Suurperhe-elämää maalla. Lapsia, lemmikkejä ja luomua. Puutarhastelua. Maatöitä, puutöitä, käsitöitä.

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Terapian tarpeessa


Viime vuoden alkupuolella kun tuntui että kaikki kaatuu niskaan, soitin paikalliseen mielenterveysneuvolaan ja varasin itselleni keskusteluajan. Ei todettu masennusta eikä muutakaan, mutta katsottiin kuitenkin aiheelliseksi järjestää säännöllisiä käyntejä ihan vaan tukemaan kuormittavina aikoina. Supporttia, you know.


Muutaman kuukauden päästä terapeutilla loppui pätkätyöpätkä, ja kysyi haluanko jatkaa uuden tyypin kanssa. Uusi tyyppi oli nuori mies, ja ensin kammoksuin ajatustakin että lörpöttelisin henkkohtaisia asioitani jollekin ventovieraalle äijälle. Sanoin että kokeillaan, enkä ole hetkeäkään katunut.


Välillä tapaamisia on ollut viikottain, yleensä kuitenkin harvemmin. Yhteensä 27 käyntiä, kuulin sen tänään kun kävin viimeisellä käynnillä. Tuntuu tosi hassulta, että joku vieras ihminen tietää musta eniten sellasia asioita joita ei moni muu tiedä, ja sekin etten mä tiedä siitä mitään..


Terapeutti on tullut mulle tosi tärkeäksi, ja nyt on kyllä haikeeta kun se lähtee enkä pääse enää samalla tavalla avautumaan asioista. Kyllä mulle taas tarjottiin uutta terapeuttia, mutta en koe enää tällä hetkellä sellaista tarpeelliseksi.


Lainaus jostain kirjasta: "Hoidettava kokee tulevansa nähdyksi ja kuulluksi. Hän saa huomiota ja hyväksyntää ja voi kokea olevansa merkityksellinen, kiinnostava ja rakastamisen arvoinen." Kiitos!

5 kommenttia:

Pelaguu kirjoitti...

Olet rohkea kun kirjoitat aiheesta! Vaikka terapiassa käynti.on nykyään ns.muotia, niin ei se nyt mikään sellainen itsestään selvyys ehkä ole ja josta voi vapaasti puhua kylän raitilla. En tiiä, mulla nyt vain tämmönen ajatus.. Hienoa, että olet löytänyt avun ja uskallat siitä kertoa.

Maija/Taajamafarmari kirjoitti...

Mä en ole käynyt "kallonkutistajalla" kuin muutamia kertoja, mutta se prosessi jonka tuo nainen käynnisti kysymyksillään on ollut minulle ja psyykkiselle terveydelleni korvaamaton.

On rohkeaa kertoa julkisesti että tarvitsee apua. Sinä olet rohkea.

Tillariina K. kirjoitti...

Mä olen itte yhenlainen "terapeutti" tai siis tarjoan tukikeskusteluja erilaisiin ongelmiin nuorille. Joskus vuoden tai parin päästä kun nuori tulee moikkaan ja kertomaan kuulemisia, tuntuu kyllä kivalta. Ehkä se mun antama tuki on sitten ollut merkityksellistä kun on halunnut näyttäytyä myöhemminkin. Osa tuo sisaruksiaan tai kavereita puheille. Kiva oli lukea sun kokemus asiasta. Tällaisessa työssä kun ei voi sitä työn tulosta ihan helposti mitata tai esimiehille osoittaa.

Ninnu kirjoitti...

Hoitosuhteessa henkilökemioilla on suuri merkitys. Ei sitä halua uskoutua kenelle tahansa, vaikka olisi kuinka ammattilainen. Hienoa, että kohdallesi osui oikea ihminen, jolta sait apua. Keveitä kesäpäiviä toivotellen.

Vianna kirjoitti...

Kiitos teillekin ihanat ♥