Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

tiistai 8. lokakuuta 2013

Pakkoleivontaa


Mutta sitä ennen oikein namivinkki kevyeksi lounaaksi: peruna-porkkana-palsternakkasosekeittoa salaatinlehdillä, fetajuustokuutioilla ja suolapähkinöillä. Slurps! (Me tehtiin keitto violeteista porkkanoista, siksi on aika häijyn väristä..)

Tänään taas koko Suomi leipoo, minäkin. Kun aamulla tulin kotiin poikia viemästä kouluun, keittiössä odotti näky: eilen ei ihan halvalla ostettu 15 kappaleen luomukananmunarasia nurinpäin lattialla lillulammikossa. Ja pöydän alla lisää rikoksen jälkiä: niin ikään vasta ostettu herkkunäkkäripaketti revittynä, jäljellä vain murut. Näin voi käydä kun koirat jää keskenään kotiin, yleensä ne laitetaan ulos tai arestiin eteiseen jos ihmiset ei oo kotona. (No oli nytkin Mies ja yksi lapsi, mutta ne oli vielä nukkumassa.) Munista oli enemmän tai vähemmän hajalla 13, joten pakkohan mun oli äkkiä jotain leipasta.


Ensin testasin tätä partaukkopiirakkaa, oli oikein helppo ja nopsa. Päälle heitin pakastimesta löytyneen pussillisen pensasmustikoita ja muutaman jäisen mansikan. Mulla oli ehkä vähän liian iso vuoka koska piirakasta ei tullut kovin paksu, kuohkea kylläkin. Sitten tekaisin "Mervin piirakan", se kun oikeesti maailman helpoin rahkapiirakka, mutta kylläkin huomattavasti rasvaisempi ja sokerisempi kuin tuo partaukko. Sain ohjeen siihen kerran eräältä Merviltä, siitä siis nimi. Ohje menee näin:  
pohja:
150 g voita
1 dl sokeria
1 muna
3 dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta

päälle:
2 dl rahkaa, jukurttia tms
1 muna
2 tl vaniljasokeria
4 dl marjoja, omenoita ym

Ja se on maailman helpoin siksi, koska voi vain sulatetaan kattilassa, lisätään sokeri joukkoon, sekoitetaan, lisätään muna, sekoitetaan, lisätään kuivat aineet, sekoitetaan, laitetaan voideltuun vuokaan. Taikina on melko tahnamaista, joten mitään reunoja siitä ei kannata alkaa rakentelemaan, tasainen lätty vain, jonka päälle kaadetaan täyteaineet. Pinnalle marjat. Alkuperäisen ohjeen mukaan piirakka paistetaan 10 min mikrossa, mutta kun minä en mikrossa paista mitään, niin paistan sen uunissa 200 astetta 25-30 min.

Tein vielä pellillisen mokkapaloja alias suklaapiirakkaa, sen ajattelin ehkä pakastaa, saappaat nähä säilyykö syömättä, ja onpa mulla takataskussa vielä yks juustokakkuohje, johon sais uppoomaan ne neljä jäljelläolevaa hieman hajanaista munaa. Tosin ensin täytyy käydä ostamassa lisää aineksia.. Ja kyllä taitaa työstä käydä näiden herkkujen välttely tämän päivän, toivottavasti lapset intoutuu syömään kaiken ettei mulle jää huomiseksi muruakaan..

3 kommenttia:

sade kirjoitti...

Harmi mikä vahinko. niin tuttua nämä koirien tekemät jutut.. Isompi nyt jo viisastunut ja uskaltaa jättää itekseen, mutta nyt meillä myös pikkupentu joten saas nähdä... ;)
ihania leipouksia sitten sait tehdä. Onni onnettomuudessa... ;)

Tillariina kirjoitti...

Olipas koirat vallattomia! :) Meillä joutuu "piilottamaan" lihapaketit kylmään uuniin lämpenemään, sillä Venni-kisu osaa aukaista sen muovin ja syö esim. jauhelihan parempiin suihin. On pistänyt kielensä myös ihan valmiiseen, siis maustettuun lihapullataikinaan. Toivottavasti vähän edes kipristeli mahassa, liharosmoa! :)

Vianna kirjoitti...

Joo, on nuo elukat melko viuhakkeita.. Millonkahan ne vanhenee niin paljon että viisastuisivat..? Onhan se toisaalta hyvä että edes joku patistaa leipomaan :o)