Valehtelisin jos väittäisin

...että en haluaisi myös kumppania, kumppanuutta, parisuhdetta, sitä turvallista kainaloa johon välillä kömpiä. Tietysti haluan, mutta on monia syitä miksi se ei oo mulle mikään pakkomielle eikä prioriteettilistan ykkösasia. Jo pelkästään ajatus johonkin uuteen tutustumisesta kuulostaa just nyt liian vaivalloiselta, ja kun nykyään kaikki on niin nopeatahtista ja pinnallista, luulen että mulla ei oo paljon asiaa niille markkinoille - ja ihan hyvä niin. En tarvi ketään seksiä varten, en halua suhdetta siksi että "kaikkien kuuluu olla parisuhteessa", en varmaan enää koskaan halua naimisiin enkä olla vastuussa lasten kasvattamisesta. Eli mikäs tässä ollessa, elämä on tällä hetkellä tarpeeksi hyvää näin. Mutta en myöskään haluais tyytyä sellaseen ihan ookoohon elämään, kun tiedän että mullekin on olemassa sellasta oikeeta rakkautta jonka kerran olen tuntenut, ja tiedän mikä huikea voima se on. Tosin nyt vuosien päästä tunne on - tietenkin - haalistunut, enkä ehkä enää edes muista miltä se oikeesti tuntuu ja saattaisin tyytyäkin johonkin melkein täydelliseen. Vaan eipä niitäkään ole pahemmin näkynyt, heh.

Puolisen vuotta sitten liityin yhdelle vähän henkisemmälle deittisivustolle ja ensimmäisen siellä tavatun ihmisen kanssa kerran juteltiin ja siihen lopetettiin. Nyt kun olin menossa poistamaan profiiliani, olinkin saanut uuden, tosi kummallisen viestin. Tekstiä yhtenä pötkönä, välissä pelkkiä pilkkuja, lauseet ihan ku ne ois käännetty jostain muusta kielestä, eikä niistä oikein löytynyt päätä eikä häntää, kirjotusvirheitä senkin eestä. Ja lopussa selvällä suomenkielellä kysymys: Pääsetkö ehtiessäsi tulemaan tapaamaan minua tänne (paikkakunnalle)? No kuule en pääse. Niin paljon kun maailmassa onkin ihmisiä, niin eikö mun reitille osu ketään sellasta joka osais kutakuinkin kommunikoida, ois turvallinen, aito, hauska, lämmin, ihana, vapaa, katellut omia mörköjään silmiin ja ystävystynyt niiden kanssa, olis valmis näkemään vaivaa asioiden eteen, ja vielä tykkäis musta. Ja tähän päälle vielä paljon pikkuasioita joilla niilläkin on iso merkitys. Jäänpä jännityksellä odotteleen milloin ovikello soi.

Joskus oon postannut mun somessa tällasen jostain lainatun pätkän: We have loved from our mind, not from an open heart. We think we love, we think we know what love is, we like a person enough, they're kind enough and we feel good when we're around them so we think we're in love. That's a very different love from the love of a fully open heart and until you've experienced the contrast you don't know what you've been missing ♥ -- Ja koska mä tiedän, niin en vaan pysty tyytymään mihinkään vähempään. Oi elämä ♥