Luonnosta värit ja valo on hiljalleen hiipumassa pois, mutta tuntuu että omaan elämään ne pikkuhiljaa palailee takas. Joten nyt loppuu se vikinä, koska onhan kaikki oikeesti hyvin kun tarkemmin tarkastelee.
Oon yksin joo, ja vaikka tietysti kaipaan kumppania jonka kanssa asiat jakaa ja jonka kainaloon iltaisin kömpiä, niin en silti välttämättä ole superyksinäinen. Mulla on muutama samalla aaltopituudella oleva ystävä joita tapaan silloin tällöin. Enkä välttämättä ottaiskaan ihan minkälaista tahansa tyyppiä hetken mielijohteesta saman katon alle asumaan vaan siks että olis joku. Ja koska maailmankaikkeus ei tee virheitä, niin luotan että tälläkin ajanjaksolla on joku merkitys, ja tilanne muuttuu kun aika on.
Aiemmin ajattelin, että töitä ja sitä kautta rahaa elämiseen sais olla enemmän. Joo toki, mutta kantapään kautta tuli opittua että välttämättä en sovellu tavallisiin töihin, tai ehkä että normi töissäkäynti ei sovi mulle. Nyt mulla on yks kansalaisopiston joogaryhmä lakkautusuhan alla vähäisen kävijämäärän vuoksi, mikä taas johtuu huonoista tiloista (liikuntahallilla kuntosalin naapurissa - meluisaa siis) ja liian aikaisesta kellonajasta, mutta kun muuta ei ollut tarjolla. Joogaopehommia voisin tehdä enemmänkin, jos se ei olis niin paljoa pimeillä pikkuteillä ajelua, jos voisi vetää vaikkapa pari ryhmää illassa, mutta eihän täällä porukkaa sellaseen riitä. Näillä mennään ja penniä venytellään tarpeen mukaan. Ja kun ei tarvi kaikkia päiviä töissä viettää niin jääpähän aikaa moneen muuhun tärkeään kuten vaikka siihen olemiseen, joka taas mahdollistaa hyven ideoiden tupsahtelun kuin tyhjästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti