Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

torstai 18. toukokuuta 2023

Kevään käsitöitä


Jostain netin syövereistä bongasin yhteisneulonnan pitsikaarrokepuserosta. Olin jo aiemmin aloittanut tällä harmaalla ihanan kevyellä langalla jotain neuletakin tapaista, mutta jotenkin se ei näyttänyt hyvältä. Eli purkuun vaan ja uutta puseroa tekemään. Yleensä en kovin tykkää pitsihommeleista, mutta tää on kyllä nätti, ja siitä tuli aivan unelmankevyt ja ihana. Vähän muokkasin ohjetta: hihat on tasapaksut ei ihan balloon sleeves mut sinnepäin, helman jätin tarkoituksella aika lyhyeksi. Tämä on ollut käytössä jo paljon, taitaa olla ihan kevään lemppari.


Sen sijaan kaikkea muuta kuin kevyt neuletakkiräpöstys valmistui viimein - no, napit vielä puuttuu. Tämän aloitin jo viime keväänä, halusin tehdä kesäisen neuletakin tuolla ihanalla kuviolla jolla olen tehnyt myös toisen villapaidan. Neuloin koko höskän ensin pyörönä ja sitten steekkasin auki, eli leikkasin edestä (vaatii ensin toimenpiteitä ettei reunat lähde purkautumaan - youtube opetti miten tehdään) ja neuloin nappilistat. Kovin kesäinen tämä ei kylläkään ole, kierrätyspuuvillaa eli tosi painava, liian leveä ja ehkä liian lyhytkin, ja taskut puuttuu. Katotaan mikä on tuomio kunhan napit on paikoillaan. Ois hankala purkaa kun on tosiaan joka riviltä langat leikattu poikki.


Novitan sivuilta löytyi ohje käärystimiin, pakkohan ne oli tehdä! Tosin näistä ei tullu vihreät, kun huomasin ettei mulla oo yhtään vihreitä vaatteita niin minkä kanssa niitä sitten käyttäisin, niinpä päädyin valitsemaan omantuntuisen värin. En ole ennen tehnyt patenttineuletta (ja sen kyllä huomaa), oli mukavasti uutta haastetta eikä niin tylsää tehdä pelkkää yksiväristä pintaa. Ihana ajatus, että ensi talven pakkasilla voin vetästä pohkeisiin vielä yhden lämmittävän kerroksen villaa.


Eilen etsiskelin jotain kivaa kesäistä (ja tarpeellista) sadepäiväprojektia, ja monen mutkan kautta löytyi pullonkantamissojussysteemi. No sellastahan kesän riennoissa kyllä tarvitaan, ja puuvillalankapussista löytyi tasan yksi kerä aivan ihananväristä lankaa joka pääsi nyt hommiin. Virkkaaminen oli pitkästä aikaa yllättävän mukavaa, ja kun kerran vauhtiin pääsin niin eilen syntyi myös kännykkäsuojuspussukka samalla tekniikalla. Just riitti se yks kerä molempiin. Seuraavaksi yritän metsästää kivaa kesätoppiohjetta.

2 kommenttia:

Heli kirjoitti...

Tosi kivoja on kaikki nämä tekemäsi jutut! 💜

Vianna kirjoitti...

Kiitos! Näitä on kyllä kiva tehdä ♥