Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

keskiviikko 5. maaliskuuta 2025

Helmikuun hommia





Kuvat muilta helmikuilta, koska tänä vuonna en ole juurikaan kameran kanssa ulkoillut. Mitäs sitten oonkaan tässä viime aikoina tehnyt? Ulkoillut kyllä, tosin yks päivä jäi välistä kun oli aamupäivällä yksi pitkä puhelu, sitten kaks työkeikkaa ja sen päälle vielä salille plus ruuanlaittohommelit, niin hups olikin jo ilta pitkällä ja pimeä enkä enää jaksanut mennä ulos. Mutta muuten kyllä joka päivä, pisimmillään noin kuuden kilsan lenkki, yleensä se ~1,2 km, joinakin päivinä lumitöitä.

Muita töitä tein 25 joogatunnin verran, eli reilu 33h, äänimaljat oli loppurentoutuksessa mukana 11 kertaa, plus pidin yhden pelkän äänimaljarentoutuksen. Vapaapäiviä oli seitsemän. Kirjoja luin helmikuun neljän viikon aikana noin 4,5 kpl, tein 8 instagrampostausta plus tarinoita moninkertaisen määrän. Neljä kuntosalikäyntiä, näitä haluaisin tehdä enemmänkin mutta voi kun se lähteminen on joskus hankalaa. Oon kyllä yrittänyt aina viikolla mennä, lauantaivuoro jää useemmin väliin.

Samat käsityöt pyörii edelleen matkassa; säätilahuivi ja villahousut. Luulin jo että olisin saanut villikset valmiiksi mutta ääääh, jotenkin loppu moti kun jäin miettimään että tulikohan lahkeista nyt vähän liiankin kapeat ja jaksanko TAAS purkaa ja tehdä uudestaan.. Säähuivissa olis mun makuun saanut olla enemmän sinistä väriä, oli himpun liian lämmin helmikuu(kin). Ja nytpä puhaltelee uudetkin tuulet: täällä on vähän myös ompeluinnostusta ilmassa - kiitos uuden kämppiksen - ties vaikka jotkut kesähousut tässä hurauttaisin!

Alkaa kevään lähestyessä myös hortonomit hyrräämään, meillä on suunnitteilla paaaljon kasvattelujuttuja, niin kukkia kuin hyötykasvejakin, ja kyllä me se kasvihuone aiotaan nyt vaan tuohon pihalle jotenkin taikoa. Plim! Ihanaa keväilyä kaikkialle!

maanantai 3. helmikuuta 2025

Tilastoja





Yritän edes jotain tänne kirjotella ettei ihan jää unholaan kaikki asiat. Keksin että tekisin kuukausittain vähän tilastoa erinäisistä asioista. Tammikuussa:

* Pidin 22 joogatuntia, yhteensä 30 h.
* Kävin kuntosalilla neljä kertaa.
* Ulkoilin joka ikinen päivä, joko kävin lenkillä (vähintään reilu kilsa) tai tein lumitöitä.
* Luin noin viisi kirjaa, yhden jätin kesken kun juoni ei napannut.
* Tulot - menot = 196,07€ (lisäksi käteinen saattoi liikkua).
* Käsityörintamalla tein yhdet villahousut noin puoleenväliin, kunnes viime viikolla purin ne ja aloitin alusta, toka versioon on pyllyosa jo tehtynä. Yksi pitkä villasukka melkein valmiiksi. Lisäksi sain instan ihmemaailmasta hauskan idean tehdä 'temperature blanketin' (teen kylläkin huivin), eli joka päivä virkkaan yhden rivin jonka väri määräytyy päivän ulkolämpötilan mukaan. Tämä projekti kulkeekin mukana koko vuoden, ja ensi vuonna pääsen käyttämään värikästä huivia.
* Markkinoin Sintran retriittiä niin ahkerasti että sain kuin sainkin 10 ihmistä innostumaan joogalomasta, eli Portugali kutsuu syyslomalla! Ja vielä on noin viisi paikkaa jäljelläkin, mutta onneksi ei tarvi enää aktiivisesti markkinoida, oikeat ihmiset löytää kyllä mukaan.

perjantai 24. tammikuuta 2025

Tammikuu so far





Niin ja jäihän sitä viime vuoden loppukin kokonaan kirjaamatta ylös tänne mun "päiväkirjaan". Enpä siitä paljon muuta muista kuin että saatiin kuin saatiinkin alivuokralainen taloon, ja lapset oli kaikki täällä joulunvietossa. Oli sopivasti leppoisaa, hivenen jouluisaakin ehkä, vaikkei juuri mitään koristeluja eikä lahjahässäköitä enää harrastetakaan. Ruuanlaittoa sen sijaan harrastin niin paljon että tuli kyllä yhden vuoden kiintiö täyteen ja vähän toisenkin..

Tämä vuosi lähti käyntiin hissukseen, mutta kunhan ensimmäisestä viikosta selvittiin ja kehiin astui taas arki ja työt niin onpa kummasti vauhti jo kiihtynyt. Näin talvisasikaan on ihanan leppoisa työrytmi: viisi vakiviikkotuntia, kerran kuussa lauantaityöt, lisäksi mitä ite keksinkään ja tietty somea ja markkinointia. Koko tammikuun olen markkinoinut syysloman Sintran joogaretriittiä, se kun pitäis olla varmistettu tän kuun loppuun, eli kymmenen lähtijää kasassa. Nyt on seitsemän, eli vielä on toiveita että saan heräteltyä aktivoitumaan ne muutamat puuttuvat kiinnostuneet ja päästään lokakuussa matkaan. On kyllä niin upea paikka, ettei melkein tottakaan! Jos sinä tunnet joogatyyppejä, niin olisinpa tosi kiitollinen jos vinkkaisit heille tämän linkin: www.matkamainio.fi/fi/matka/19646
 
Muuten valtakunnassa kaikki hyvin. Uusi kämppis on sujahtanut talon tavoille yllättävänkin helposti, ihan tuntuu kuin olisin saanut isosiskon (eli varmaan jotain ristiriitojakin jossain kohti saattaa syntyä). Yhdessä on jo ideoitu muutamat tapahtumat tuossa meidän tuvassa pidettäväksi (yksi tanssin ja jooga päivä jo olikin), haaveillaan kesästä ja kasvihuoneesta, suunnitellaan siementilausta, käydään kävelyllä jos satutaan olemaan päiväsaikaan molemmat kotona, ja saunotaan. Ihan mahtavuutta tämä tämmöinen!

Harvinaisen lämmin alkuvuosi on ollut ja lunta ihanan vähän, oikein tervetullut tämmönen poikkeustalvi. Kauneutta on ympärillä koko ajan, nytkin olen lähdössä ulkoilemaan pikku lenkille kun ehkä jo kengät pitää tällä kelillä. Illaksi töihin, ja huomenna onkin tammikuun lauantaityöpäivä.