Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

tiistai 10. huhtikuuta 2018

Kurkistus


Kukkuu! Kurkistetaanpa mun kassiin, sekä reppuun joka sekin välillä toimittaa "käsilaukun" virkaa. Mitään oikeeta käsilaukkua en edes omista enkä varmaan koskaan oo omistanutkaan. Nyt kassissa olevat tavarat saattavat tilanteesta riippuen majailla myöskin repussa, mutta kaikki tavarat mitkä repussa on ei millään mahtuis tuohon laukkuun, siks tarvitaan molempia. Ja reppua on myös mukavampi kantaa mukana jos on paljon tavaraa.


Mulla on tällanen kiva nepalilainen hippikassi, ostettu muuan vuosi sitten markkinoilta. Kyytiin mahtuu just kaikki tarpeellinen: lompakko, aurinkolasit koteloineen, kamera, kameran vara-akku, ostoskassi + hedelmäpussi, sekä kolikko ostoskärryä varten. Tällä hetkellä mukana näyttää olevan myös pari haarukkaa, lusikkaa ja lyijykynää, kurssilta saatu kärrypolettilätkä sekä ametistikärki (sitä ehdinkin jo etsiä - nyt löytyi). Laukku on sen verran pieni, ettei siellä voi kantaa koko omaisuutta mukana, ja hyvä niin, pysyy sopivan kevyenä. Heti kun kassin nappaa mukaan, painosta voi päätellä onko kaikki oleellinen mukana, esim. kameran tai lompakon puuttumisen huomaa varmasti. Kännykkä on kassissa vain silloin kun ei ole taskuja mukana.


Repun ostin viime keväänä näihin aikoihin reissua varten. Ihan hirmu vaikeeta oli valita väri, olisin halunnut violetin, mutta olin just ostanut uuden violetihtavan vedenpitävän takin joka myös oli lähdössä reissuun mukaan, ja sen violetti oli ihan eri kuin repun violetti olis ollut, joten päädyin valitsemaan turkoosin/sinisen, ja se on ollut ihan ookoo. Muutaman kerran on iskenyt katumus ku en sitä violettiä kuitenkaan ottanut, mutta aina se on mennyt ohi. Mutta asiaan, eli mitäs siellä repussa just nyt on? Sunnuntain tanssitunnin jäljiltä tossut ja tanssihuivi, espanjankirja huomista tuntia varten, plus pari lyijykynää ja pyyhekumi myös, nenäliinoja (myös yksi käytetty), kyniä, puulusikka, kynsiviila, pala suklaalevyn käärettä, oranssi vanhanaikainen hintalappu, pala simpukankuorta, kameran muistikortti (en tiedä onko täysi vai tyhjä), manteli-pähkinä-siemen-tms.pussi, pakuri xylitolipastillipussi (nää on ihan parhaita!), vielä pari palaa vadelmaista raakasuklaata, laastaripaketti viime kevään reissulta kun kantapäähän tuli rakko, Lissabonin julkisen liikenteen kortti, ikean pussiklipsu, ja vesipullo. Nyt ei näytä olevan, mutta yleensä mukana kulkee vielä kalenteri.

Ja nyt tää lähtis pakkaileen tuota reppua ja ehkä jotain vähän isompaakin kassia, sillä huomenna espanjantunnin jälkeen ajelen bussilla etelään ihmettelemään onko kevät siellä jo paljon pitemmällä ku meillä.

Ei kommentteja: