Ensi vuodelle

Flunssa tuli sotkemaan meidän loppuloman suunnitelmia. Huomenissa ajattelin olla taas terve. Vuodenvaihteen juhliminen saa jäädä vähiin: on ammuttu muutamat "raketit", syöty pizzaa ja saunottu. Kohta voisi kallistaa pään tyynyyn, maanantaina alkaa arki.

Tässäpä muutama pikku vinkki ensi vuodeksi, joka siis alkaa alle tunnin päästä (käynevät vaikka "uudenvuodenlupauksiksi"):

- Aloita jotain uutta.
- Näe maailmaa.
- Jätä menneet taaksesi.
- Valvo myöhään.
- Käy yöuinnilla.

Toivotan Sinulle entistä parempaa Uutta Vuotta!

Sopivasti

Kunpa olisi kaikessa pystynyt pitäytymään kohtuudessa. Kuten esim suklaan syönnissä, sitä on nääs mätetty taas koko joulu, ja yhä edelleen noita rasioita kummittelee nurkissa. Kinkku oli myös liian hyvää. Nyt kun on päässyt maistamaan stressivapaata possua, niin voi olla hankalaa palata entiseen.. Laatikoitakaan ei nähtävästi syöty liikaa, sillä isommat lapset tilasivat omiin pakastimiinsa parit porkkanalaatikot. Niitä väsäiltiin eilen. Tänään meillä on sulatettu pakastinta ja suunniteltu kotiviinin tekemistä. Leivoin vielä muutaman pellillisen torttuja, ja jääkaapin perukoilta kaivoin viimeiset piparitaikinat uuniin. On niin kiva sitten joskus kesällä löytää täysi piparipurkki ja muistella joulua..

On meillä toki vähän muutakin tehty kuin syöty. Joulu on meillä ennen kaikkea perhejuhla, ja onkin oikein urakalla nautittu siitä kun koko perhe on koolla. On katseltu elokuvia, pelattu lautapelejä, naurettu, valvottu myöhään ja nukuttu vielä myöhempään. Vielä olisi lomaohjelmassa pikku reissu sukulaisia tapaamaan sekä 94-vuotissynttärit.

Leppoisia loppuvuoden päiviä!

Meillä kävi tänään joulunalusvieraita toivottelemassa stressitöntä joulua. Eilinen kaupungillajuokseminen neljän lapsen kera saikin riittää huh-huh-hulinaksi. Nyt on Neitillä ihan aito ajokortti, ja joulukin on jo melkein paketissa. Mitäpä tässä enää ressailemaan.. Jääkaappiin täytyy vielä kurkistaa ja laskeskella että ruuat riittä joulunpyhien yli. Mutta muuten kaikki alkaa olla valmiina: kuusi on pystyssä, lahjat - ne vähät (no on niitä ihan tarpeeksi, ellei liikaakin) - hujanhajan pitkin taloa, sauna pesty ja lakanat vaihdettu. Nyt vain odotellaan ajan kulumista ja joulupukkia, joka tänäkin vuonna itse kysyi saako tulla aattona käväsemään. Voi että tykkään tästä mutkattomasta maalaiselämästä!

Levollista joulunaikaa itse kullekin!

Kuuseen kurkottaa

Viidestä alkuperäisestä lasipallosta vuodelta 1992 on jäljellä vielä kolme plus yksi säröilevä, jota ei uskalla enää kuuseen ripustaa. Lasipalloja on vuosien varrella hankittu lisää, ja niiden lisäksi kuuseen on joka vuosi ripustettu olkikoristeita, joita onkin kertynyt melkoinen kasa.



Viime vuosina mukaan on kelpuutettu muitakin koristeita: keinuhevosia Tiimarista, ohuenohuita vaneritähtiä, puisia poroja, metallisydämiä, kankaisia enkeleitä.. Kynttilöinä toimii pieni valosarja. Edelleenkään meidän joulukuusesta ei löydy kimaltelevia pörrönauhoja, lametta, hilettä eikä muovia. Latvatähtikin on olkinen. Ja itse kuusenkin täytyy olla luonnollisen harvahko. Se tuodaan tupaan noin viikko ennen joulua, ja viedään pois aikaisintaan loppiaisena. Siihen asti nautitaan kuusen tuoksusta ja tunnelmasta.

Me ollaan lomalla!

Lasten joululoma alkoi eilen. Muu perhe lähti koulun jälkeen noutamaan Vielä-Isompaa jouluksi kotiin, ja me Pienimmän kanssa vietettiin ilta kirjastolla askarrellen joulukukka-asetelmia. Suurimpaan törppöön saatin nyt laitettua mm. se kauan haaveiltu jouluruusu. Lapsi teki itselleen oman asetelman, oman maun mukaan - paitsi olisi halunnut lisäksi kimaltelevia(!) kärpässieniä, ihan semmoiseen en suostunut.. Kompromissiksi kelpasi teko-omenat ja -marjat. Asetelmien pakkaamiseen meni muuten ihan yhtä kauan kuin niiden tekemiseenkin, ellei jopa kauemminkin.. Pakkasta oli 19 astetta, ja piti saada kukat hengissä kotiin. Nyt meitä ilahduttaa neljä pientä jouluasetelmaa ja yksi iso, mukaan saatiin myös sammalta ja käpyjä omia jouluaskarteluja varten.


Ennen kuin me suunnistettiin kirjastolle ja muut reissuun, käytiin hakemassa metsästä se joulun suurin "kukka". Juuri kannoin sen tupaan, ja nyt pitäisi mennä koristelemaan. -Tuu äiti, tuuuu jo!

Puolikuuta

En sitten millään pysty olemaan huokailematta näitä maisemia.. Maanantaina oli kaunis, aurinkoinen ja kylmä talvipäivä. Käytin kameraa ihan pikkupikku lenkillä naapurissa. Yritin sijoitella puolikasta kuuta kauniisti peltojen päälle ja puiden ylle.

Ja pitihän se yksi otos napata omaltakin tontilta. Ihan vielä en ole kyllästynyt katselemaan vanhaa latoa pienen metsäsaarekkeen reunassa milloin minkäkinlaisessa säässä. On nimittäin aika monessa kuvassa mukana, varmaan siksi koska näkyy heti kun astuu ovesta ulos ja kääntää kameran oikealle..


Tänään pitäisi olla siivouspäivä, mistähän sen motivaation taikoisi esiin..?

Kiitollisuuskivi

Kirjailija ja opettaja Lee Brower kertoo seuraavanlaisen tarinan Rhonda Byrnen kirjassa Salaisuus:

"Kaikki varmastikin kokevat vaiheita joissa joutuvat toteamaan: "Mikään ei onnistu", tai: "Nyt menee huonosti." Kerran kun perheessäni tapahtui yhtä ja toista, löysin kiven, ja istuin vain tuo kivi kädessäni. Otin sen mukaani, työnsin sen taskuuni, ja sanoin: "Aina kun kosketan tätä kiveä, ajattelen jotain mistä voin olla kiitollinen." Niinpä joka aamu vuoteesta noustessani otan kiven peilipöydältä, laitan sen taskuuni ja käyn mielessäni läpi kaiken mistä olen kiitollinen. Entä iltaisin? Tyhjennän taskuni, ja siinä kivi on taas.

Tämän ajatuksen ansiosta minulla on ollut todella hämmästyttäviä kokemuksia. Eräs eteläafrikkalainen mies näki minun pudottavan kiveni. Hän kysyi: "Mikä tuo on?" Kerroin siitä hänelle, ja hän alkoi kutsua sitä kiitollisuuskiveksi. Kaksi viikkoa myöhemmin sain häneltä sähköpostiviestin Etelä-Afrikasta. Hän kertoi: "Poikani on kuolemaisillaan harvinaiseen sairauteen. Se on eräänlainen maksatulehdus. Lähettäisitkö minulle kolme kiitollisuuskiveä?" Omani oli aivan tavallinen kivi, jonka olin löytänyt kadun varrelta, joten vastasin: "Totta kai." Halusin varmistaa että kivet olisivat erityisen kauniita, joten menin joelle, valitsin sopivat kivet ja lähetin ne hänelle.

Neljä tai viisi kuukautta myöhemmin sain häneltä taas sähköpostia. Hän kirjoitti: "Poikani on parantunut, hän on aivan terve." Hän jatkoi: "Mutta tiedätkö mitä? Olemme myyneet yli tuhat kiveä kiitollisuuskiviksi kymmenellä dollarilla kappaleelta, ja kaiken sen lahjoitamme hyväntekeväisyyteen. Suuret kiitokset!"

Kiitollinen asenne on siis erittäin tärkeä."


Löysin itselleni tällaisen käteensopivan kiitollisuuskiven kaupasta. Ihan en taskussa sitä aio kannella, mutta se nököttää milloin missäkin pöydänreunalla muistuttamassa, että asenne ratkaisee. Kiitos, että sain jakaa tämän "salaisuuden" kanssasi!

Talviauringon pilkahduksia

Mies kävi aamupäivällä suksimassa umpihangessa, metsästelemässä joulukuusta. Oli nähnyt näädän (- ilman haisua siis, totesi lapsi), paljon tuttuja ja vieraampia villieläinten jälkiä hangella sekä pari varteenotettavaa ehdokasta joulukuuseksi. Puut on vielä metsässä.

Minä keitin riisipuuron, ja yhdessä tehtiin ensimmäinen satsi porkkana- ja lanttulaatikoita. Koira söi jo yhden porkkanalaatikon, ja mekin saatiin vähän maistiaisia toisesta. Lisäksi tehtiin leivinuunissa karjalanpaistia possusta ja hirvestä. Joulukinkku on sulamassa, se on ollut ulkonakasvanut onnellinen kotipossu, joka maksoi kirjaimellisesti mansikoita. Huomenna kinkku pääsee suolakylpyyn.

Meillä asuu raivopelle. Jos joku ei mene oman mielen mukaan, alkaa tavarat lennellä. Sitten mullistellaan naamaa ja lällätellään kun yrittää komentaa. Kuuluukohan seitsemänvuotiailla olla uhmaikä..?

Jouluuntuvaa

Noniin, sotku on palannut.. Oliko tämä muka joku uutinen..? Mutta eipä nyt välitetä siitä. Vähän on jo laiteltu joulua näkyville, aattoonhan on enää kaksi lyhyttä viikkoa.

Piparitaikina on väännetty jääkaappiin muhimaan. Pipareita on leivottu ja syöty. Jokajouluiset suuret sydämenmuotoiset hyvänjouluntoivotuspiparit uhkaa jäädä tänä jouluna tekemättä, vaan emmepä ota stressiä siitäkään. Pikkusydämiä on riittävästi omiin suihin, ja lisääkin varmasti leivotaan.


Joinakin jouluina olen värkännyt pieniä kuusenkoristeita, joita olen lähetellyt joulukortteina ystäville. Tälla kertaa nekin meinasi jäädä väliin. Ei ollut mitään ideaa mitä litteää ja kirjekuoreen sujautettavaa tekisin, kunnes bongasin yksinkertaisen ja helppotekoisen vihjeen yhdestä blogista. Sen verran voin paljastaa että sydämiä ovat, sekään ei taida olla mikään uutinen :o) Tein niitä kuitenkin ihan vain muutamia, ihan vaan muutamille sukulaisille ja ystäville. Muut saavat tyytyä joko kaupan taviskortteihin tai jopa - iiik! - sähköisiin joulutervehdyksiin.. Näin tällä kertaa.


Nyt laitan joululaululevyn soimaan, lämmitän glögiä ja heilutan hetken hihoja enimpien sotkujen raivaamiseksi. Saadaan mukavaa viikonloppufiilistä. Ehkäpä väkerretään tänä viikonloppuna jo joululaatikoita pakastimeen, tai käydään joulukuusimetsällä, tai paketoidaan ensimmäiset joululahjat - ei voi vielä tietää.

Kaunista viikonloppua!

Huolestumisesta luottamisen opetteluun

Melkein kaikissa blogeissa on niin ihanat joulukalenterit. Itse en moiseen urakkaan halunnut ryhtyä, näyttää tämä joulukuu muutenkin kuluvan pikavauhtia.. Ja kun en nyt oikein muutakaan keksi, jatketaan vähän vähemmän jouluisella tekstillä, eli lisää otoksia Leena Markkasen elämän oivallusten opaskirjasta Ilo tekee ihmeitä:


Elääksemme täysipainoista elämää ja pysyäksemme terveinä on osattava sanoa myös ei. Auttamistyötä tekevät unohtavat tämän usein. He venyvät liian pitkälle auttamisessa ja väsyvät lopulta. Tuolloin on unohtunut vertaus samalla viivalla seisomisesta. Nämä ihmiset ottavat askeleen taaksepäin eivätkä pidä itseään samanarvoisena muiden kanssa. Vapaaehtoisen auttamisen on todettu parantavan auttajan omia sairauksia ja tuovan autuaallista hyvänolon tunnetta. Mutta sana vapaaehtoinen täytyy muistaa. Se tarkoittaa ilolla auttamista. Jos auttamisesta tulee taakka itsensä unohtamisen kustannuksella, siitä ei ole iloa kenellekään. Säteilemme ympäristöömme sitä, mitä olemme sisimmässämme. Uhrautumisen vaistoaa, eikä se tunnu hyvälle. Mutta hän, joka on pitänyt huolta myös itsestään ja haluaa auttaa, pystyy välittämään apua ja iloa täydestä sydämestään. Tällainen auttaminen parantaa.

Toiset meistä ovat saaneet synnyinlahjanaan taidon luovia elämän myrskyissä. He sanovat tiukan paikan tullen: -Eiköhän se siitä järjesty. Ja kuinka ollakaan, yleensä heidän asiansa järjestyvät. He eivät purista, he luottavat. Toiset meistä ovat puolestaan imeneet itseensä mallin huolestumisesta. Tiedämme, kuinka alttiita olimme lapsina vaikutteille, joten ei ole ihme, jos suhtautumisemme elämään on hyvin paljon samanlainen kuin kasvattajillamme on ollut. Jos vanhempamme sanoivat esimerkiksi: -Kaikki menee aina päin seiniä, tai: -Mitähän kauheaa nyt tapahtuu? ovat samaiset sanat todennäköisesti kuin nauhalla aivoissamme ja käytämme niitä samoin, mikäli emme vielä ole työstäneet rajoittavia ajatuksia itsestämme ja muuttaneet niitä valoisammiksi.

Huolestuminen kuluttaa valtavasti energiaa. Usein ei riitä, että huolestumme huomisesta, olemme huolestuneita myös tästä päivästä ja siitä, miten mennyt on vaikuttanut elämäämme. Huolestuminen on aivan eri asia kuin asioista huolehtiminen. Huolestuminen, liika empaattisuus ja itsensä unohtaminen voi tuntua ahdistavalta sydämen seutuvilla. Syvä huokailu ja sydämen alueen sively paljastaa huolestujan.

Mietittävää:

Uskaltaisitko kokeilla luottamista? Tunnet varmaan jonkun, joka luottaa elämään, itseensä, toisiin.. Hankkiudu hänen seuraansa ja yritä oppia tuo hieno taito häneltä. Entä teetkö joitakin asioita hammasta purren? Mieti, voisiko sen tehdä toisella tavalla tai sitten tehdä jotain aivan muuta.

On kaksi asiaa, joista meidän ei pidä huolestua: eilinen ja huominen. Kukaan ei ole koskaan sortunut tämän päivän taakan alle. Vain jos siihen lisätään eilinen ja huominen, vain silloin taakka on liian raskas. Vain silloin.

Tuntematon

Maisemia

Nyt satelee lunta. Muutaman päivän takainen joulukuinen kaunis auringonnousu tuli onneksi kuvattua (likaisen) ikkunan läpi. Sisällä maisemat näyttää vaihtelevilta. Olen saanut raivattua paljon! Tuvan puolelta jo ruokapöydän, apupöydän, kaksi lipastoa, takan(=leivinuunin)reunuksen, sohvan, arkun, - siis näiden päälliset, lattiankin osittain. Keittiöstä on niin ikään tasot käyty läpi, ne vaan tahtoo jatkuvasti kerätä roinaa makoilemaan. Eteinenkin on suht ok. Ajattelin päästä ns. joulusiivouksessa vähemmällä kun aloitan ajoissa. On vaan hirvee homma saada kaikki siistit tasot pysymään siisteinä, huhhuh! Meitä kun ei ole koulutettu moiseen siisteyden ylläpitämiseen..

Ja kuten kuvasta näkyy, raivaajaa odottelee vielä toinen puoli tuvasta, samoin portaikko, yläkerran aula, jne. "Pukuhuoneesta" ja kodinhoitohuoneesta puhumattakaan.. Onhan tässä vielä aikaa. Tällainen kolmen päivän pidennetty viikonloppu on kyllä melko huono, ehtii ipanoilla rytmi jo keikahtamaan liikaa yökyöpeliyden puolelle, eikä itsekään saa oikein kiinni rutiineista. Mutta huomenna on taas ihana arki, saan herätä ajoissa ja hommailla koko päivän just sitä mitä huvittaa. Toivottavasti huvittaa jatkaa raivaamista..

Yhdet valotkin on jo ripustettu sisälle, ja toiset ulos. Kohta joulu tulla saa..

Lallallallallaa

Kuuluko sinne asti laulua? Se on meidän pyykkikone. Ja tiskikone. Ja kohta taitaa joku laulaa suihkussakin. Vessan voi vetää. Voi pestä kädet. Voi tätä ihanuutta!

Kolme lvi-ukkelia tuli aamulla pihaan. Ensin hakivat työkalut edellisestä putkensulatuspaikasta, ja sitten kömpivät wanhan pirtin alle kellariin. Hauskaa oli se, että vesiputkien sulattamiseen tarvittiin kuutisenkymmentä litraa vettä. Jaa, mistähän se otetaan.. Ottivat varmaan suoraan lähteestä, koska kolmen tunnin kuluttua koputtivat ovelle ja käskivät varovasti kokeilla tuleeko vettä.

Nyt on vesiputkeen laitettu sulanapitokaapeli, ja pumppukuoppaan pakkasvahti. Joten voidaanko nyt autuaasti unohtaa suuren luokan vesiputkiremppa, vai onko kuitenkin ensi kesänä kaivettava koko piha auki ja uusittava systeemit..?

Lähdenkin tästä luutuamaan :o)

Tuttua juttua

Lunta ja kakskytviis astetta pakkasta. Takana hulinaviikonloppu kaupungissa. Maha vieläkin täynnä herkkuja. Hanasta ei tule vettä. Tiski- ja pyykkivuoret kasvaa vaan. Pölykoirat ravaa nurkissa kilpaa karvatolleroiden kanssa. Pöydät, lattiat, kaikki vaakasuorat pinnat lainehtii tavaraa. Paljon pitäisi-juttuja tekemättä. Neiti karvaisine lapsineen kyläilemässä. Illalla mennään kyllä uimahalliin suihkuun.

18 vuotta sitten

Meille syntyi pieni ihme, pitkä tyttö, punatukka. Samalla syntyi iso joukko uusia ihmisiä: äiti ja isi, mummu ja pappa, mummi ja ukki, tätejä, enoja, setä, isotätejä jne.. Ja voi ääk, nyt jälkikäteen ajatellen me oltiin itsekin vielä tosi pieniä silloin, nuoria ja hulluja. Ja onneksi oltiin, muutenhan ei nyt oltaisi tässä :o)


Tänään se sama pitkä tyttö, punatukka on jo käynyt suorittamassa ajokorttia varten kirjallisen kokeen. Edessä on vielä ajokoe, joskus ensi viikolla. Tähän mennessä ei äiti ole antanut lupaa ottaa tatuointeja eikä lävistyksiä (paitsi korviin yhdet reiät), ei edes hiuksia ole saanut värjätä. Nytpä ei enää tarvi äitiltä lupia kysellä.. Kuinkahan hurjaksi Neiti heittäytyy..?


Tänä iltana ajellaan kaupunkiin laittelemaan huomisia juhlia. Neitin pieneen rivarikaksioon odotellaan paljon vieraita. Siivoamista ja leipomista siis tiedossa. Ja ehkäpä isi saa tänään kuljetettua vastavalmistuneen kirjahyllysysteeminkin Neitin kotiin, vähenee muuttolaatikot nurkista. Mukavaa viikonloppua Sinullekin!

Asiaa

Jos kiinnostaa, lukaiskaapa tämä linkki geenimuuntelusta.. Ei enää tiedä mitä tähän sanos, muuta kuin ettei ihmisen pitäs mennä luontoa sorkkimaan..

Pakkasta 15 astetta

Kello 7.33. Melkein täysi kuu valaisee tienoon kuin suuri tunnelmavalaisin. Kamera ei hämärässä osaa oikein tarkentaa, omat silmät vielä vähemmän. Pakkanen nipistele sormia, koira haluaa jo sisälle aamupalalle. Kissa istuu keittiön ikkunalla, odottelee ruokaa sekin.


Kello 11.25. Taivas on huikean sininen, lumi häikäisevän valkoista. Melkein sattuu silmiin. Pakkanen nipistelee taaskin sormenpäitä, kun kahlaan huopikkailla syvässä hangessa. Enkä voi vieläkään olla huokailematta miten kaunista kaikkialla on! Puut, pensaat, talot, metsät, pellot puettuna puhtaanvalkoiseen peittoon.


Piti vielä kertoa että eilen ruokakaupassa lapsi hämmästeli silmät pyöreinä pakastealtaan äärellä että eihän meillä pipareita tehdä valmistaikinasta. No, eilenpä tehtiin, maisteltiin muutama ja loput unohtui yöksi pellille hellan päälle. Eikä olleet yön aikana edes kelvanneet kissoille tai koiralle.. Oli ne kyllä ihan hyviä, mutta ehkä tästä lähtien kuitenkin pitäydymme anopin herkkupiparkakkureseptissä.

Niin ja nyt meillä on lämmintä, kun Mies kävi säätämässä pattereihin menevän veden lämpötilaa vähän korkeammaksi kuin se 30 astetta joka se on tähän asti ollut.. Sisällä on jo +20, ja leivinuunikin hohkaa lämpöä. Lämpöä Sinunkin viikkoosi!

Tällä viikolla

Viikko on ollut - rankka?, kiireinen?, tylsä? - sanotaan vaikka nopea, sellaisia viikot tuntuu nykyään olevan. On käyty siellä, täällä ja tuolla, "jouluostoksillakin" - yhtään joulua en kylläkään ostanut enkä ehkä aiokaan.. Ei vielä ole joulumieli sillä tasolla että tontut voisivat siirtyä vinttikomerosta tupaan.

Iso miettiminen on omien sekä kummilasten lahjoissa, olisi kiva antaa elämyksiä eikä materiaa. Mutta mitä? Elokuvalippuja, uimahallin sarjakortteja, mitämitämitä.. Aikuisille ei lahjoja tarvi laittaa tai ainakaan miettiä, jotain pientä itsetehtyä saattaa pakettiin pujahtaa tai sitten toisenlaisia lahjoja edellisjoulujen tapaan. Ja sille omalle rakkaalle ehkä jotain pientä ihanaa. Itse voisin ilahtua suursiivouksesta..

Taas on meneillään kurssiviikonloppu, tällä kertaa väkerrän hopeasormuksia. Eilisiltana kurssin jälkeen ajelin juhlavalaistun kirkon ohi ja harmittelin kun kamera ei ole ihan joka hetki mukana. Tänään oli mahtavan aurinkoinen aamu. Matka kurssipaikalle kesti yllättävän kauan kun piti pysähdellä kuvailemaan upeita maisemia. Ihan joka aah-näyn kohdalle en kuitenkaan viitsinyt parkkeerata, en olisi ehtinyt kurssille ehkä ollenkaan. Ja näinpä tien varressa jonkun toisenkin loikkivan kameran kanssa, en siis olekaan ainoa höyrähtänyt..

Huomenna sormuskurssi jatkuu ja sen perään vielä puolitoista tuntia itämaista tanssia. Pakkasennuste lupailee huomiselle -18 astetta! Toivottavasti kanalan patterissa riittää lämpöä ettei munat jäädy..

*huokaus*

Talvella on niiin kaunista! Rakastan auringonpilkahduksia talvisena päivänä, hangen sinisyyttä, jään kimmellystä oksilla. Lunta. Koulusta palaavia lapsia. Viikonloppuja. Arkea.



Kameran ulkoiluttamista. Villieläinten jälkiä. Taikatunnelmaa. Pakkasusvaa pellon päällä, iltapäivän hämäryyttä, kuuta taivaalla.


Pörröpöksykin nauttii hangesta.

Huhhahhei!

♥ Oikein hyvää huomenta!! Mä ihan hyrisen, eilen oli niiiin ihana päivä!

♥ Ensin sain lounasseuraa. Rupateltiin mukavia, naurettiin paljon ja syötiin ihanaa salaattia: kurkkua, paprikaa, jääsalaattia, hunajamelonia, suolapähkinöitä, fetajuustoa, tsatsikia sekä patonkia yrttivoin kanssa, juomaksi luomuomenamehua.

♥ Sitten käytiin poikien kanssa pikaisesti kaupungissa karkkiostoksilla, ja kun palattiin sieltä, oli Mies jo tullut kotiin ja tuonut mukanaan yllätyksen. Neiti ja Pipsu oli ovella vastassa! Keittiössä odotteli kakku, ja ruoka oli hellalla muhimassa. Siis mulle ei oo ikinä ennen järjestetty yllätysjuhlia!! No nyt selvisi sekin miksi Neiti kyseli alkuviikosta puhelimessa että pärjääkö kissat yhden yön kotona keskenään, ja mistä sen maalaamasta taulusta tykkään eniten, ja mitä asiaa sillä oli iskälle tässä yhtenä päivänä.. Olivat suunnitelleet yllätystä jo monta päivää! Eikä mulla ollut harmainta hajuakaan..

♥ Ilta meni syödessä hyvin: possunulkofilepihvejä, lohkoperunoita, kasvismössöä tsatsikin kera. Voi röyh! Just kun saatiin ruoka kerättyä pöydästä pois, pihaan ajoi auto. Kohta soi ovikello, ja sieltä tuli naapurit yllätyskäynnille. Nostettiin kakku pöytään ja keitettiin kahvit. Taas rupateltiin mukavia ja naurettiin paljon.

♥ Vieraiden lähdettyä kömmittiin yläkertaan sohvalle katsomaan Viidakkokirjaa ja syömään iltapalaksi hedelmänpalasia suklaadipillä. Voi sitä ähkyä!

♥ Ja kyllä mua vähän lahjottiinkin ihanilla pikkujutuilla, ja sain tietysti onnitteluita puhelimitse, tekstiviesteillä sekä fabossa. Kyllä vanheneminen on sitte mahtavaa! Ihan parasta oli tietysti saada melkein koko perhe kasaan, hyvä ruoka ja hyvät ystävät.

Kiitos!!

♥♥♥

Hämärää ja lunta

Mitenhän pimeä päivä tänään olisikaan ilman lunta? En vieläkään osaa säätää kameraa ottamaan kauniita lumikuvia. Tuntuu ettei mikään valkotasapaino, ei edes itse säädetty, näytä hyvältä. On varmaan vaan niin hämärää.. Onnistuin kuitenkin lavastamaan ihan mukiinmeneviä 'sininen hetki' -kuvia. No ok, onhan ne vähän tekaistun näköisiä.

Vaikka tänään näyttää harmaalta, vaikka tuntuu että olen jämähtänyt paikoilleni enkä saa mitään tehtyä, tiskipöytä pursuaa astioita, pyykkikorit tulvii yli, vaikka näissä näppiksissä tuo eeeee-nappula jumittaa koko ajan, vaikka traktori on palasina tallissa, lumilinko hankkimatta, lumikola kateissa ja ensi yöksi luvattiin vielä lisää lunta, niin siltikin on muutamia ilonmurusia tähän päivään mahtunut:

- pojat ehti koulubussiin ilman hirveetä kiirettä ja juoksuaskeleita
- puhuin puhelimessa molempien etälasteni kanssa
- löysin Neitille omasta mielestäni loistavan ja toivottavasti myös hyödyllisen synttäri- lahjan
- olen jumpannut vähän
- sain vihdoin soitettua puhelun, jota olen lykännyt ja lykännyt
- kävin moikkaamassa kanoja, hyvin ovat sopeutuneet sisätiloihin
- keksin mihin reissataan ystävien kanssa juhlahumua pakoon parin vuoden päästä

Iloa sinullekin!

Lapsuusmuisteloita

Sain oman onnen sepältä lapsuusmuistohaasteen. Hitsi, miten vaikeeta! Tuntuu että lapsuus on ollut unta vain, pieniä välähdyksiä muistan sieltä täältä. Joten mennään niin kauas taaksepäin kuin muistikuvia aiheesta löytyy.

Kuva minusta lapsena, ehkä noin kymmenvuotiaana löytyy tuvan seinältä tätin piirtämästä taulusta. Olen tuo ylempi, blondimpi tyttö, heppa on muistaakseni nimeltään Verneri. Tai saattoi se olla Santerikin..


1. Mitä vastasit pienenä kysymykseen: Mikä sinusta tulee isona?
Muistan että kaverit on vastanneet tähän 'opettaja' tai 'kaupantäti' tai 'elämä näyttää' tai jotain yhtä viisasta. Omasta vastauksesta ei ole tietoa, olen ehkä vastannut että en tiedä. Vasta lukiossa keksin, että mustahan voisi tulla eläinlääkäri tai arkkitehti. Kävin kahteen otteeseen eläinlääkiksen pääsykokeissa, muttei musta silti tullut kumpikaan noista.

2. Mitkä olivat sarjakuvien/piirrettyjen lemppareitasi?
Polle Hevoshullusta. Kössi Kengurunkin muistan, ollaan sitä nykyään poikien kanssa joskus aamuisin katseltu :o)

3. Lempileikkejäsi?
En tykännyt yhtään leikkiä nukeilla. En voinut sietää kovaa ihonväristä muovia, iuuu.. Leikin sen sijaan 'mömmöillä', eli kaikilla karvaisilla pehmoleluilla. Eikä mulla ollut barbejakaan, mulla oli vaan barbien hevosia.. Jos joku ison porukan leikki pitäisi valita niin varmaan piilosilla olo oli mukavinta.

4. Parhaat synttärisi ja miksi?
En muista erityisesti mitään synttäreitäni. Kerran uudessa kodissa järjestin kavereille kummitusjuhlat, mutta ne ei tainneet olla synttärit. Kerran melko pienenä kaverin synttäreillä laitettiin ilmapalloja maton alle ja sitten käveltiin ja pompittiin siinä päällä, se oli jännää ja vähän pelottavaakin.

5. Mistä urheilusta pidit/harrastit?
Ratsastus. Ja uinti oli kivaa, on edelleen. Koulussa tykkäsin eniten ihan perusvoimistelusta, hoksasin että olen notkeampi kuin monet muut. Mistään joukkuepelistä en tykännyt enkä taida vieläkään tykätä. Telkkarista tykkäsin seurata mäkihyppyä iskän kanssa.

6. Ensimmäinen musiikki-idolisi?
En muista oliko ihan ensimmäinen mutta Dingo tietenkin, joskus kutosluokalla. Kävin äitin kanssa Jyrkkäkoskella Dingon konsertissakin. Sen jälkeen tuli Hanoi Rocks ja Mötley Crüe.

7. Paras joululahjasi/muu lahja, jonka olet saanut?
En muista mitään erityistä lahjaa. Yhtenä synttäripäivän aamuna sain äitiltä heppajulisteen, johon äiti oli itse laittanut taustalevyn ja kehykset, se oli hieno, ihan kuin oikea taulu.

8. Mitä olisit halunnut elämässäsi tehdä, jota et vielä ole tehnyt?
Ei mulla taida olla mitään lapsuudesta asti mukana kulkenutta haavetta joka olisi jäänyt toteuttamatta. Monet haaveet on varmaan karisseet matkalla ja uusia on tullut tilalle.

Huhhuh, sentään jotain tuolta pääkopasta sai kaivettua..

Psst!

Muista sulkea kaapinovet!

Ainakin jos uteliaat ja kekseliäät lapsenlapset on käymässä kylässä.. Oikeasti karvakorvat menivät jo takaisin kotiinsa, on ne vaan niin herttaisia!

Lahjat löytyvät repustasi

Maailmassa on ihan riittävästi murehtijoita. Vastaiskuna kävin kaivamassa leikkimökin kirjahyllystä mainion kirjan, josta ajattelin kirjoitella palasia tänne muistiin ihan itsellenikin. Aina ei oo mullakaan hyvä päivä.. Joten täältä pesee:


Leena Markkanen: Ilo tekee ihmeitä - Elämän oivallusten opaskirja

Uskon, että olemme kaikki täällä jotain tarkoitusta varten. Ja mukana meillä ovat lahjamme, jotka ehdottomasti kuuluu ottaa käyttöön. Lahjat ovat vinkkinä siitä, mitä olemme tulleet tekemään. Jokainenhan tietää, miten mahtavaa on tehdä sitä, mitä rakastaa. Elämänvoima virtaa joka soluun. Silloin ei muista syödä eikä nukkua. Ilo täyttää mielen ja avaa sen oivalluksille. Näin virtaava voima on balsamia haavoille muilla elämän alueillamme. Mikäli omia lahjojaan ei voi käyttää työssään - mikä tietysti olisi ihanteellista (ehkäpä joskus kaikille mahdollista) - niistä kuuluu nauttia vapaa-aikanaan. Kun nyt vapaa-aika on lisääntynyt niin monella, sen voisi yrittää ottaa mahdollisuutena vihdoinkin löytää sellaista tekemistä, mikä antaa merkitystä elämälle. Harrastaa iloa ja voimaa tuovia asioita.

Eräällä pitkäaikaistyöttömien kurssilla oli mies, joka sanoi: - Parasta, mitä minulle on tapahtunut, on se, kun jouduin työttömäksi. Muut katsoivat häntä loukkaantuneena, kuin ajatellen: - On siinä miehellä otsaa. Mutta miespä jatkoi: - Kun jäin työttömäksi, jouduin todella seinää vasten. Ensimmäistä kertaa elämässäni kysyin itseltäni, mitä todella elämältä halusin. Ja tiesinhän minä sisimmässäni. Halusin kalastaa, tehdä verkkoja, näpertää kaikkea alaan liittyvää. Ja sitten rupesin tekemään, kun sitä aikaa oli niin paljon. Aikapa alkoikin kulua kuin siivillä ja huomasin, että tästähän minä saisin itselleni ammatinkin. Ja niin perustin pikkuyritykseni, jolla nyt elätän itseni.
Samaan hengenvetoon hän ihmetteli, miksi ihmeessä pitäisi aina ajatella, että liiketoiminnan olisi oltava alati kasvavaa. Monelle riittää se, että saa oman perheensä ruokituksi. Eikö tässä olisi ideaa kehitellä pitemmällekin, tulevaisuuden työntekoon, sisäiseen yrittäjyyteen. Silloin voisi tehdä sitä, mitä rakastaa, samalla itsensä työllistäen. Mikä onni onkaan saada tehdä työtä lahjojaan käyttäen. Raha kyllä seuraa perässä, sanotaan, kun ei tee ansaitsemisesta itse tarkoitusta.

Kliseemäinen sanonta, että olemme kaikki ainutlaatuisia, on totta. Kuvitellaan vaikka, että elämä on näytelmä. Sinä olet saanut pääroolin. Entäpä, jos tarvitsisit sijaisen? Mistä löytäisit jonkun, joka olisi yhtä täydellinen sinun rooliisi? Et mistään, koska sinä olet paras. Sinulla on kaikki tarvittavat ominaisuudet, sisäiset ja ulkoiset. Myös ajatellen kehittymistä omalla polullasi. Jokainen meistä on sataprosenttisesti oikealla paikallaan. Omat lahjat, jotka on tarkoitus ottaa käyttöön, avuksi ja iloksi elämään, löytyvät voimavararepusta, jonka jokainen on tuonut mukanaan. Lahjat löytyvät, kun vain haluaa etsiä.

Mietittävää:

Mitä lahjoja sinä olet saanut reppuusi? Mieti, ovatko ne käytössä, vai voisitko alkaa tuoda niiden avulla iloa ja voimaa elämääsi?