Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

tiistai 26. tammikuuta 2021

Helmikuussa hengitetään


Tässä viime aikoina olen hieman opiskellut hengittämistä, ja se on kyllä huikeeta ja tooosi mielenkiintoista. Aiheesta intoutuneena mutta hieman laiskana tyyppinä mulle on aika haastavaa joka aamu istua alas ja alkaa tehdä harjoituksia. Enhän tee joogaakaan mitenkään rutiininomaisesti vaan sillon ku tuntuu ja sillä lailla ku hyvältä tuntuu. Joogassa huomaan, että tuntien ohjaaminen on tehnyt mulle hyvää: ohjelmat on suunniteltava ja jossain määrin myös testattava ennenku niitä voi lähteä ohjaamaan muille. Hengitysharjoituksissa on aika valmis paketti, ensin hengittäminen tietynlaisiin rytmeihin, sitten  valmistelevat "liikkeet" ja sitten voi alkaa tekemään varsinaista pranayamaa. Mutta se tarkoittaa sitä, että on melko orjallisesti noudatettava tiettyä kaavaa (ja se on tylsääää..). Elikkäs keksin keinon mikä toivottavasti auttaa: Aamuharjoitus - kurssi neljänä tiistaiaamuna zoomissa. Kurssilla on joka kerta lähes sama harjoitus, ensin vähän helppoa kaikille sopivaa hengittämistä ja loppuun reippaahko mutta helppo asanaharjoitus. Lähtee päivä käyntiin, ja minä voin jatkaa hengitysharjoituksia kun "alkulämmittelyt" on tehty. Mukaan pääsee kahdellakympillä, ja teen vielä nauhoitteen jonka kurssilaiset (ja minä!) saa käyttöön ja voi sen avulla jatkaa omatoimiaamujoogaa jatkossakin. Kiinnostaisko? Ens tiistaina aloitetaan klo 10, tervetuloa mukaan!

Ei kommentteja: