Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää, kuvin ja sanoin.

maanantai 19. marraskuuta 2018

Retkellä Ranskassa















Ranskan reissuosuus ei alkanut ihan parhaissa merkeissä, ensimmäinen pysähdys Montpellierissä oli ihan turha. Sattui just olemaan joku kansallinen vapaapäivä tai muu juhla, joten kaikki paikat oli kiinni, ruokakaupatkin puolenpäivan jälkeen. Ja tietty ei auttanut asiaa sekään, että turistisesonki on jo ohi. Edes pyörää ei saanut vuokrattua mistään. Mut eipä se mitään, pian matka jatkui, ja seuraavana ohjelmassa oli retki calanquelle. Mää en tiedä onko noilla joku suomalainen nimi, mut ranskaks ne on calanqueja. Edellisellä Ranskanreissulla pääsin näkemään heistä kaksi, Port d'Alonin ja Port Mioun, ellen väärin muista. Nyt ei ollu autoo, joten piti suunnata sellaselle calanquelle jonne pääsee julkisilla. Valitsin kolmesta vaihtoehdosta Sugitonin, ja sinne menin Marseillen rautatieasemalta ekaks jonkin matkaa metrolla ja sitte bussilla yliopistolle. Sieltä oli vielä infon mukaan tunnin kävelymatka alas merenpinnan tasolle ja saman verran ylös, mutta mulla kyllä kesti koko reissu lähes neljä tuntia sisältäen aika monta valokuvauspaussia ja eväidensyönnin aaltojen loisketta kuunnellen. Ensin kiipesin ylös näköalapaikalle, sieltä näkyi myös naapuricalanque Morgiou. Sitten laskeuduin ihan alas merenpinnan tasoon, koko ajan tosi tietoisena siitä että kohta kiipeän samaa reittiä takas ylös. Polku oli välillä aika vaikeakulkuinen (katso kuva 9), mutta niin vaan kevyesti tämä mummu siellä hyppelehti menemään. Hauskaa että Montserratissa pelkäsin korkeuseroja niin kovasti etten kävellyt reittejä läpi, täällä merenpinnan ja näköalapaikan välillä oli korkeuseroa noin 300 metriä, enkä kyllä yhtään epäröinyt ettenkö menisi alas asti.. Ja ai että rakastan noita värejä, kalkkikivikallioita, mäntyjä, Välimeren turkoosia vettä, ja nyt oli kanervatkin kukassa. Taivas olikin ennusteista poiketen lähes pilvetön ja lämpöä 20 astetta (marraskuussa!!). Kiipeilyn tunsi jalkojen lisäksi koko kropassa, hiki lensi ja naama punotti, mutta oli se sen arvoista! Paluun bussimatka osui sopivasti iltapäiväruuhkan aikaan, kyllä siinä oli opiskelijat ihmeissään kun punotin, ja haisin varmaan tosi hyvälle.

Ei kommentteja: