Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Jotain tarttis tehrä..






"Jotenkin tuntuu että näin vuoden alussa haluais olla jämäkkä, ottaa jonkun suunnan, tavoitteen, tehä elämällään jotain merkittävää." Taas pulikoin näissä samoissa vesissä kuin tasan vuosi sittenkin. Jos jonkun tavoitteen tälle vuodelle tekisin, niin sen etten vuoden päästä olisi taas tässä samassa jamassa. Oli taas mahtavan kummalliset tämän vuoden ennusunet, niistä ei mitään tolkkua ota. Viime yönä muutin Kaliforniaan, se ei enää ollut tämän vuoden unia kylläkään. Jonkin verran tulevaa osaan kuitenkin ennustaa: kalenteri kertoo että tänä vuonna luvassa on muutama viikonloppu joogaopekoulutusta ja pari pikku reissua. Näiden lisäksi lähinnä odottelen ajan kulumista. Haluaisin taas alkaa maalaamaan, no mikäpä estää..?, ei kai muu kuin se ettei huvita tarpeeksi että viitsisin vaivautua.

Ei kommentteja: