Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

tiistai 12. marraskuuta 2019

Kaksoiselämää





Olin kyllä jossain määrin varautunut siihen, että vielä muuton jälkeenkin "asun" osittain entisessä kodissa. Olen lupautunut aina viikonloppuisin kissavahdiksi kun eksä on hirvimettällä, sekä myöskin siksi aikaa kun se lähtee noin kolmeksi viikoksi vapaaehtoistöihin. Muttamutta, tässä on ollut hieman erinäisiä auto-ongelmia, ja olen joutunut luovuttamaan omaa autonpuolikastani välillä toisten käyttöön, ja silti pitää vielä joka ilta ajella töihin paikkoihin mihin ei mitkään julkiset milloinkaan kulje. Välillä olen joutunut yllättäen keskellä viikkoakin ruokkimaan kissoja aamuin illoin, joten on vaan paljon helpompaa yöpyä itse siellä missä kissatkin. Ja nyt vielä näyttää siltä, että mun autonpuolikas lähtee perjantaina kohti Tanskaa, joten rouva Neitin kanssa sumplitaan heidän autolle ajovuorot, ja kasaan taas kimpsut ja "muutan" hetkeksi takas maalle. Huoh. Kun vois vaan elää ihan yksinkertaista elämää, herätä aamulla omassa kodissa ja ajaa illalla omalla autolla töihin.. No se aika koittaa vielä! Eniten tässä rassaa taas lumet ja vedet ja muut käytännön jutut, tuolla sivistyksen parissa on niin helppoo kun ei tarvi huolehtia yhtään mistään.

2 kommenttia:

Tillariina kirjoitti...

No, aika monimutkaiset kuviot sinulla. Suostuisivatko ne kisut tulemaan sun kotiin? Kaikki eivät kyllä tykkää matkustamisesta ja ottavat stressiä!

Vianna kirjoitti...

Juu en ota sitä riskiä että pissivät nurkat mun kotona, ja taitais muutenkin olla liian pieni kämppä kolmelle kissalle, eivätkä edes ulos pääsisi.