Lienee välillä tarpeellista katsahtaa taaksepäin ja havaita, että kaikki ne kummallisiltakin tuntuvat mutkat matkassa on olleet tarpeellisia, ja että edistystä, oivalluksia ja kasvua on tapahtunut.
"Me kiroamme koettelemuksia koska emme niitä kohdatessamme tiedä, että ne saavat meidät kasvamaan ja johdattavat meidät toisaalle. Emme halua tietää. Kipu on niin kova, että emme myönnä sen hyviä puolia. Vasta kun kipu hellittää, me käännymme ja tarkastelemme mykistyneinä pitkää polkua, jota pitkin se on saanut meidät kulkemaan." -Katherine Pancol
Rakkaus
Ihan pällimmäisenä tästä vuodesta mielessä on rakkaus, rakastuminen, rakastaminen. Rakastuminen vieraaseen ihmiseen oli jotain tosi odottamatonta, mutta tarvitsin tosiaan sitä tunnetta, että huomasin todella olevani elossa. Kesä oli aika voimallista, ihanaa, kuluttavaakin aikaa, ja se ikävän määrä oli jotain ihan tajutonta. Sitten mun piti laimentaa mun tunteita, häivyttää ja painaa niitä alas lähinnä toisten takia, ja vieläkin ihmettelen että miten olen saanut itseni ylipuhuttua siihen. Nyt yli neljän kuukauden erossaolon jälkeen tunteet ei enää olleetkaan ihan samanlaisia, tietenkään, mutta superkiitollinen olen edelleen siitä sisäisestä rauhasta, henkisestä yhteydestä, ymmärretyksi- ja jollain tasolla jopa rakastetuksitulemisen tunteesta, joka sisältää fyysisyyttä vain pitkien halausten verran. Tällä hetkellä en osaa tarkalleen sanoa miltä tämä tuntuu, yritän vältää ylianalysointia ja liiallista järkeilyä.
Parisuhde
Hassulta kuulostaa, mutta tämä rakastuminen on tehnyt parisuhteellekin hyvää. Olen avoimesti kertonut Ukolle alusta asti näistä mun yllättävistä tunteistä, ja alun hämmästyksen jälkeen suhtautuminen on ollut kyllä niin oikeanlaista, että tunnen itseni perin onnekkaaksi. Ja miten hienoa on nähdä kumppanissakin tapahtuvan kasvua ja avautumista, meidän suhde on nyt ihan eri leveleillä kuin aiemmin. Todettiin yhdessä että itseään ei voi kieltää eikä toista omistaa. Ja ihmeesti se rakkaus tuohon omaan Ukkoonkin on syventynyt entisestään, ikään kuin löytynyt uudelleen. Suurena apuna näissä prosesseissa on ollut tantra, jota kävin itse opiskelemassa yhden viikonloppukurssin verran, ja yhdessä on käyty tantrista parisuhdeverkkokurssia. Tantra on auttanut valtavasti tutustumaan toiseen entistä syvemmin, aukomaan uusia ja vanhojakin solmuja, ja ennenkaikkea jakamaan asioita. Ja siis nämä ei ole olleet mitään tantraseksikursseja :o)
"Tantran tavoite ei niinkään ole seksielämän parantaminen vaan pikemminkin arjen tarjoamien lukemattomien tilanteiden ja kohtaamisten hyödyntäminen apuna meditaation, rakkauden ja läsnäolon kokemuksen syventämiseen elämässä. Tantra on laajimmillaan tapa elää ja katsoa maailmaa rakkauden, hyväksynnän ja läsnäolon kautta. Tantrinen työskentely on monelle toimiva tie itsensä
hyväksymiseen ja rakastamiseen sekä seksuaalisuuteen liittyvien lukkojen ja ennakkoasenteiden purkamiseen. Parisuhteessa tantra voi
auttaa syvän luottamuksen rakentamisessa sekä pakkomielisestä omistushalusta luopumisessa itseluottamuksen ja itseen kohdistuvan
rakkauden vahvistuessa."
Matkat
Voi miten tarpeellisia kaikki maailmalle tänä vuonna tehdyt matkatkin on olleet! Hetken mielijohteesta pari viikkoa yksin Espanjan talvessa, kun oli vaan pakko saada etäisyyttä tähän kaikkeen, seurana vain omat ajatukset. Kyllä voi sanoa että melko paljon itsestäni opetti tuo reissu. Joogaviikko Montenegroon lasten kanssa ei mennyt kaikilta osin ihan putkeen, mutta oppia tuli taas roppakaupalla, ja ennenkaikkea voimaantumista. Syyslomareissu Gotlantiin Ukon ja esiteini-/teini-ikäisten poikien kanssa oli oikein kiva yhteinen ja lähentävä kokemus. (Ja mullapa on jo seuraavan reissun liput varattuna!)
Henkistyminen
Monet henkisen puolen jutut, enkelit, uudet energiat ja energiahoidot, tantra, sisäinen valo ymymym on tulleet entistäkin voimakkaamin elämään tänä vuonna. Tosi paljon olen taas oppinut lisää, eikä maailma ole enää entisenlaisensa.
Paljon muutakin on tähän vuoteen varmasti mahtunut, tässä kuitenkin nämä suurimmat teemat. Kaikenkaikkiaan kaikki on nyt vuoden vaihtuessa kerrassaan mainiosti ja just niinku pitääkin! Hyvää uutta vuotta!!