Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

maanantai 28. heinäkuuta 2025

Hellehommeleita





No nytpä sitten onkin riittänyt lämpöä.. Olisi mun makuun sopinut paremmin jos ois hieman tasaisemmin jakautunut koko kesän ajalle, mutta onhan se tämäkin ihanaa kun ei oikein voi muuta tehdä kuin istuskella varjossa lukemassa tai neulomassa ja välillä käydä uimassa. Enpä voi valittaa.
 
Meillä oli aivan huikean ihmeellisen maaginen hemmottelun ja henkisyyden viikonloppu aivan uskomattoman upeassa paikassa tuossa toissaviikolla. Tuntuu pitkästä aikaa että elämässä on tapahtunut jotain, mielessä on tapahtunut jotain. Osallistujia oli vain muutama, meitä ohjaajia useampia. Tein siellä myös hoitoja, kuten intialaista päähierontaa, kuumakivihierontaa ja äänimaljahierontaa, ja olipa ihana pitkästä aikaa päästä tekemään niitäkin. Eli oli aika työntäyteinen viikonloppu kyllä, mutta silti sain itsekin olla paljon osallistumassa meditaatioihin, saunahetkiin, joogaan, yrttiretkelle. Ihaninta ikinä oli aamulla kävellä suoraan sängystä uimaan lähdepohjaiseen järveen lumpeiden sekaan! Kaikkein raskainta oli ajaa sinne ja taas kotiin, reilu 300 km suuntaansa. Ja heti kotiinpaluun jälkeisenä päivänä lähdin kolmeksi päiväksi ohjaamaan joogaa ratsastusleiriläisille.
 
Nyt oon kotona ja nautin täysillä. Oleilusta, lämmöstä, kodista, uimisesta, kissoista, kasvihuoneesta, kesästä, kukista. Mansikoita olis tuolla viidakon keskellä jos jaksais niitä hakea, ei mitään säilöttäväksi asti mutta vähän välipalaa. Kurkkuja alkaa kohta tulla, muutama tomaatti silloin tällöin, sipuleita vaikka muille jakaa ja ehkä jotain muutakin kunhan kesä tästä vielä etenee.
 
(Alimmassa kuvassa nykyinen kasvihuone kaksi vuotta sitten. Aikamoinen muutos!) 

Ei kommentteja: