Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

tiistai 4. elokuuta 2009

Kesken lomailun


Täytyy pitää kokonainen työviikko! Olen saanut nuoren työelämään tutustujan touhuilemaan kanssani "töissä" tämän viikon. Kovasti on keksimistä työtehtävissä, kun tällä hetkellä on meneillään hiljaisempi kausi. Monet asiakkaat on peruuttaneet toimeksiantonsa, joten luvattua asiakaskäyntiä en saa taiottua tälle viikolle. Mutta sen puuttuessa olemme tettiläisen kanssa mittailleet tuota meidän pihaa ja piirrelleet sitä koneelle, ihan vaan harjoituksen vuoksi.

Itse kyllä huomaa että on taas tullut istuskeltua koneella hetkeä kauemmin. Hartiat meinaa mennä herkästi jumiin.. Kunhan koulut ja arki taas alkaa, täytyy hommata itselle joku mieluisa liikuntaharrastus. Tänä kesänä liikkuminen on patikoinnin ja kaivamisen lisäksi ollut lähinnä frisbiinheittoa, pihasulkapalloa ja tramppispomppuilua. Varsinaisen liikunnan lisäksi voisin hyvinkin retkahtaa joogaan tai pilatekseen. Kansalaisopiston kurssiohjelmaa odottelen jo..

2 kommenttia:

Pellon pientareella kirjoitti...

No johan tuli lomaviikko... Jooga on ihanaa (hatha-jooga, EI astanga-jooga ainakaan mulle, jossa oli liikaa bodauksen ja suorittamisen makua), tai miten olisi se suunnistus? :)

Vianna kirjoitti...

Suunnistus olisikin mukavaa, jos sitä pääsisi harrastamaan tässä lähellä. Lähimpään kaupunkiin on 40 km, ei viitsisi kovin montaa kertaa viikossa hurautella ees taas..