa (7 ja 9 vee) kanssa, ja eilen he lähtivät toisaalle jatkamaan seikkailujaan. Olipa ihana herätä ihan omaan tahtiin, eikä kello kuusi ovien paukutteluun ja hepreankieliseen nahisteluun. Kuu on kuulemma tänään kaloissa, mitä ikinä se tarkoittaakaan, mutta ainakin kannattaa löytää aikaa vain olemiseen. Ja niin olen totisesti tehnytkin. Ollut koko päivän ihan pihalla ja vain hengitellyt. Vähän joogannut, kierrellyt kameran kanssa puskissa napsimassa kuvia ja herkkuja, ja pulahtanut uimaan. Kunnon palautumispäivä, näitä välillä tarvii.

2 kommenttia:

Satu kirjoitti...

Totisesti tarvii. Hetkeen en ole sellaista kohdannut, mutta uskon, että se vielä eteen sattuu... palautumistarve ainakin on valtava.

Vianna kirjoitti...

Pysähdy. Hengitä. Kuuntele. Toivottavasti saat isommankin hetken vietettyä rauhassa itsesi kanssa.