No siis, oon ollut tämän viikon kahvilahommissa. Tuttua juttua, paitsi että tällä kertaa luulin olevani pitkiä pätkiä paikalla yksinäni, mutta onneksi toisin kävi. Yhdessä välissä oli tupa niin täynnä asiakkaita, että osa kääntyi ovelta takas ulos, ja sitten oli pari hiljaista aamupäivää, joiden aikana tuli tehtyä kaikki ne sitten-kun-on-aikaa -hommat. Mutta ilmeisesti kannatti pitää kahvila auki lomaviikon ajan. Kuuden päivän työputki jalkojen päällä tuntui tälleen tottumattomana alkuun aika rankalta, mutta kaikkeen näköjään tottuu. Plus vielä yhtenä iltana pidin makrameekurssin kahdelle osallistujalle - onkohan suurin buumi jo ohi.. Mutta ai että oli ihanaa päästä tänään viikon töiden jälkeen käymään kävelyllä kevättä tapaamassa livenä eikä pelkästään ikkunan läpi kurkistellen. Huomenna on sitten se ainoa lomapäivä, tanssitunnille toki varmaan menen, ja jossain välissä mahdollisimman pian pitäis myös askarrella veroilmoitus sekä suunnitella ens viikon joogat. Vähän tuntuu niinku hiihtoloma oliski vasta ens viikolla ku pääsen töihin lepäämään - kirjaimellisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti