Miniloma

Jos halusi osallistua joogafestareille, jotka - yllätys - peruttiin, mutta just se yks kaikista kiinnostavin kolmen tunnin työpaja järjestettiin kuitenkin, ja oli jo ehtinyt varata majoituksenkin, niin viisainta lie ajella reilun parin tunnin siivu suuntaansa osallistumaan siihen ainoaan työpajaan. Tuttuun tapaan olin hyvissä ajoin liikenteessä, hetken ehdin vieraassa kaupungissa etsiskellä ruokakauppaa eväiden ostoa varten, ja silti olin reeeeeilusti ajoissa tapahtumapaikalla. Kolmen tunnin hyvinvointiworkshop ehti viedä kauas arjesta, ehdottomasti kannatti mennä siis. Majoituksesta olis pari poikittaista sanaa sanottavana: maksullinen pysäköinti, klonksuva vessanpöntön kansi, tyhjä minibaari (ei sillä että mitään sieltä olisin tarvinnutkaan), jonkun asiakkaan ikäväänsä itkevä koira, yllättävä tieto uima-altaan olemassaolosta, tuulinen aamupalaravintola - mutta eipä niistä enempää. Vaikka olin mielessäni vannonut etten enää ikinä lähde yksin reissuun, niin taas löysin itseni ihmettelemästä yksin vieraassa paikassa että mitähän sitä. Kävin ravintolassa syömässä, kysyivät kuinka iso seurue on tulossa, no eipä kovin.. Seuraavana päivänä kävelin pari tuntia pitkin kaupunkia seurana yksi lapsi luurissa, ja kävin vielä varaamassani rentoutushoidossa nautiskelemassa ennen pitkää ja tylsää kotimatkaa. Fiilikset lomasesta jäi ehkä himpun plussan puolelle, mutta oon kyllä aika tyytyväinen siitä että kunhan tästä viikosta selviän niin tiedossa ei moneen viikkoon oo mitään yöpymistä sisältäviä menoja. Koti best!

Pitkästä aikaa

Tuntuuko kenestäkään muusta, että tän bloggerin viimeisimmän päivityksen jälkeen homma on entistäkin hankalampaa? Mulla menee paljon enemmän aikaa ja vaivaa postausten askartelemiseen, ja varmaan siksi niitä ei tulekaan tehtyä niin usein. Kun mulle on paljon väliä sillä miltä mun postaukset näyttää, ja nyt kaikki muokkaaminen on oikeesti tehty vaikeemmaks.. Oon kuitenkin tykännyt pitää tällasta ikäänkuin päiväkirjaa, on mukava aika ajoin palata muistelemaan menneitä. Vaan nyt on alkanut tuntua melko tökstöks touhulta, osittain varmaan sikskin ku tää mun läppäri on halvin mahollinen eikä tällä oo kovin miellyttävää työskennellä. Lisäksi kännykkä näyttää vetelevän viimeisiään, sieltä ei pysty enää kuvia siirtämään mihinkään, ja ne kuvat on mulle just ne kaikkein tärkeimmät. Ja tietty sekin vaikuttaa postausten vähyyteen, ettei elämässä tapahdu oikein mitään.

 

Herra Kissa palautui omaan kotiinsa viime viikolla kun täällä oli syysloma. Kävin samalla hieman hurvittelemassa isossa kaupungissa, ja yökyläilemässä peräti kahden lapseni kodeissa. Ilman kissaa kotona on kovin hiljaista vaikka ihan yksin en vielä asukaan, lukiolainen aikoi muuttaa isänsä luokse tulevana viikonloppuna. Meillä ei ole vielä edes ollut kunnon lumia eikä pakkasaamuja, tai ehkä onkin mutta olen nukkunut kauniiden, kuuraisten aamuhetkien ohi. Talvirenkaat on kuitenkin jo vaihdettuna, pakko varautua hyvissä ajoin että pääsee kulkemaan turvallisesti töihin. Ja kun syysloma kului suurilta osin reissussa, niin tämänpäiväisen vapaan olen käyttänyt enimmäkseen laiskotteluun ja lepoon, kalenteri nääs kertoo että seuraava vapaapäivä on marraskuun 18.. Ihan kaikki kalenterimerkinnät ei ole töitä, mutta jonkunasteisia menoja kuitenkin, opiskeluja, harrastuksia, ja varasinpa itselle yhden hoidonkin, pakko välillä olla siellä saamapuolella eikä koko aikaa vain antaa itsestään muille.

Valon paluu

Luonnosta värit ja valo on hiljalleen hiipumassa pois, mutta tuntuu että omaan elämään ne pikkuhiljaa palailee takas. Joten nyt loppuu se vikinä, koska onhan kaikki oikeesti hyvin kun tarkemmin tarkastelee.

Oon yksin joo, ja vaikka tietysti kaipaan kumppania jonka kanssa asiat jakaa ja jonka kainaloon iltaisin kömpiä, niin en silti välttämättä ole superyksinäinen. Mulla on muutama samalla aaltopituudella oleva ystävä joita tapaan silloin tällöin. Enkä välttämättä ottaiskaan ihan minkälaista tahansa tyyppiä hetken mielijohteesta saman katon alle asumaan vaan siks että olis joku. Ja koska maailmankaikkeus ei tee virheitä, niin luotan että tälläkin ajanjaksolla on joku merkitys, ja tilanne muuttuu kun aika on.

Aiemmin ajattelin, että töitä ja sitä kautta rahaa elämiseen sais olla enemmän. Joo toki, mutta kantapään kautta tuli opittua että välttämättä en sovellu tavallisiin töihin, tai ehkä että normi töissäkäynti ei sovi mulle. Nyt mulla on yks kansalaisopiston joogaryhmä lakkautusuhan alla vähäisen kävijämäärän vuoksi, mikä taas johtuu huonoista tiloista (liikuntahallilla kuntosalin naapurissa - meluisaa siis) ja liian aikaisesta kellonajasta, mutta kun muuta ei ollut tarjolla. Joogaopehommia voisin tehdä enemmänkin, jos se ei olis niin paljoa pimeillä pikkuteillä ajelua, jos voisi vetää vaikkapa pari ryhmää illassa, mutta eihän täällä porukkaa sellaseen riitä. Näillä mennään ja penniä venytellään tarpeen mukaan. Ja kun ei tarvi kaikkia päiviä töissä viettää niin jääpähän aikaa moneen muuhun tärkeään kuten vaikka siihen olemiseen, joka taas mahdollistaa hyven ideoiden tupsahtelun kuin tyhjästä.

Vuoristorataa

Huaah, on ollut kyytiä. Jotenkin erityisen paljon kaikkee epätoivoo ja välillä jopa sellasta luottamuksen menettämistä elämään. Väliin mahtuu pienenpieniä valonpilkahduksia, ystäviä, ihania kohtaamisia. Pitäisi osata taas kerran pysyä vahvasti siinä omassa totuudessa ja voimassa. Jotenkin myös tuntuu että olen vasta nyt kunnolla päässyt tekemään eroon liittyvää surutyötä, omanlainen prosessi sekin.

Lauantaina oli ihanat hyvinvointimessut Oulussa, väkeä oli etelästä asti, siellä kun on kuulemma kaikki peruttu. Alunperin ajattelin ottaa messureissun enemmän kontaktoinnin kuin myynnin kannalta, pikkusen ristiriidassa kuitenkin on kaikenlainen tavaroiden haaliminen ja kauppaaminen siihen mitä oikeesti haluan tehdä, mutta toki mukana oli kaikki makrameet ja korut ja muut tuotteet mitä olin messuille askarrellut. Myynti ei päätä huimannut, sain kuitenkin pöytävuokran sentään kuitattua.

Ehkä se valokin siellä tunnelin päässä pian taas pienesti kajastaa, tällä hetkellä ainakin uskon että se on olemassa.