Asioita joita rakastan. Tiesitkö, että nyt on puunhalausviikko? Tietysti aina muutenkin, mutta erityisesti just nyt on syytä arvostaa puita ja tiedostaa miten tärkeitä ne on ihan kaikille meille. Joten kun tänään kuljet ulkona ja kohtaat puun, tervehdi sitä, halaa ja kiitä. Sisäänhengityksellä tunne kuinka luonto on osa sinua, uloshengityksellä tunne kuinka olet osa luontoa. Kaikki yhtä
Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.
perjantai 30. elokuuta 2019
torstai 29. elokuuta 2019
Kattiveljekset Hims ja Pirs
No ei oikeesti, mutta vois olla. Kun tänne aikoinaan muutettiin, ajattelin että maataloon kuuluu kunnon maatiaiskissat. Ajattelin myös, että otetaan kaks pentua ja annetaan niille nimiksi Himskatti ja Pirskatti. Voisin vieläkin ajatella niin, mutta eipä tarvi, sillä nämä hienohelmaiset rotukissatkin on ihan hyvin sopeutuneet tänne maalle. Toinen hankittiin heti silloin kun muutettiin eli 11 vuotta sitten, ja toinen on rouva Neitin kissa, joka perinteisesti jäi nautiskelemaan elostaan tänne "mummulaan". Ja kyllä nämä nauttiikin, yhdessä ja erikseen, sekä "siskonsa" kanssa. Oi kissanpäiviä.
sunnuntai 25. elokuuta 2019
Runsaus
Terveisiä runsaudensarvesta! Oi mikä onni onkaan olla täällä ruoka-aitassa, senkus kävelee pihalle ja napsii luumuja suoraan puusta! Punaiset on kohta syöty, keltaiset kypsyy ihan just, sinisiä ja toisia punaisia pitää vielä odotella. Päärynätkin alkaa pian kypsyä, ja niitäkin on paljon! Tosin jotkut puut on kärsineet kuivuudesta, se näkyy hedelmien halkeilemisena, mutta tämä yks joka jo viime vuonna antoi hyvän sadon, on nyt ihan täynnänsä hyvännäkösiä päärynöitä. En melkein malta odottaa!! Ja tänä vuonna saadaan ensimmäiset viinirypäleetkin, jeee!! Jos vaan ehtivät kypsyä ennenku tulee liian kylmä, toivotaan parasta. Lähes kaikki rypälepuskat kukki, ja monissa on tulossa marjoja (viinirypälettä kutsutaan mieluummin marjaksi kuin hedelmäksi, näin ainakin silloin kun opiskelin aihetta). Kerrankin oli hyvä alkukesä eikä pakkasia juhannuksen aikoihin.. Omppuja tulee vähän, mutta taitaa ekaa kertaa olla niin että joka lajike tekee ainakin muutaman hedelmän. Slurps!!
tiistai 20. elokuuta 2019
Noin viikon saldo
Pipoja on syntynyt monenmonta eri väreissä. Nyt kun loppui kaikki iloisenkirjavat jämälangatkin, jäljellä vain tylsiä harmaita, ruskeita ja vihreitä, niin loppuipa enin intokin pipojen virkkaamiseen. Muutaman uuden pöllöhkön olen tehnyt hieman paranneltuina versioina, ja just sain valmiiksi pari helmipöllöhköä, he eivät kuviin ehtineet. Jokunen luonnonkivi ja pari muutakin on jalostuneet riipuksiksi, nyt odottelen vielä yhtä kuormaa parempaa nauhaa saapuvaksi niin saan tehtyä niistä vieläkin parempia, sekä vähän muutakin jännää. Myös korvakorukoukkuja on tulossa lisää, ja pari (lainattua) korvisideaa onkin jo mielessä, ja pitää nuo sulkakorviksetkin vielä viimeistellä. "Amppeleita" myös tekeillä jos ehdin käydä kaupungissa asti osia ostamassa, sekä semmosia pienehköjä seinäsysteemejä, ehkä amppeleita hekin, jos vaan keksin jonkun nätin kuosin miten ne solmeilisin. Hyvä on ihmisellä harrastus olla.
sunnuntai 18. elokuuta 2019
Suloinen sunnuntai
Lämmin, aurinkoinen ja tuulinen. Ja ihanan hiljainen, sillä meillä oli täällä kaks viikkoa yks vuufferi kahden lapsensa (7 ja 9 vee) kanssa, ja eilen he lähtivät toisaalle jatkamaan seikkailujaan. Olipa ihana herätä ihan omaan tahtiin, eikä kello kuusi ovien paukutteluun ja hepreankieliseen nahisteluun. Kuu on kuulemma tänään kaloissa, mitä ikinä se tarkoittaakaan, mutta ainakin kannattaa löytää aikaa vain olemiseen. Ja niin olen totisesti tehnytkin. Ollut koko päivän ihan pihalla ja vain hengitellyt. Vähän joogannut, kierrellyt kameran kanssa puskissa napsimassa kuvia ja herkkuja, ja pulahtanut uimaan. Kunnon palautumispäivä, näitä välillä tarvii.
perjantai 16. elokuuta 2019
Värkkyitä
Postista paketillinen luonnonhelmiä ja lankaa mikromakrameiluun, viime syksynä Nizzasta rannalta kerätyt kivet, vintiltä säkillinen pipolankoja, kaupasta uusia herkkuvärisiä sukkalankoja ja muutama iso rullallinen moppilankaa, metsästä keppejä. Mun huoneessa on pienoinen kaaos, kun yritän kehitellä jotain nopsakoita juttusia Sydämen syystapahtumaan. Toisaalta just nyt tuntuukin ihan oikeelta siirtyä pihatöistä käsitöiden pariin, ulkona alkaa jo tuoksua loppukesä ♥♥
maanantai 12. elokuuta 2019
Tänään jännää
Meillä sataa vettä! Harvinaista herkkua tälle kesälle, vaan ihmeestipä kaikki on kuitenkin kasvanut, ehkä nurmikko kärsinyt eniten muttei mitenkään liian pahasti. Ite vietän lököpäivää (taas!), muut lappaa polttopuita pinoon, siellä on jo tarpeeksi porukkaa siihen hommaan. Voin keskittyä käsitöiden tekemiseen, kuten sateisena päivänä kuuluukin.
Menen illalla katsastamaan yhtä asuntoa, kääks! Ajatus omasta rauhasta tuntuu supertarpeelliselta just nyt. Tää on ensimmäinen kämppä joka näytti niin kiinnostavalta että kysyin näyttöä. Tosi varovaisin mielin sinne menen, niillä on jonossa muitakin potentiaalisia vuokralaisia. Mut katotaanpa miltä tuntuu, puolin ja toisin.
keskiviikko 7. elokuuta 2019
Uusi arki
Mun vauva aloittaa lukion ylihuomenna! Huomenna mennään kirjakauppaan kun aikaisemmin ei olla ehditty koska kesä ja loma ja työ ja reissut. Pellolla hommat vielä jatkuu muutaman viikon, ja mulla alkaa työt kansalaisopistolla syyskuun puolessa välissä, näillä näkymin kaksi joogaryhmää viikossa. Sillä tienaa jo melkein sen verran että vois jonkunlaista vuokraa maksaa. Tässä yritänkin pikkuhiljaa käynnistellä asunnonetsintää, nyt vihdoin tuntuu siltä että olis aika hankkia oma elämä. Uusia tuulia päin ja silleen.
maanantai 5. elokuuta 2019
Meininki
Viikonloppu erilaisilla festareilla. Ei yhtään kännistä örveltäjää, ei tupakansavua, ei makkaraperunoita, ei lävistäjiä, tatuoijia tai benjihyppääjiä, ei musiikkia liian kovalla, sen sijaan rutkasti rakkautta, haleja ja hyviä viboja. Kolme kokonaista päivää magnesiassa siis, ja olihan se! Ihanaa mutta rankkaa, joka aamu käppästä torin laidalle odottelemaan lauttaa, raahata mukana joogamattoa plus extravaatteita repussa, juosta pitkin Suomenlinnaa tapahtumapisteeltä toiselle, jonottaa jopa tunteja aina yhteen workshoppiin, ja illalla väsynein jaloin kävellä takas kämpille muutaman tunnin unille, jotta seuraavana päivänä jaksaa saman ruljanssin uudelleen.. Plus noin viis tuntia junassa mennen tullen. Mutta kuten sanottu - ihanaa oli kuitenkin! Ohjelmaa oli niin paljon ja hyvää, että paljon jäi kokematta koska ei voi olla monessa paikassa yhtä aikaa, kaikkiin ei vain jaksanut raahautua, ja muutamiin oli ihan liian pitkä jono jo liian varhain. Sain noihin kolmeen päivään kuitenkin mahdutettua sekä itkua että naurua, yksinoloa ja ystävien tapaamista, esivanhempien piilotettujen tunteiden kohtaamista, pari mielenkiintoista luentoa, paljon mantraamista ja muita ääniä koska ne kiinnostaa erityisesti, vähän joogaa asanaharjoituksen muodossa, meditaatioita, villiä tanssia, rumpurentoutusta, kaakaoseremonian, niin paljon turhasta luopumista, sekä huikeimpana kokemuksena hengittämistä. Noin tunnin ohjattu kollektiivinen hengitysharjoitus ja melkein leijuin (niin kuin varmaan kaikki noin viiskymmentä muutakin), en olis halunnut palata takasin kehoon ollenkaan. Ihanaa olla minä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)