Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

tiistai 30. kesäkuuta 2020

Niin vierähti


Sinne meni taas yks viikko, koko kesäkuu, ja puolet tästä vuodestakin! Kysyn taas kerran että mihin tämä aika oikein menee?! Ja vaikken ole ollut ihan kokonaan lomalla vielä, niin enpä myöskään ole enää ollut töissä klo 8-16, sittenhän ei ois jääny aikaa mihinkään muuhun! Tekemisessä ja oleilussa on ollut hyvä balanssi, huomaa että tänään kun on ensimmäinen "oikea" lomapäivä, tylsyys meinaa vähän vaivata. Johtuu erittäin varmasti siitä etten ole polkassut rannalle loikoilemaan ja lueskelemaan kirjaa, koska kaikki kesäkuun sateet päätti sitten tulla alas kerralla juuri tänään.


Lauantaina pidin kahden muun naisen kanssa miniretriitin. Siihen kuului kahta erilaista joogaa, hyvinvointiluento harjoituksineen ja saunomista. Oli hyvin jännä päivä, mun retriittiohjausdebyytti, ja myös siksi kun ei vielä edellisenä aamunakaan tiedetty toteutuuko tapahtuma vai ei, mutta onneksi saatiin viime hetkellä tarpeeksi osallistujia kokoon. Vaihtoehto-ohjelma lauantaille olisi ollut ex-anopin hautajaiset, jonne olisin myös ollut erittäin tervetullut, mutta niinpä sitten päädyin luovuttamaan paikkani jollekin muulle.


Heinäkuun työkuvioihin kuuluu yksi tanssi+joogatapahtuma ja kaksi puurtarhajoogaa, mutta ennen niitä kalenterissa on pari tyhjää aukeamaa. Olen kyllä aikonut tarvittaessa auttaa luomutilan hommissa, ja kävinkin jo pariin otteeseen istuttelemassa mansikantaimia. Tänä kesänä kun ei wooffereita ainakaan vielä ole apuna ollut. Toivottavasti kesäkelit tulee pian takas, on sitten mukavampi istuskella pellolla kitkemässä porkkanarivejä.

tiistai 23. kesäkuuta 2020

Lomamoodi









Oli viimeinen työpäivä, ja heti perään pidennetty viikonloppu koulutuksen merkeissä Helsingissä. Ihmeesti pitkien opiskelupäivien jälkeen riitti vielä virtaa käydä seikkailemassa, enimmäkseen luonnossa kävellen. Kotiinpaluun jälkeen on ollut silkkaa lomaa tai siltä se on ainakin tuntunut. Pitkään nukkumista, kirjojen lukemista, pyöräretkiä rannalle, aamu-uinteja, lapsenlapsenvahtihommia, omia joogatöitä, makrameejuttujen värkkäilyä, sukankutomista, juhannushulinaa, siivoilua, puutarhailua, lasten kuskailua, päämäärätöntä haahuilua, asioiden tekemistä hetken mielijohteesta - ja ai että just tämmöstä elämää kaipasinkin! Nyt aion hypätä taas pyörän selkään, hurauttaa rannalle uimaan ja sieltä kahvilaan istuskelemaan pihalle ehkä kirjaa lukemaan tai suunnittelemaan joogaohjelmia, ellei jotain muuta juolahda mieleen kesken reissun. Koska mulla on lupa nauttia elämästä! Ja niin on sullakin!

lauantai 6. kesäkuuta 2020

Kiitti, nyt riitti





Tavallinen elämä ja työssäkäynti ei sitten ollutkaan mun kuppi teetä. Mansikanistutusaika ja tämä kulunut viikko erityisesti on vienyt kaiken ajan ja energian, en ole ehtinyt elää omaa elämää ollenkaan, pysähtyä kuulostelemaan mitä mulle kuuluu. On ollut lapsenvahtihommia, joogahommelikuvioita ym kivaa, mutta niistäkään ei ole ehtinyt nauttia kun on pitänyt viilettää tukka putkella pesemään multaisia vaatteita, tekemään eväitä töihin ja nukkumaan. Torstai-illan kolmen tunnin puhelu ystävän kanssa toi selkeesti esille että näin ei voi jatkua. Niinpä perjantaina juttelin pomon kanssa ja vähän järkeistettiin mun töitä, jää aikaa elämäänkin. Lähetään siitä että nyt mulla on kahden päivän viikonloppu, ens viikolla kolme päivää töitä, ja heti kun saadaan viimeisetkin mansikat maahan niin pidän meidän pienelle työporukalle tyhyjoogaa. Jatkossa teen marjatilahommia vain tarvittaessa, mikä sopii mulle paremmin kuin mainiosti.

Onko sulla joku juttu mille sun pitäisi hoksata sanoa ei?