Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

maanantai 15. marraskuuta 2010

*huokaus*


Talvella on niiin kaunista! Rakastan auringonpilkahduksia talvisena päivänä, hangen sinisyyttä, jään kimmellystä oksilla. Lunta. Koulusta palaavia lapsia. Viikonloppuja. Arkea.



Kameran ulkoiluttamista. Villieläinten jälkiä. Taikatunnelmaa. Pakkasusvaa pellon päällä, iltapäivän hämäryyttä, kuuta taivaalla.


Pörröpöksykin nauttii hangesta.

perjantai 12. marraskuuta 2010

Huhhahhei!


Oikein hyvää huomenta!! Mä ihan hyrisen, eilen oli niiiin ihana päivä!

♥ Ensin sain lounasseuraa. Rupateltiin mukavia, naurettiin paljon ja syötiin ihanaa salaattia: kurkkua, paprikaa, jääsalaattia, hunajamelonia, suolapähkinöitä, fetajuustoa, tsatsikia sekä patonkia yrttivoin kanssa, juomaksi luomuomenamehua.

♥ Sitten käytiin poikien kanssa pikaisesti kaupungissa karkkiostoksilla, ja kun palattiin sieltä, oli Mies jo tullut kotiin ja tuonut mukanaan yllätyksen. Neiti ja Pipsu oli ovella vastassa! Keittiössä odotteli kakku, ja ruoka oli hellalla muhimassa. Siis mulle ei oo ikinä ennen järjestetty yllätysjuhlia!! No nyt selvisi sekin miksi Neiti kyseli alkuviikosta puhelimessa että pärjääkö kissat yhden yön kotona keskenään, ja mistä sen maalaamasta taulusta tykkään eniten, ja mitä asiaa sillä oli iskälle tässä yhtenä päivänä.. Olivat suunnitelleet yllätystä jo monta päivää! Eikä mulla ollut harmainta hajuakaan..

♥ Ilta meni syödessä hyvin: possunulkofilepihvejä, lohkoperunoita, kasvismössöä tsatsikin kera. Voi röyh! Just kun saatiin ruoka kerättyä pöydästä pois, pihaan ajoi auto. Kohta soi ovikello, ja sieltä tuli naapurit yllätyskäynnille. Nostettiin kakku pöytään ja keitettiin kahvit. Taas rupateltiin mukavia ja naurettiin paljon.

♥ Vieraiden lähdettyä kömmittiin yläkertaan sohvalle katsomaan Viidakkokirjaa ja syömään iltapalaksi hedelmänpalasia suklaadipillä. Voi sitä ähkyä!

♥ Ja kyllä mua vähän lahjottiinkin ihanilla pikkujutuilla, ja sain tietysti onnitteluita puhelimitse, tekstiviesteillä sekä fabossa. Kyllä vanheneminen on sitte mahtavaa! Ihan parasta oli tietysti saada melkein koko perhe kasaan, hyvä ruoka ja hyvät ystävät.

Kiitos!!

♥♥♥

tiistai 9. marraskuuta 2010

Hämärää ja lunta


Mitenhän pimeä päivä tänään olisikaan ilman lunta? En vieläkään osaa säätää kameraa ottamaan kauniita lumikuvia. Tuntuu ettei mikään valkotasapaino, ei edes itse säädetty, näytä hyvältä. On varmaan vaan niin hämärää.. Onnistuin kuitenkin lavastamaan ihan mukiinmeneviä 'sininen hetki' -kuvia. No ok, onhan ne vähän tekaistun näköisiä.



Vaikka tänään näyttää harmaalta, vaikka tuntuu että olen jämähtänyt paikoilleni enkä saa mitään tehtyä, tiskipöytä pursuaa astioita, pyykkikorit tulvii yli, vaikka näissä näppiksissä tuo eeeee-nappula jumittaa koko ajan, vaikka traktori on palasina tallissa, lumilinko hankkimatta, lumikola kateissa ja ensi yöksi luvattiin vielä lisää lunta, niin siltikin on muutamia ilonmurusia tähän päivään mahtunut:

- pojat ehti koulubussiin ilman hirveetä kiirettä ja juoksuaskeleita
- puhuin puhelimessa molempien etälasteni kanssa
- löysin Neitille omasta mielestäni loistavan ja toivottavasti myös hyödyllisen synttäri- lahjan
- olen jumpannut vähän
- sain vihdoin soitettua puhelun, jota olen lykännyt ja lykännyt
- kävin moikkaamassa kanoja, hyvin ovat sopeutuneet sisätiloihin
- keksin mihin reissataan ystävien kanssa juhlahumua pakoon parin vuoden päästä

Iloa sinullekin!

maanantai 8. marraskuuta 2010

Lapsuusmuisteloita

Sain oman onnen sepältä lapsuusmuistohaasteen. Hitsi, miten vaikeeta! Tuntuu että lapsuus on ollut unta vain, pieniä välähdyksiä muistan sieltä täältä. Joten mennään niin kauas taaksepäin kuin muistikuvia aiheesta löytyy.

Kuva minusta lapsena, ehkä noin kymmenvuotiaana löytyy tuvan seinältä tätin piirtämästä taulusta. Olen tuo ylempi, blondimpi tyttö, heppa on muistaakseni nimeltään Verneri. Tai saattoi se olla Santerikin..


1. Mitä vastasit pienenä kysymykseen: Mikä sinusta tulee isona?
Muistan että kaverit on vastanneet tähän 'opettaja' tai 'kaupantäti' tai 'elämä näyttää' tai jotain yhtä viisasta. Omasta vastauksesta ei ole tietoa, olen ehkä vastannut että en tiedä. Vasta lukiossa keksin, että mustahan voisi tulla eläinlääkäri tai arkkitehti. Kävin kahteen otteeseen eläinlääkiksen pääsykokeissa, muttei musta silti tullut kumpikaan noista.

2. Mitkä olivat sarjakuvien/piirrettyjen lemppareitasi?
Polle Hevoshullusta. Kössi Kengurunkin muistan, ollaan sitä nykyään poikien kanssa joskus aamuisin katseltu :o)

3. Lempileikkejäsi?
En tykännyt yhtään leikkiä nukeilla. En voinut sietää kovaa ihonväristä muovia, iuuu.. Leikin sen sijaan 'mömmöillä', eli kaikilla karvaisilla pehmoleluilla. Eikä mulla ollut barbejakaan, mulla oli vaan barbien hevosia.. Jos joku ison porukan leikki pitäisi valita niin varmaan piilosilla olo oli mukavinta.

4. Parhaat synttärisi ja miksi?
En muista erityisesti mitään synttäreitäni. Kerran uudessa kodissa järjestin kavereille kummitusjuhlat, mutta ne ei tainneet olla synttärit. Kerran melko pienenä kaverin synttäreillä laitettiin ilmapalloja maton alle ja sitten käveltiin ja pompittiin siinä päällä, se oli jännää ja vähän pelottavaakin.

5. Mistä urheilusta pidit/harrastit?
Ratsastus. Ja uinti oli kivaa, on edelleen. Koulussa tykkäsin eniten ihan perusvoimistelusta, hoksasin että olen notkeampi kuin monet muut. Mistään joukkuepelistä en tykännyt enkä taida vieläkään tykätä. Telkkarista tykkäsin seurata mäkihyppyä iskän kanssa.

6. Ensimmäinen musiikki-idolisi?
En muista oliko ihan ensimmäinen mutta Dingo tietenkin, joskus kutosluokalla. Kävin äitin kanssa Jyrkkäkoskella Dingon konsertissakin. Sen jälkeen tuli Hanoi Rocks ja Mötley Crüe.

7. Paras joululahjasi/muu lahja, jonka olet saanut?
En muista mitään erityistä lahjaa. Yhtenä synttäripäivän aamuna sain äitiltä heppajulisteen, johon äiti oli itse laittanut taustalevyn ja kehykset, se oli hieno, ihan kuin oikea taulu.

8. Mitä olisit halunnut elämässäsi tehdä, jota et vielä ole tehnyt?
Ei mulla taida olla mitään lapsuudesta asti mukana kulkenutta haavetta joka olisi jäänyt toteuttamatta. Monet haaveet on varmaan karisseet matkalla ja uusia on tullut tilalle.

Huhhuh, sentään jotain tuolta pääkopasta sai kaivettua..

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Psst!


Muista sulkea kaapinovet!

Ainakin jos uteliaat ja kekseliäät lapsenlapset on käymässä kylässä.. Oikeasti karvakorvat menivät jo takaisin kotiinsa, on ne vaan niin herttaisia!

torstai 4. marraskuuta 2010

Lahjat löytyvät repustasi

Maailmassa on ihan riittävästi murehtijoita. Vastaiskuna kävin kaivamassa leikkimökin kirjahyllystä mainion kirjan, josta ajattelin kirjoitella palasia tänne muistiin ihan itsellenikin. Aina ei oo mullakaan hyvä päivä.. Joten täältä pesee:


Leena Markkanen: Ilo tekee ihmeitä - Elämän oivallusten opaskirja

Uskon, että olemme kaikki täällä jotain tarkoitusta varten. Ja mukana meillä ovat lahjamme, jotka ehdottomasti kuuluu ottaa käyttöön. Lahjat ovat vinkkinä siitä, mitä olemme tulleet tekemään. Jokainenhan tietää, miten mahtavaa on tehdä sitä, mitä rakastaa. Elämänvoima virtaa joka soluun. Silloin ei muista syödä eikä nukkua. Ilo täyttää mielen ja avaa sen oivalluksille. Näin virtaava voima on balsamia haavoille muilla elämän alueillamme. Mikäli omia lahjojaan ei voi käyttää työssään - mikä tietysti olisi ihanteellista (ehkäpä joskus kaikille mahdollista) - niistä kuuluu nauttia vapaa-aikanaan. Kun nyt vapaa-aika on lisääntynyt niin monella, sen voisi yrittää ottaa mahdollisuutena vihdoinkin löytää sellaista tekemistä, mikä antaa merkitystä elämälle. Harrastaa iloa ja voimaa tuovia asioita.

Eräällä pitkäaikaistyöttömien kurssilla oli mies, joka sanoi: - Parasta, mitä minulle on tapahtunut, on se, kun jouduin työttömäksi. Muut katsoivat häntä loukkaantuneena, kuin ajatellen: - On siinä miehellä otsaa. Mutta miespä jatkoi: - Kun jäin työttömäksi, jouduin todella seinää vasten. Ensimmäistä kertaa elämässäni kysyin itseltäni, mitä todella elämältä halusin. Ja tiesinhän minä sisimmässäni. Halusin kalastaa, tehdä verkkoja, näpertää kaikkea alaan liittyvää. Ja sitten rupesin tekemään, kun sitä aikaa oli niin paljon. Aikapa alkoikin kulua kuin siivillä ja huomasin, että tästähän minä saisin itselleni ammatinkin. Ja niin perustin pikkuyritykseni, jolla nyt elätän itseni.
Samaan hengenvetoon hän ihmetteli, miksi ihmeessä pitäisi aina ajatella, että liiketoiminnan olisi oltava alati kasvavaa. Monelle riittää se, että saa oman perheensä ruokituksi. Eikö tässä olisi ideaa kehitellä pitemmällekin, tulevaisuuden työntekoon, sisäiseen yrittäjyyteen. Silloin voisi tehdä sitä, mitä rakastaa, samalla itsensä työllistäen. Mikä onni onkaan saada tehdä työtä lahjojaan käyttäen. Raha kyllä seuraa perässä, sanotaan, kun ei tee ansaitsemisesta itse tarkoitusta.

Kliseemäinen sanonta, että olemme kaikki ainutlaatuisia, on totta. Kuvitellaan vaikka, että elämä on näytelmä. Sinä olet saanut pääroolin. Entäpä, jos tarvitsisit sijaisen? Mistä löytäisit jonkun, joka olisi yhtä täydellinen sinun rooliisi? Et mistään, koska sinä olet paras. Sinulla on kaikki tarvittavat ominaisuudet, sisäiset ja ulkoiset. Myös ajatellen kehittymistä omalla polullasi. Jokainen meistä on sataprosenttisesti oikealla paikallaan. Omat lahjat, jotka on tarkoitus ottaa käyttöön, avuksi ja iloksi elämään, löytyvät voimavararepusta, jonka jokainen on tuonut mukanaan. Lahjat löytyvät, kun vain haluaa etsiä.

Mietittävää:

Mitä lahjoja sinä olet saanut reppuusi? Mieti, ovatko ne käytössä, vai voisitko alkaa tuoda niiden avulla iloa ja voimaa elämääsi?

tiistai 2. marraskuuta 2010

Aamun huurteiset


Meillä on kylässä karvaisia lapsenlapsia :o) Aamu oli niin kaunis, että kävin koirien kanssa vähän tallustelemassa kirpsakassa syyssäässä. Aikaa meni paljon, kovin kauas ei kuitenkaan ehditty, sillä matkalla oli taas niin paljon kameranruokaa.



Tämän hetken ihan parhaat väriyhdistelmät on juuri nämä luonnosta löytyvät huurteiset sävyt sekä auringon kelmeähkö kellerrys. Ja väliin vähän kirkasta sammalenvihreää.



Sitä en kyllä tiennyt että keeshondit on jäniskoiria.. Ihan jalkojen juuresta lähti valkoinen pupunen karkuun, ja Pipsu perään. Ajatteli varmaan vähän kisata jänön kanssa, pian jo tuli takaisin. Pupuparka säikähti varmasti kunnolla.. Sen verran rankkaa puuhaa kilpajuoksu oli, että kisan jälkeen piti Pipsun ihan hetki levähtää. Kumpikohan voitti?