Matkailua, enkeleitä, luomuviljelyä, itsensä etsimistä ja löytämistä. Kuvia ja vähän tekstiä.

tiistai 27. joulukuuta 2016

Illuusio

Joulumieli jäi lähes kokonaan saapumatta, joulu kuitenkin tuli ja meni, ihan hyvillä fiiliksillä. Nyt näyttää olevan enemmältikin liikenteessä tätä tällaista joulun syvimmän olemuksen pohdintaa, tai ainakin mietintöjä siitä miten se joulu on muuttunut vuosien myötä kutkuttavasta odotuksesta ja taianomaisesta tunnelmasta enemmän kiireeksi ja stressiksi ja täydellisen joulun suorittamiseksi. Meillä on jo vuosikaudet vietetty leppoisia jouluja, eikä valmisteluistakaan stressiä juurikaan osata ottaa. Silti jonkinlainen havahdus iski tänä jouluna, kolme päivää ennen aattoa, kun ipana (4v) oli löytänyt ja avannut joka ikisen joulupakettinsa. Sanotaanko nyt ettei pukki tulekaan kun olet ollut "tuhma" ja löytänyt lahjakätkön? Tontut tulee ja vie lahjat kiltimmille lapsille?? Ymmärtääkö lapsi mikä ero on aukoa lahjat aattoiltana kaikkien nähden kuusen juurella tai yksin mummun makuuhuoneessa? Kait se yhtä paljon niistä silti ilahtui. Muutenkaan en oikein usko että nykylapsia pystyy kiristämään kiltteyteen sillä, että tontut vahtii tekemisiä ja raportoi pukille.. Onhan se kiva satu, kaikki pukin pajat ja Korvatunturit, ja kuinka pukki porolla lähtee jakamaan lahjoja kaikille (?) maailman lapsille, mutta.. en tiiä. Mun maailma on niin muuttunut viime vuosina. Onneksi näitä asioita tarvii miettiä seuraavan kerran vasta melkein vuoden päästä. Päähän pälkähti myös ajatus ihan toisenlaisesta joulusta, kuka sen määrää että joka vuosi on tällä samalla kaavalla mentävä?

No pukki kuitenkin kävi tänä jouluna, vaikka valepukiksi ipanakin osasi häntä epäillä. Lahjoja tuli, ilman paketteja tosin. Itse en perinteisesti saanut mitään. Oli hyvä joulu. Nyt vielä lojutaan ja leppostellaan ja odotellaan arjen alkamista.




6 kommenttia:

Heli kirjoitti...

Jeps, täällä myös harkinnassa joulujutut, kuten toisaalta jo monta vuotta on ollut... En todellakaan tiiä mikä mun lopullinen ajatus joulusta on, koska kuitenkin huomaan, että joka vuosi se joulun odottelu on ihan kivaa, ja lahjojen laittaminen on myös mukavaa. Ja myös lahjojen saaminen on tosi tosi mukavaa.

Meillä 2-vuotias sai aattona kokonaista yhden paketin täällä, olivat kyllä kotonaan jo ehtineet avata paketteja ennen meille tuloa, enkä tiiä millaisen vuoren lahjoja lapsonen mahtoi saada toisen puolen mummolasta (ovat rikkaita ja ns. tavara-ihmisiä...). Kovin oli pikkuneiti innoissaan, lahjaksi annettiin sellanen kepakoilla koottava telttamainen "talo", ja jo se pelkkä keppien ja osasten järjestely oli siitä hauskaa. =D Ja neiti raahasi paketteja kaikille ja osallistui innokkasti avaamiseen, ei sen väliä kenelle lahja oli - eli ei vielä osannut ajatella, että saako hän ite lahjoja ja miten monta. ♥

Meillä oli omille lapsille (tai parisuhteessa oleville oli pariskunnille yhteiset) yhdet isommat (50€) ja yhdet pikkulahjat (n. 10€). Se oli mielestäni just tarpeeksi, tosin on hiukan vaikea tulkita joidenkin lasten ajatuksia siitä, mitä ne oli mieltä... Ei esim. poikia juuri tainnut ilahduttaa boxerit. Minusta lahjahomma on turhauttavaa siinä mielessä, että en haluaisi tuhlata rahaa ja kuitenkin haluaisin jotain antaa.

Itse sain todella kivoja lahjoja. Olin tosi innoissani, kun saatiin pojalta ja miniältä lahjakassi, jossa oli kahvia, teetä, suklaata, uudet kahvi- ja teemukit ja teesihti-norsu. Tykkäsin oikeesti tosi paljon! Tuon tyyppisiä lahjoja tykkäisin antaa itsekin sitten joskus lapsille, kun ne on kaikki omillaan, en niinkään jotain varsinaisia tavaroita. Nyt pitää vähän vielä miettiä muunlaisia juttuja etenkin kahden nuoremman kohdalla.

Mä huomasin, kun kirjoitin tänään blogipostausta, että ehkäpä mun "vierottuminen" joulusta johtuu jotenkin siitä, että kukaan meillä ei jaa mun fiilistelytahtoani. Mä olen todella tykännyt aikanaan joulusta, mutta ehkä sitten se, että siinä ihan kaikki kaatui minun niskaan - siis kaikki suunnittelu, miettiminen, lahjojen hommaaminen ja sellanen, ja myöskin se fiilistely - eikä meillä miehen kanssa koskaan ole ollut vaikkapa sellasia yhteisiä mukavia ostos-glögi-pipari-paketointi-sessioita (mitä ilmeisesti joillain on??), lopulta vähän niin kuin tappoi minultakin sen fiiliksen.

Nyt joulu on enemmän sellanen "tartteeko mun taas kaikki hoitaa"-juttu... Vaikka tykkään siitä, se on kuitenkin vähän niin kuin rasite. Enkä totta puhuakseni tiedä, onko se harmillinen vai mieluinen rasite. Ehkä vähän molempia... Tänä vuonna eka kerran vähän nyt sitten pistin miehenkin hommiin siinä mielessä, että kieltäydyin enää olemasta se, joka hänen ed. liiton lapsilleen ja lapsenlapsilleen lahjat miettii/hankkii... Ehkä ilkeää ja nipoa, mutta siihen on syynsä ja olen ajatellut, että "kiitti, mulle riitti" sen suhteen...

Siitä olen iloinen, että saan kuitenkin itse jotain lahjoja, koska minusta ne lahjat on vähän niin kuin palkinto siitä, että olen sen kaiken järkännyt. Ja tulee tunne, että antamalla jotain pientä muistamista, se myös huomataan. On myös todella ihanaa antaa rakkaille ihmisille/ystäville lahjoja ja saada heiltä itsekin jotain. Sain yhdeltäkin ystävältäni lahjaksi suolaa! =) Mutta se olikin vuorisuolaa, jota hän tietää mun käyttävän - se tuntui todella kivalta!

Hups, pitkä kommentti... mutta kun kaikkea ei voi omassa blogissa sanoa, ja mulla on kova tarve näitä mietteitä jakaa...

Lämmintä joulunjälkeistä mieltä sinulle! ♥

Tillariina K. kirjoitti...

Meillä ei silloin kun lapset olivat pieniä osteltu leluja muutoin kun juuri jouluna ja synttärilahjaksi. Kun lapsia on neljä (tyttöjä), niin kyllä se lahjakasa oli melkoinen, vaikka ei yhdelle tullut kovin montaa lahjaa. Lisäksi vielä mummon lahjat, joista ei ollut oikein mitään tietoa, mitä sieltä tulee! Nyt kun ovat nuoria aikuisia (19-24-v.), laitan rahaa tilille ja 3-5 lahjapakettia/nenä. Tänä vuonna elokuvalippupaketti, kuoharipullo, suklaata, hajuvettä ja ripsiväri. Joulupukkina olin minä silloin kun olivat ihan pieniä! Sen jälkeen pukki kävi juurikin sillä aikaa kun oltiin saunassa ja pahoitteli kiirettään lyhyen kirjeen muodossa! Uskominen joulupukkiin loppui tuossa 7-9-vuotiaana. Meillä on ollut usein myös ns. isoja/kalliimpia yhteisiä lahjoja. Itse lapsena en pitänyt ns. vaatelahjoista, enkä ihan hirveästi ole niitä omille lapsillekkaan laittanut, mitä nyt ne pyjamat! Mitä isommaksi kasvaa, sitä enempi oma maku tulee kuvaan! Eikä ne kootkaan aina oikein osu! Muistelen mun äidin laittamia yöpaitoja itselleni kokoa XL, vaikka mun koko on S tai M. Mies sai tosi isoja sukkia ja alkkareita! Joinakin vuosina ostin itselleni mieleisen lahjan esim. korun, kirjan, kalenterin, vaatteen tms. Pariin vuoteen en ole sitä tehnyt, mutta yllättäen olen saanut mieheltäni ihan kivoja lahjoja! Todellinen ihme, ei ole mikään lahjojen ostelija. Joulu on itselleni ponnistelu. Minä se enimmäkseen hoidan järjestelyt. Mies onneksi on tajunnut, että ei se ole varsinaisesti mikään hirveä nautinto se leipomisrumba, siivous, suunnittelu ja lahjojen ostaminen palkkatyön sivussa. Häneltä saa nykyisin apua kun pyytää. Jotenkin toivon, että kun on omilla lapsilla lapsia, jokainen viettää joulunsa omassa kodissa. Mä en halua vetää joulushowta enää siinä kohtaa ja pitää täyshoitoa jollekkin 15-20 hengelle viikon ajan! 32 joulua nyt järjestetty...Joulufiilis on aina tullut, paitsi ei tänä jouluna! En tiedä miksi se jäi nyt tulematta. Sellainen lapsellinen, tyytyväinen ja onnellinen fiilis. Jätin kaiken viimeiseen tappiin ja oikaisin mutkat suoriksi. Siitäkö se johtuu? En vaan jaksanut. Joulu on mielenkiintoinen asia, sitä jokainen viettää omalla tavallaan tai ei vietä ollenkaan. Loma, ruoka, joulukoristeet ja lahjat! En ole uskovainen, joten se puoli ei ole koskaan kuulunut mun jouluun. Tämä vuosi oli muutenkin ihmeellinen, että ehkä siksi joulukaan ei tunnu ihan samalta kun aina ennen.

Heli kirjoitti...

Tillariina, sinä sen sanoit ääneen mitä minä oon vaan ajatellu ja salaa toivonut... Siis vaikka oon aina haaveillut siitä isosta sukujoulusta, niin kyllä nyt tuli sellanen olo, että kivempi, jos käyvät kaikki (mieluiten yhtä aikaa, että hoituu kerralla..) vaikka vaan joulupuurolla ja sitten ovat muun ajan omissa kodeissaan tai missä nyt kukakin... Musta tuntuu jotenkiin ikävältä ja kurjalta ajatella näin, mutta totta on, että en vaan ite kyllä todellakaan jaksais kauheeta showta. Ehkä olis eri asia, jos kaikki vähän osallistuisi jotenkin, mutta minulle tämä joulu ainakin ihan kokonaan kaatui. Porukka makaili sohvalla puolikuntoisena ja se koiranpentukin ehti kusasta ja kakkia lattioille ja sitten jo aika kireenä sitäkin kiikutin pihalle...

Meilläkin on neljä lasta ja tosiaan sitä lahjarumbaa ja joulujen laittamista on ihan kiitettävästi ollut, nyt ovat 15-21-vuotiaita ja toivoisin, että osaisivat jo arvostaa muutakin kuin tavaraa... Muistelisin, että meilläkään ei suuremmin leluja aikanaan osteltu mutta jouluksi sitten saivat jotain. Ja aikanaan kyllä saivat paketteja myös mummoilta ja kummeilta, mutta ei enää vuosiin. Mä en aio jatkossakaan ostella suuria lahjoja ja toivon, että lahjat painottuu enemmän sitten noihin suvun pikkuisiin, joita ensi jouluna onkin sitten jo kaksi. Katsoo nyt, miten tämä tästä kehittyy vuosien mittaan... mutta kyllä joulut muuttuu, kun lapset kasvaa, se on ainakin itselle tullut hyvin selväksi.

Ymmärrän tuon tunteesi, ettei tullut joulufiilis. Ihan samaa ihmettelen omaltakin kohdaltani. Mietin, mitä oikein odotin, odotinko liikaa... Tänään olen ollut hyvällä fiiliksellä, kun on rauhallista, kynttilät palaa, hyasintit tuoksuu ja kuusi näyttää hämärässä valaistuna todella ihanalta. Että NYT mulla on sellanen kiva joulufiilis, tätä mä jouluiltani ehkä nimenomaan haen.

Vianna kirjoitti...

Kiitos kilometrien mittaisista kommenteista :o) Näköjään tästä joulupohdinnasta sais aikaan postauksen jos toisenkin..

Mutta joo, muutamia pointteja:

Ipana sai lahjapaketit osalta kummeistaan, isältään, ja toiselta mummiltaan, sekä meiltä yhden. Ja enimmäkseen vaatteita, eli ei mun mielestä kuitenkaan liikaa. Minä laitoin yhden isomman lahjan per oma lapsi, sekä ukolle ja lapsille yhteisen elämyslahjakortin. Yhteiseksi saatiin (hommasin ite, osan maksoi muut) suklaata, kirjoja, pari elokuvaa. Mummeilta, kummeilta ym sukulaisilta lapset sai pelkästään rahaa, olisin voinut niille jotain niillä rahoilla ostaa, mutta eivätköhän ite paremmin tiedä mitä tarviivat. No yks sai kummiltaan lahjakortin vaatekauppaan.

Mulla on tosi ristiriitaset ajatuksen tuon lahjojen ostamisen osalta. Toisaalta on kiva laittaa jotain, mutta jos se ei olekaan mieluisaa. En haluais mitään krääsää hommata kenellekään. Asian olen ratkaissut antamalla kummilapsille rahalahjat, ja omille jotain mitä oikeesti tarvitsevat. Nytkin kysyin onko jotain mitä välttämättä tarvii. Yks tarvi uudet kuulokkeet, yks vaatetta, kaks ei mitään. Toiselle annoin lupauksen auttaa hankinnoissa kun muutto omilleen on (toivottavasti pian) ajankohtainen, ja toinen lähtee mun kans reissuun ja lupasin maksaa osan matkasta. Ei meilläkään muut lahjoja laita, mun homma se on.

Sitten on se lahjojen saaminen.. Hyvin sanottu tuo, että lahjojen saaminen on palkinto siitä että on järkännyt sen koko joulun. Niin mäkin olen ajatellut ja tavallaan ehkä toivonut että muutkin meillä niin ajattelis, että vois sitten hyvillä mielin taas ens vuonna laitella kaikkee ku tietäis että joku arvostais ja huomaa sen työnmäärän mikä siinä on. Mutta eipä niin oo vielä käynyt. En kyllä haluaiskaan mitään millä ois vaarana päätyä seuraavaan kirpparikuormaan, mutta vaikka jotain yhteistä tekemistä, halaus tai edes kiitos lämmittäis kyllä mieltä.. Huoh..

Meillä lapset varmaan viettää joulut täällä varmaan ikuisesti.. Toivottavasti ei..! Nyt oli kaikki omat koolla eikä ketään ylimääräistä, yhteensä siis 7 henkeä. Välillä nuorisolla paloi käämit kun ikiliikkuja-ipana touhotti menemään, ja kyllä mullaki välillä teki mieli kaivautua syvälle peiton alle kunnes enin möly rauhottuu.. Iso sukujoulu ois ajatuksenakin aika kammottava just nyt. Ehkä ens joulun vietän yksin erämaamökissä jossain Lapin korvessa..?

Heli kirjoitti...

Voi Vianna! ♥ Just tuota ajattelen, kun kuulen, että äiti on se, kuka kaiken tekee ja sitten se ei edes saa lahjoja keltään... Minusta se on tosi väärin, ja hitsi mitä pahvipäitä se porukka on, kun kukaan ei tajua äitiä kiittää edes pienellä lahjalla siitä kaikesta, mitä äiti tekee perheensä joulun eteen! Ainakin meillä se todellakin olen minä, joka suunnittelen kaiken, mietin lahjat, hommaan ne (vaikka rahat meillä onkin yhteiset, mutta mies ei suunnittele eikä keksi ainuttakaan lahjaa koskaan...), hankin ruoat, mietin mitä hommataan ja miten paljon, laittelen kotia jouluiseksi, jne jne jne jne. Ja vaikka TAVALLAAN ajattelen, että mitä tässä nyt lahjoja hinkuan... niin sitten kuitenkin olen pahoillani, jos vaikka mieheltä en mitään saa. Sellaisia jouluja on ollut monta. Onneksi minun kultaiset tyttäreni on tajunneet tämä äidin lahjomisen... ehkä ne on tajunneet äidin osan kotona kaikesta vähän erilailla mitä pojat tajuaa, koska ainakin meillä tytöt on selkeesti poikia enemmän joutuneet kotihommiin (argh, en ole osannut vaatia pojilta ollenkaan samaa mitä tytöiltä ja paljon helpommin tulee aina laitettu tytöt tekemään..).

Mä toivon, että jotain päivänä sinun lapset ymmärtää tän asian myös ja havahtuu huomioimaan, että sinä teet paljon muiden eteen ja että siitä voisi vaikka jouluna jotenkin kiittää (toki muulloinkin!!)... ♥ Lukeeko sun lapset tätä sun blogia... vink vink lapset........!!

Mä korostan, että mä en toivo mitään suurta ja ihmeellistä lahjaksi. En oikeesti tajua joitain bloggaajia, jotka tekee ennen joulua postauksia tyyliin "raksu, vink vink", ja sitten sinne on listattu kalliita laukkuja, koruja, vaatteita, kosmetiikkaa, ties mitä... Ehei, tärkeintä on se, että MUISTETAAN jotenkin. Ja ollaan ehkä pikkaisen pistetty korvan taakse asioita. Mä sain isommalta tytöltäni vedenkeittimen, jota tartteinkin. Ja pienemmältä ihania purnukoita, joita monta kertaa kaupassa hiplasin mutten saanut päätettyä kumpaa väriä otan (sain yhden molempia, hih!). Olin otettu, kun isompi poika oli tyttöystävineen hommannut mulle Keep calm and drink tea-kupin - poika sanoi, että "kun sulla on toi taulu" (missä lukee keep calm-juttu, mä siis rakastan niitä!). Sain myös tummaa suklaata, jota tietävät mun syövän. Ja vaikka mies on täysin toivoton lahjojen suhteen (se ei varmaan tajuais vihjettä, vaikka ympyröisin sen sille lehdestä paksulla mustalla tussilla...), niin sain siltä vegaanista viiniä. Siis että oli oikein rohkaissut mielensä ja kysynyt myyjältä apua sen etsimiseen, vau!!!

Mulla on aivan samat ajatukset lahjojen hommaamisesta: en halua ostaa krääsää. Ja pelkään, ettei lahja ehkä sitten miellytäkään. Me ollaan päädytty siihen, että kysellään mitä haluaa/tarvii, ja nyt sit tosiaan ostettiin isompia juttuja kimpassa. Isompi tytär (ja miehensä) saivat elokuvalippuja, lahjakortin ravintolaan ja lastenhoidon täällä mummolassa leffan/syömisen ajaksi. Isompi poika ja tyttöystävänsä (tai siis avokki se on, kihlattukin) saivat lahjakortin eläinlääkäriin, niillä on monta elukkaa ja ainakin yksi kissa pitäis leikkauttaa. Nuorempi poika sai pelikuulokkeet (ne on kalliita) ja kuopustyttö sai taitelijatasoiset värikynät (120kpl kyniä 150€...). Ja nuo lahjat siis ostettiin kimppalahjoina niin, että kaikkien lasten lahjoihin mä laitoin 50€ ja muut maksoi loput. Mutta tosiaan osa joulun taikaa on menetetty, kun lahjat on jo etukäteen tiedossa eikä ne ole ylläreitä...

Mä aloin oikein miettiä tota Lapin korpijoulua... Sellasestakin olen monet kerrat haaveillut. Mökki keskellä ei mitään. Suklaata, glögiä, riisipuuroa ja kynttilöitä... ja koirat mukaan. Riittäis mulle! ♥

Vianna kirjoitti...

Kiitti tsempistä Heli! Mä olen niin monena jouluna jollain tasolla pahoittanut mieleni tuosta ettei edes huomata, joten nyt osasin olla odottamatta mitään. Enkä oikeestaan edes huomannut etten saanu mitään ennenku vasta jälkeenpäin. Ihan hyvä näin, ihan hyvä fiilis jäi kuitenkin. Ehkä joku joskus.. Ja sainhan tavallaan lahjan, eilen, neiti toi mulle "joululahjaksi" raakasuklaata, liekö lukenut näitä kommentteja :o)

Enkä mä yksin koko joulua tee, ukko hommaa ja paistaa kinkun ja hakee joulukuusen. Tällä kertaa tosin oli vähällä etten ite joutunut niitäkin laittamaan..

Onneks näitä ei tartte taas hetkeen pohtia :o)