Lumi satoi aatonaattona kuin tilauksesta. Meillä on vietetty leppoisaa joulua uikkareissa. Aattona saatiin auringonpaistetta ja jouluruokaa mahan täydeltä. Jospa tänään näkyisi tähtitaivas, ja revontuliakin toivotaan. Ihanaa loppuvuotta ystävät
Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.
lauantai 26. joulukuuta 2015
torstai 17. joulukuuta 2015
Ihan itse valitsen
Kumma fiilis: samanaikaisesti hassua päänsisäistä turbulenssia, sekä ääretöntä rauhaa ja varmuutta, onnellisuuttakin. Tuntuu että kuljen koko ajan suupielet korvissa :o) On täällä myös tehty hiljaista laskeutumista jouluun. Olen hankkinut lahjat rakkaimmilleni, tehnyt joululaatikot, piparit ja kakut, koska olen halunnut. Ei yhtään väkisinvääntöä, ei kiirettä, ei hermojenmenetystä - ainakaan vielä. Tirppana lähti jo viikonloppuna joulunviettoon isänsä luo. Vähän on haikeeta, mutta toisaalta se vapauttaa omannäköiseen jouluun ilman turhanpäiväistä showmeinikiä, kuten pukinhankintastressiä ja ylenmääräistä sokerihumalaista riehumista. Joulun pääluku pysyy kuitenkin samana, sillä meille tulee sunnuntaina yksi Erittäin Tärkeäksi käynyt Ihminen. Ja olishan tässä vielä vaikka mitä tekemistä, jos sen niin haluaisi nähdä, mutta minäpä teenkin vain sen mitä huvittaa ja senkin ihan pikkuhiljaa. Kyllä se riittää. Oma valinta :o)
Kunpa vielä tämä vähäinen lumikerros pysyisi maassa joulun yli.
Ihania joulunvalmisteluhetkiä, ihmiset! Rakkautta ja rauhaa! ♥
maanantai 14. joulukuuta 2015
Neljästoista
Aika se vaan juoksee. Ihan kiva nyt kun on mitä odottaa, mutta toivon että vähän on rauhallisempi tahti sitten kun ne odotetut hetket on tässä käsillä.
Päivän kuvat: pimeää aamulla kun lapsi on viety koulubussille, keskipäivän sanoinkuvaamaton kauneus, illalla yhdentoista pellillisen piparinpaistourakka.
perjantai 11. joulukuuta 2015
Lupaan, etten enää lupaa mitään
..sillä tässäpä heti perään kuvia siitä keskeneräisestä leivinuunista. Intouduin maalaamaan nuo laastitut osat ihan valkoisiksi (laasti oli vähän luonnonvalkoisehtavaa), ja siitä tuli niiiin hyvä, että ihan melkein tekisi mieli heti jatkaa laastimistakin loppuun asti. En kuitenkaan vielä tee sitä, yritän saada Ukkoa jollain konstilla innostumaan laastimishommasta, vaikka alussa niin vannoin että kyllä minä sen ite teen, mutku se ei ookaan yhtään helppoo eikä kivaa.. Nuo kaarikohdat sekä ulkonevat tiilirivit suosiolla ihan vaan maalasin, laastia olisi niihin ehkä ollut liian vaikea saada siististi (ihanku se missään muuallakaan mitenkään siististi olisi..), mutta muutoin olisi tarkoitus pinnoite laittaa maalin alle tuolleen vähän epätasaisesti eikä mitenkään ihan täysin umpeen nuita saumoja, se on ihan tarkoituksella just tuolleen tehty :o) Tuon kivitason ja valkoisen osan saumakohdan yritän vielä siistiä, niin ei pistä ihan noin pahasti silmään. Luukunvierustiilet saa ehkä jäädä ennalleen, ehkä. Ai ku tykkään tuosta valmiista kyljestä!!
maanantai 7. joulukuuta 2015
Karmeiden kasaritiilien piilotusoperaatio
Yli vuosi sitten tuvan puolelta aloitettu tiilien valkaisuoperaatsiooni tyssäsi silloin muinoin noin leivinuunin puolivälin paikkeille. Nyt jatkoin hommaa kokonaan toiselta laidalta ja kokonaan toisilla aineilla. Laastimisen sijaan kokeilin maalata puuhellan tiilet valkoisiksi. Maalaaminen olikin niin paljon nopeampaa ja helpompaa! Keittiön ilme muuttui hetkessä, ja vielä kun maalasin hellan vieressä olevan muutaman tiilen levyisen seinänpätkänkin molemmin puolin, niin johan on vaaleutta ja valoa ihan eri tavalla kuin ennen! Enää leivinuunin pinnoitus loppuun, niin voin laittaa siitäkin kuvia, en kuitenkaan lupaa tehdä sitä tämän vuoden puolella, koska se laastiminen on vaan niin hidasta ja hankalaa hommaa.. Ennen/välivaihe-kuvia leivinuunista ei enempää tipu (näkyy tuossa alakuvan vasemmassa laidassa naulakon takana). Vaikken olekaan mikään somistaja enkä sievistelijä, niin silti mua häiritsee kuvissa kaikki tuo sälä - ikean kassit täynnä polttopuita, työkalut, kengät, roskat, lelut, paperirullat, vaatteet siellä täällä.. Kumma että elävässä elämässä eivät häiritse läheskään yhtä paljon.. Joten odottelen tässä joko remppa- tai raivausinspiraatiota :o)
perjantai 4. joulukuuta 2015
Aamut on mun
Mun ikiomat hetket talviaamun hämärässä, kun pikkuväki on lähtenyt kouluun ja päivähoitoon, ja Ukko yleensä vielä nukkuu. Oon syönyt aamupalan, kahlannut läpi fasen, instan ja blogit, ehkä laittanut tiskit tai pyykit tai molemmat pyörimään, pistänyt tulet puuhellaan ja istuskelen keittiössä omissa ajatuksissani, taustalla soi musiikki, ehkä jopa joululaulut. Ei ole kiire minnekään. Kaikki on hyvin juuri näin. Parhautta ♥
keskiviikko 2. joulukuuta 2015
Toinen
Tämä mikään joulukalenteri ole, ja muutakin asiaa mulla ehkä olisi, mutta tänään nyt kuitenkin jouluvalmistelujuttuja: saatiin lunta yöllä lisää (olennainen osa jouluvalmisteluita :o), ja eka piparitaikina on tekeillä, tulee täysspelttipipareita.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


















