Takkutaikoja

Oon supersuperiloinen! Pyysin kesällä rakkailta tyttäriltä, että jos he joskus leikkaa hiuksia pitemmän pätkän kerrallaan, niin lahjoittaisivat hännät mulle. Toinen kaivoi heti kätköistä kaksi lettiä, ja tässä syksymmällä toinenkin kyseli että jos hän vaihtais hiustyyliä niin mitä niillä hiuksilla tekisin. Laittaisin omaan päähän, tietysti! Ja niin postissa saapui vielä yksi letti, ja pääsin varaamaan pitkästä aikaa takkuhuoltoa. Ja nyt mulla on ihanat hiukset!! Halusin jättää pitkät pätkät latvoista vapaaksi, kun ihan joka takkuun ei jatkoja laitettu, ja kun noita vapaita hiuksiakin on vielä aika runsaasti, niin luulen että ois tullu hassut jos ois näkynyt pitkät takkuhännät omien hiusten alta. Vaan näin on just hyvä! Edelleen on ne samat alkuperäiset 30 takkupötkylää, mut ne jää kätevästi piiloon jos niin haluaa, ja saa ne näkyviinkin jos haluaa. Vähän totuttelua kyllä vaatii yhtäkkinen hiusten piteneminen, sentäs ei ihan istuessa jää alle.. Musta on jotenkin niin ihana ajatus, että mulla on omien lasten hiuksia päässä, ne kulkee nyt aina mukana ♥♥

Kuu ja aurinko

Tänään oli ensimmäinen kunnon pakkasaamu, ihana harmaalla huurrettu maisema. Olisin halunnut lähteä ulkoilemaan, haistelemaan talven tuloa, mutta jouduin tyytymään pikaiseen pyrähdykseen terassilla ihmettelemässä kuka haukkasi auringosta palasen. Vaikka päivä oli pilvinen, niin just pimennyksen aikaan auringon edessä oli vain ohut pilviharso ja taas pääsin ihmettelemään kaikkee tätä. Miten onkin niin nerokkaasti "sattunut", että kuun ja auringon etäisyydet maasta on just suhteessa niiden kokoon, ja kuinka täsmällisesti kuu kulki auringonsirpin yli. Sitten läksin sisälle, ja pilvet peitti taivaallisen näytelmän.

Oikeestihan olisin just nyt töissä, mutta enpä ole. Olen elämäni ekaa kertaa saikulla. Syysloman loppupuoli meni peiton alla köhiessä, ja samantyyppinen meno on jatkunut yhä vieläkin. Katotaan jos jo huomisen jälkeen työt taas kutsuis. Jäi välistä lauantain kirppistelypäivä, jota varten olin pakannut auton täyteen tarpeettomia tavaroita kun olen käynyt maalla järkkäilemässä. Pitänee tukea nuorisoliikuntaa ja kuskata ne paikalliseen kierrätyskeskukseen. Talvirenkaat sentäs ennätin saada vaihdettua, vaikka nyt ei ole ajelulle talvikeleillä päässytkään. Vaan kylläpä niitä varmasti vielä riittää.

Mietintämyssy

Pidän kyllä tästä mun pikku elämästä tosi paljon näinkin. Ehkä kuitenkin ajattelen että onnellisin aika on vasta jossain edessäpäin, en kyllä tiedä mitä vois olla tulossa tai mitä siihen tarvittaisiin, kun kaikki vaiheet elämässä on olleet yhtä aikaa onnellisia ja silti jotenkin raskaita. (Tai näin muistelen nyt jälkeenpäin.) Voisko elämä edes olla pelkästään onnellista? Uskoisin että vois, ainakin enimmäkseen, hetkittäin. Tällä hetkellä elämä on kuitenkin vähemmän raskasta ja enemmän onnellista. Eli onko kaikki sittenkin hyvin näin? Haluaisin tietää mitkä on mun polun tulevat käänteet, kuinka paljon kuljen harhaan ennen kuin huomaan korjata kurssia, ja mihin ylipäänsä oon menossa. Täällä kotona on munnäköistä, mulle hyvä olla. Mitä jos koti muuttuu, voiko olla yhtä hyvä olla jos palaa takas vanhoihin ympyröihin? Aukeeko vanhat haavat, luisuuko takas vanhoihin kaavoihin? Mutta kyllä yleensä enemmän kaduttaa tekemättömät asiat kuin tehdyt, ainakin näkee mitä muutoksia tulee, mihin ne johtaa. Jos ei tee mitään eikä muuta mitään, niin mikään ei myöskään muutu. Ja pääseehän sitä taas jonnekin muualle jos siltä alkaa tuntumaan. Kun oikein miettii, niin pystyy löytämään kiitollisuutta kaikista valinnoista ja kokemuksista, miksipä se jatkossa jotenkin muuttuisi. Tänään on palkkapäivä, ja kävin rentouttavan aamujoogatunnin jälkeen ostamassa kaapit täyteen ruokaa. Illansuussa ajelen lähikaupunkiin toiselle rentouttavalle joogatunnille. Huomenna ohjelmassa vielä yksi aamujooga, ja sunnuntaina viimeinen etäjooga ennen syyslomaa. Sitten olis näillä näkymin kokonainen viikko aikaa haahuilla vaan ja kattoo mitä tuleman pitää. Minkälaisiahan ajatuksia mieli raksuttelee kun se pääsee taas tylsistymään. On tämä ihmisenä olo vaan jännää puuhaa!

Pitäiskö hankkia elämä?

Tänään ajelin aamujoogasta kotiinpäin hirrrmuisessa sateessa ja tuulessa. Tankkasin autoon viidelläkympillä bensaa, kuten aina lauantaisin. Käväsin kaupassa, söin evästä, laitoin palapeliin muutaman palan paikoilleen, viimeistelin keskeneräiset korvikset, pesin koneellisen pyykkiä, neuloin kymmenen riviä villasukanvartta, soitin yhden puhelun, roikuin ihan liikaa instagramissa, ja nyt mietin että mitähän sitä sitten vielä keksis tässä reilun vuorokauden pituisena viikonloppuna tehdä. Eilen joogatunnille ilmestyi uusi tyyppi: pitkä, tumma ja komea (sen mitä näillä silmillä pystyin näkemään) mies, ja hämmästyin jo siitä että edes huomasin moisen, sekä lisäksi siitä että mieli lähti taas tarinoimaan sitä samaa, eli että oishan se kiva jos ois joku jonka kanssa tehdä juttuja, käydä paikoissa ja muutenkin jakaa paloja arjestaan. Voi elämä, oi kaipaus! En tiedä miksi sitä vieläkin muka tuntee itsensä jotenkin vajaaksi kun on yksinään. Ei edes yksinäiseksi, vaan just tuo että haluis jakaa asioita, keskustella välillä ja semmosta. Olen nyt asunut kolme vuotta yksin - ensin yhden ihan yksinyksin, ja sitten kaksi vuotta silleen että poika on suurimmaksi osaksi kämppiny mun luona. Naapuriin muutti just uusia asukkaita, joku nuorisolauma, tai ainakin ovat aina sankoin joukoin liikeellä, takapihalla tupakalla tai seisoskelemassa keskellä parkkipaikkaa. Jotenkin entistä enemmän tuntuu että aika tässä asunnossa on tulossa päätökseen. Oon vaan tosi huono tekemään mitään muutoksia. Erehdyin vihdoin asentamaan kännykkään järjestelmäpäivityksen kun se on sitä varmaan jo yli vuoden ehdotellut, ja voi ei sitä kauheutta kun kaikki muuttui ihan erinäköiseksi ja vääräksi. Mut sitähän se elämä on, ikuista muutosta, pitäis vissiin pikkuhiljaa totutella.

Voiton puolella

Tässä työputkessa menossa päivä 16/28, yli puolenvälin jo! Oon edelleen hengissä ja suht järjissänikin. Ja vaikka ei ole kokonaisia vapaapäiviä, niin silti on paljon vapaa-aikaa aamuisin ja päivisin, ja työt yleensä vasta illalla. Paitsi viime perjantaina oli joogatunti aamulla, päivällä ja illalla, huh. Muutenkin viime viikolla tein oman ennätyksen, pidin yhteensä 12 joogaohjausta. Paljon muuta en oo edes yrittänyt tehdä töiden lisäksi kuin runsaasti lepoa ja tietty kissojen hoitoa, kerran on tavattu ystävien kanssa. Ja vietän pieniä hetkiä pihalla, ettei syksyn ihastelu jää pelkästään auton ikkunan läpi tapahtuvaksi, tosin sieltäkin näkee ihan mukavasti kauneutta. Ja kunhan saan tän putken päätökseen, niin näillä näkymin tiedossa on loma! Tai ainakin useampi vapaapäivä - no, vähintään pari. Päässä pyörii asioita, päätöksiä pitäis tehdä, mut annan niiden vielä muhia. Kaikki aikanaan, kaikki kyllä järjestyy.