Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

torstai 8. joulukuuta 2022

Järki ja tunne





Miksi sitten tehdä niin hullu ratkaisu, että muutan "takaisin eksän luo" (vaikka siitä ei edes ole kyse)? Eron jälkeenhän asuttiin vielä pari-kolme vuotta saman katon alla, enimmäkseen ihan hyvässä hengessä, mutta sitten alkoi tuntua että jotain muutosta on tehtävä, ei kumpikaan päästä eteenpäin jos jumitetaan vanhassa. Ja koska viljelykset ei ollu mun nimissä, mun oli helpompi ottaa ja lähteä muualle asumaan. Talo ja tila ja metsät ja pellot on edelleen yhtä paljon molempien, niitä ei koskaan jaettu. Eli on vähintäänkin ok että muutan (puoliksi) omaan talooni. Vuokranmaksu jää pois, ja muut asumiskulut laitetaan puoliksi, eli uskon ja toivon että on taloudellisesti kannattava ratkaisu. Eksä on yleensä viikot työmaalla, kotona vain viikonloppuisin, joten ei jouduta olemaan yhdessä 24/7 kuten aiemmin, eli ehkä on henkisesti helpompaa. Ja kyllä mä siitä ihan ihmisenä tykkään, en vois kuvitellakaan kämppikseksi jotain jota mun pitäis vihata tai kantaa kaunaa. Kuvio saattaa monimutkaistua mikäli jompikumpi pariutuu uudelleen, mutta sitä mietitään sitten. Tai jos ei jostain syystä ala yhteiselo näillä spekseillä sujumaan.

Ja sitten on tietty ne tunnesyyt joita ei voi rahalla mitata: luonto lähellä, maalaismaisemat, oma rauha, hiljaisuus, kissat, saa olla kotona.