Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

maanantai 23. heinäkuuta 2018

Ajankohtaisuuksia






Porukka on taas vaihtunut, teiniosasto on poistunut ja nyt on pelkästään ihan aikuisia ihmisiä ja tosi hyvä fiilis. Varsinkin kun olen viime viikon ollut ja olen vielä huomisenkin yksin pitämässä tilaa pystyssä, siis toki on nämä apukädet ja yksi lapsi, kun serkkunsa lähti jo kotiin, sekä kissat ja kanatuiset. Heinäkuu on ollut i-ha-na, kuuma ja mansikantäyteinen. Tänään päätin jo toisen mansikkalohkon päästää syyslevolle, toisesta poimittiinkin sitten 35 kg punaista herkkua, ja vähän jo aloiteltiin vattumaata, huomenna lisää. Ekat perunat omasta pellosta on syöty, sipulia tulee jo hyvin, herneet on ihan just valmiita. Juurekset ei kasva kun vettä ei ole eikä näköjään tulekaan. Uimassa on käyty vähintään kerran päivässä, joko omassa tai yleisessä järvessä. Eilen käytiin vaelluksella pikkuväen ja vieraiden kanssa, kamera unohtui matkasta, mutta onneksi uikkarit oli mukana. Tälle viikolle on luvassa pientä lomareissuilua, kaupungin humuiluun uppoutumista ihan turistina pariksi päiväksi. Ja tietty täysikuunpimennys perjantaiyönä, just sillon olen kaupungissa, saapas nähä näenkö sitä ollenkaan. Ihkua viikkoa just sulle!

Ei kommentteja: