Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

keskiviikko 31. elokuuta 2011

Ihan hyvin on mennyt




Nämä pari viikkoa Miehen kanssa kaksistaan kotona kun pojat on käyneet koulua. Mitä nyt Mies tahtoo jämähtää illalla sohvaan telkkua tuijottamaan ja valvoa myöhempään ja nukkua aamulla pitempään. Joten se olen ollut minä joka on herättänyt pojat aamuisin ja vienyt koulubussille. Autolla.. Yhden kerran mentiin kävelemällä, sitten koulubussikuski ilmoitti että aikataulua aikaistetaan viidellä minuutilla, ja sen jälkeen ei olla kertaakaan ehditty lähteä niin ajoissa että oltais kävellen keritty..

Muutenkin tuo Mies tahtoo vähän liian herkästi jämähtää noiden ruutujen äärelle, ja on noin niinkuin yleensäkin vähän jähmeä lähtemään käyntiin. Eilen sain parin tunnin ruinaamisen jälkeen lähtemään kaveriksi hakemaan tienvarren puupinosta pari sopivaa tolppaa tulevan katoksen nurkkiin. Samalla käytiin metässä kurkistamassa mitä se mettäkone onkaan saanut aikaan. Aika hyvän lammikonpaikan näyttää tehneen, kun vettäkin on jo kertynyt :o)

1 kommentti:

Mia kirjoitti...

Kurkkasin blogiisi, todella kauniita kuvia täältä löytyy :)
Palaan uudestaankin,

Hyvää viikkoa :)