Joogatunnin alussa aina muistutan oppilaita että kuuntelevat omaa kehoaan harjoituksen aikana, venytystä saa tuntua mutta kipu on merkki että keho kokee väkivaltaa. Ehkä asanaharjoituksessa tai muussa fyysisessä toiminnassa kehon viestejä onkin helpompi kuulla, mutta entäpä jos kehossa on kokoaikainen paha olo vaikka huonon parisuhteen, työilmapiirin tai muun seikan takia. Jos on niin tottunut vaikkapa kehon jännitykseen tai vatsaongelmiin, että pitää niitä ihan normaaleina, eikä enää edes muista miltä tuntuu kun keho on rento ja vaivaton. Itse huomaan miten paljon helpompaa on elämä ihan kokonaisuudessaan kun ei tarvi enää olla suhteessa, jossa lähes koko ajan oli päällä sisäinen ristiriita siitä, että tällasta tämä on vaikka haluaisin sen olevan jotain ihan muunlaista. Eikä sitä huomannut vasta kun jälkeenpäin minkä valtavan alitajuisen stressin se aiheutti.
Keho tietää myös minkälaista ravintoa se tarvitsee, ja mun yks tän hetken hauskin harrastus onkin mennä jääkaapille ja miettiä miltä kehossa tuntuis jos söisin vaikka tuota ruoka-ainetta tai oisko tuo kenties parempi. Nauroin lähes ääneen tässä taannoin kun seisoin jääkaapin edessä avattu mämmiropponen kädessä ja mielikuvittelin syöväni sitä, ja sitten palautin sen takaisin jääkaappiin kun sillä hetkellä ei tullut hyvä olo kun olin syönyt sitä mielessäni normiannoksen verran. Jonkun aikaa kävi niin, että aamuisin kävin jääkaapilla ja totesin etten oikeestaan halua syödä mitään. Nykyään herään laittaan lapsen kouluun, ja sulkeudun muutamaksi tunniksi huoneeseeni viettämään aikaa itseni kanssa - saatan kuunnella musiikkia tai tehdä visualisaatioita, meditoida, joogata tai neuloa villasukkaa tai mitä milloinkin. Enkä kovinkaan monena aamuna laita suuhuni mitään ennen kuin kello on 11. Toki tilanne varmaan muuttuu kunhan peltotyöt alkaa, mutta nyt toimin näin koska se on mahdollista ja tuntuu kehossa hyvälle.
