Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Puutaloremppaa




Vaikkei meillä mikään oikeasti vanha puutalo olekaan (tai ehkä juuri siksi), niin kaikenlaista pikkuremppaa on koko aika näköpiirissä. Nyt vihdoin sain yhden keväällä aloitetun alakerran makkarirempan viittä vaille valmiiksi tällä erää. Maalasin lattian (Permolla, tuli hieno), ikkunanpielet sekä ovi- ja lattialistat. Listat on jopa suurimmaksi osaksi naulattu paikoilleen, joten ihan loppusuoralla ollaan. Enää oikeastaan vain ovi pistää silmään puisella olemuksellaan, sekä ehkä kattopaneelitkin joskus maalautuu ja on tuossa ikkunassakin vielä pientä fiksaamista, mutta ne tehdään sitten joskus. Hirsiseiniin ollaan mietitty sellaista ratkaisua, että jos kaikki ulkoseinät puhaltais ekovillalla ja laittais jonkun levy-/paperisysyteemin ja tapetin. Jäis silti ihan riittävästi hirsiä näkyviin, eikä niidenkään ehkä ihan joka paikassa tarvis olla naturellipinnalla. Mutta ai että miten paljon huone voi valostua jo tämmösillä pikkujutuilla! Iltahämärässä otetuista kuvistakin näkee jopa jotain.

Ja nyt seuraa pieni arvonta rempan valmistumisen kunniaksi, sekä siksi että löysin tässä eräänä iltana kirjakaapista kaksi täsmälleen samanlaista kirjaa. Joten tämän toisen säilyttäjän opaskirjan laitan kiertoon, eli kaikki viimeistään 25.6. kommentin jättäneet osallistuvat arvontaan. Näyttää niin mielenkiintoiselta opukselta, että pitänee lukea heti kunhan aikaa liikenee, onhan meillä tässä pihapiirissä useampikin rakas vanha puurakennus.

6 kommenttia:

Heli kirjoitti...

Kivalta näyttää, on se vaan ihanaa aina kun jotain valmistuu!! Tuo lattia... ♥♥♥ ihana!!

Mä kävin kattelee tuota Permoa netissä ja harmittaa, että kaikki nuo liuotinpohjaiset taitaa vaatia niin hirveän pitkän kuivumisajan. Oliko tuo kauhean hajuista? Mä oon varmaan kysynyt tuota ennenkin, mutta kysyn taas... =)

Meillä päästään tässä jossain vaiheessa maalaamishommiin ja harmaaksi meinaan lattiat minäkin laittaa. Varmaan joutuu maalaamaan jollain Aqva-maalilla, koska ei pystytä mitenkään eristämään maalattavia tiloja, jos maali on haisevaa. Ei voida myöskään kauhean kauaa odotella sitä lopullista kuivumista ja kovettumista...

Mä niin toivoisin saavani kiiltävät lattiat, mutta ainakaan tuo Betolux Aqva ei kyllä valitettavasti ole kovin kiiltävä. Mulla oli aikanaan haavekuvissani sellanen kiiltävä ja villasukilla luisteltava lattia, ja olin aika pettynyt yläkerrassa maalattuani, että pinta olikin aika matta (maalasin silloin just tolla BA:lla). Mä siis luulen, että kiiltävää pintaa saa vain liuotinpohjaisilla, harmillista. Täytyy vielä tutkia asiaa ja kysellä liikkeistä.

Huopalintu kirjoitti...

Kaunista tulee remontin myötä. Meilläkin olis vähän hakusessa jokin kiva omakotitalo maalla. Kauhean huonokuntoinen tai perusremonttia vaativa ei kiinnostai, mutta tuollaista pikku sisustusremppaa on aina kiva tehdä.

Sulta saadut bellikset kukkivat jo nätisti mökillä :)

Anonyymi kirjoitti...

Mukavalta näyttää ja onhan se aina kiva rempan jälkeen,kun on valmista.Kirja vaikuttais hyvältä,vanhassa ei niin laitetussa rintamamiestalossa kun asustellaan:)
T.Mia

Keskeneräinen kirjoitti...

Onnea remontin valmistumisen johdosta! (Outoa nähdä samassa lauseessa sanat remontti ja valmistuminen, ja lause on vieläpä myönteinen!) Tähän arvontaan osallistuisin mielelläni.

Vianna kirjoitti...

Kiitos!!!!

Heli: Permo haisee maalatessa niin paljon, etten ainakaan minä voi maalata montaa neliötä yhtä kyytiä. Sitten ovi kiinni ja ulos raittiiseen ilmaan.. Olen maalannut sillä myös lattioita tiloissa joissa ei ole ovia, ja sitten on haisteltu maalia muutama päivä, hajuhan vähän laimenee kun on kuutioita mihin voi levittäytyä. Makkarin (3x4 m) maalasin neljässä osassa, jolloin huonekaluja ei tarvinnut poistaa huoneesta, riitti kun niitä siirsi aina maalaamisen edestä pois :o) Maalasin aina yhden pätkän viikossa, ja huoneen asukas oli hajun takia evakossa kolme-neljä yötä. Alle viikon päästä maalaamisesta siirrettiin huonekaluja jo vastamaalatunkin lattian päälle että pääsen jatkamaan maalaamista, eikä mitään jälkiä näy missään. Lattia on maalattu yhteen kertaan, en jaksa sellasia "monta ohutta kerrosta"-juttuja, jos kerralla tulee hyvä niin hyvä.. Ja kävelyähän pinta kestää jo alle vuorokauden päästä maalaamisesta. Oma silmä olisi halunnut vähän mattapintaisempaa maalia, mutta sellainen on keittiössä ja sen puhtaanapitäminen on ihan hirvee homma.. Joten kiiltäväpintainen lattia on oikein hyvä :o)

Huopalintu: Kiva kuulla että bellikset eivät järkyttyneet kuoliaaksi kirjekuorikuljetuksesta :o)

(Onpa hyvät voittomahdollisuudet tässä arvonnassa, peukut pystyyn :o)

Sateenkaarentaa Riikka kirjoitti...

Oi mukavalta näyttää :) Täälläkin kunnostellaan vanhaa taloa ja kaikki vinkit tervetulleita, koitetaan onnea kirja-arvonnassa ;)