Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Herceg Novi










Ihanan turkoosi meri, vesi kirkasta (ja suolaista!), ihanat pikkukivirannat, kummalliset betonirannat, isot kivenlohkareet, talojen kiviseinät, linnoitukset. Jotenkin levoton fiilis kuitenkin; ehkä oli liian kuuma, liikaa ihmisiä, liian kapeat rantakaitaleet. Paljon jäi näkemättäkin: vanha kaupunki, sininen luola, vedenalaiset maisemat.

maanantai 7. syyskuuta 2015

Lomakuvapläjäys











Loma loppui ja osa porukkaa on palannut kotiin, loput on koneessa lentelemässä kohti Helsinkiä. Oli liian kuuma, mitään ei jaksanut tehdä, missään ei jaksanut käydä. Yhdeltä paloi olkapäät ja selkä kaikesta rasvauksesta huolimatta (ovat niin punatukkablondeja), toinen kävi tiputuksessa nestehukan vuoksi, ja kolmas kärsi homeoireista. Yhtä kaikki, enimmäkseen oli kivaa, ja ainakin nyt sitä taas osaa nauttia näistä ihanista syyskuun sumuisista aamuista ja raikkaasta kelistä! Ja nukkumisesta omassa sängyssä Eikä nämä lomajutut ja -kuvat vielä tähän lopu :o)

maanantai 31. elokuuta 2015

Lomaterkut!

Tällasissa tunnelmissa ja maisemissa vietetään tätä lomaviikkoa kolmen sukupolven kesken. Ihan koko perhe ei tällä kertaa pääsyt mukaan, puolet kuitenkin. Lämpötila huitelee kolmenkympin kuumemmalla puolen, yhtään pilveä ei ole näkynyt, meressä voi uida, ruoka kuuluu hintaan, ja aamuin illoin on reilu tunti joogaa kattoterassilla auringonnousussa ja -laskussa. Kuulostaa lomalta minusta!
 
 
 
 
 

maanantai 24. elokuuta 2015

Päivän teemat

Tänään on ollut varsinainen vattuilupäivä, kiloja tuli lähes kymmenen, eikä tuolla helteessä edes jaksettu poimia kaikkia rivejä. Sen sijaan suunnistettiin lammelle ja pulahdettiin veteen, vaikka meinas loppua sekä usko että henki :o) Uinnin jälkeen istuttiin auringossa ja imettiin lämpöä elimistöön. Kurkattiin ens viikon sääennustetta, lämpö lähentelee kolmeakymppiä ja aurinko porottaa. Voipa olla että mukaan reissuun pitää pakata toinenkin aurinkorasvapurtilo..




sunnuntai 23. elokuuta 2015

Laiska sunnuntai








Nyt on just ihanimmat kesäkelit ikinä, otetaan näistä päivistä kaikki irti! Tänään täällä on vietetty laiskinta sunnuntaita aikoihin. Käytiin uuden tyypin (ja ipanan) kanssa katsastaan lähirannat "Pilvenhattaraa ei näy.." Lounas syötiin suoraan puskista, ja päivälliseksi vois käydä nostaan muutaman porkkanan. Tällä hetkellä arki on niiiin kaukana :o)

perjantai 21. elokuuta 2015

Lapsi on terve..

Mulla on uus älykäs puhelin, jolla voi ottaa kuvia ja leikkiä niiden kanssa mielinmäärin, ja sit ne söpöstellyt kuvat voi ladata instagrammiin. Ja sillä voi yrittää päivittää blogiakin, ja niitä kuvia voi laittaa myös sinne nähtäville. Ja nyt mulla on sitten uus ihan oikee kamerakin, tulee hankalaa päättää kummalla niitä kuvia otetaankaan..

 
 
 
 
 
 
 
 

torstai 20. elokuuta 2015

Vapaa!





Tän kesän eka ihka oikee vapaa vapaapäivä! No oli mulla ns. vapaata muksujen kesäloman eka viikko, vaan sillonkin painettiin peltotöitä ihan urakalla. Ja vapaata on ollut myös joka viikonloppu ainakin yksi päivä, mutta sillon on aina kuskattu meidän vapaaehtoisia erilaisiin rientoihin ja maisemaelämysten äärelle, tai vähintäänkin kestitty niitä. Toistaiseksi viimeinen vuufferi lähti kotiinsa eilen, ja seuraava tulee vasta huomisiltana, joten tässä on melkein kaksi kokonaista päivää aikaa tehdä ihan mitä vaan! Marjat puskissa ei kuitenkaan odottele, joten ne täytyy jossain välissä poimia, ja tänään tulee itsepoimijoita, mutta muuten on aikataulutonta tämä elämä just nyt. Ihanaa vaihteeksi! Aamulla saatoin lapsen koulubussille, napsin aamupalaksi karviaisia suoraan pensaasta, istuskelin pihalla hetken, kävin suihkussa, ratkoin japanilaisia ristikoita, siirsin kuvat kamerasta koneelle, ja tein hetken Espanjanreissukirjaa. Nyt taidan lähtä takas ulos. Iloa ja valoa ihmiset