Tuikku tunnelin päässä

Näin sitä vihdoinkin heitetään hyvästit tahmeetakin tahmeemmalle tammikuulle, ja toivotetaan hyvin mielin tervetulleeksi helmikuu! Nyt on alkanut tuntumaan siltä että tunnelin päästä löytyy sittenkin se tuikku. Olen yrittänyt repiä iloa sieltä mistä sitä suinkin on löytynyt. Olen lukenut, ja lukiessani nauranut ja itkenyt ja miettinyt maailmaa. Olen lukenut jopa mun vanhoja teinareita vuosilta -87-89, huhhuh.. Olen ihan pikkusen maalannut piiloon tätä vieläkin joka puolelta päällehyökkäävää puunväriä. Olen päässyt taas tanssimaan, kun kansalaisopiston pidennetty joulutauko vihdoin loppui. Olen varannut parin viikon päähän viikonloppulomasen talvitouhuihin, sinne lähdetään Ukon ja pienimpien kanssa. Olen kirjoittanut ja piirtänyt ja vähän värittänytkin. Olen virkannut unisukat, löysin kivan langan ja ihan tuosta nuin vaan omasta päästä keksin mallin. Ja sitten olen suunnitellut talon! Siitä innostuin aivan valtavasti. Sain mietittyä tosi hyvän pohjan, ja mulla on jo mielessä kaikki näkymät sisällä ja ulkona, värit ja tunnelmat. Ja tiedän mihin kohti tontille se tulee, ja ennenkaikkea mitä varten sellanen mökki tarvitaan. Koko nuoruuteni oon suunitellut taloja, talleja ja asuntoja, ja musta pitikin tulla arkkitehti. Toisin kävi, hyvä niin, nyt voin suunnitella ihan vaan omaksi iloksi ja tarpeen vaatiessa :o)

Tänään ohjelmassa vielä vaikka mitä kivaa, ainakin meditaatiota, ulkoilua ja tanssia. Mukavaa alkavaa helmikuuta just sulle!

Haahuilua ja haaveilua

Täällä podetaan edelleen matkakuumetta! Yritän kovasti jaksaa sinne huhtikuulle, mutta ihan oikeesti tässä odotellessa alkaa tuntua elämä liian toimettomalta. Matkalla ollessa aika kuluu aina liiankin nopeasti, ja tietty se suunnittelukin vie oman aikansa. Matkustamisen sijaan olen yrittänyt haalia kaikenlaista tekemistä tähän pysähtyneisyyteen. Aamupäivisin meditoin arkkienkeleiden kanssa, viikonloppuna alkaa viiden viikon unelmointikurssi, ja maaliskuussa mennään Ukon kanssa tutustumaan alpakoiden sielunelämään. Intouduin myöskin suunnittelemaan lukion luokkakokousta tälle keväälle, siinä onkin mukavasti hommaa. Lisäksi lapsia täytyy kuskata viikottain kylälle ja kaupunkiin. Siltikin tuota luppoaikaa tuntuu olevan enemmän kuin tarpeeksi. Joten ei kun tekemään suuria suunnitelmia tulevaisuutta silmällä pitäen..

Noin tuhat sanaa

Oli tammikuu ja maanantai. Menin ulos vähän ennen kolmea iltapäivällä, otin kuvan:

Aivan kuin talossa olisi sisukset tulessa, mutta eipä olekaan, vaan aurinko on pian laskemassa, ja heijastuu upean tulisena porrashuoneen ikkunoista. Lunta on harmittavan vähän, sen huomaa ehkä parhaiten tuosta katosta: sieltä iloisesti pilkottelee tiilien kurvit. Vähän on tuiskutellutkin, sillä sitä vähää lunta on riittänyt seinänkin peitteeksi. Kasvimaalla vielä urheana pystyssä lehtikaalit (jotka eivät välitä pikku pakkasista, näistä ehkä jo kyllä..), päärynäpuut ilman jänisverkkoja, koska ajoissa ei vaan saatu niitä laitettua ja eihän noihin puihin nyt voi hipaistakaan. Osa päärynäpuista vielä ilman tukikeppejäkin. Sääasema töröttää kepinnokassa toimettomana, joku ihme kosketushäiriö johtuen kylmästä, ehkä korjaantuu kunhan sää taas lauhtuu. Olispa ollut kiva tietää minkälaisia pakkaslukemia on ollut. Seinustalla pöytäryhmä jo odottelee kevätaurinkoa, tuo onkin ihan paras paikka istuskella sitten kun aurinko oikeasti jo lämmittää poskia, vaikka vielä lunta olisikin maassa. Grillikin siinä on valmiina ottamaan vastaan uuden kauden. Kaikenlaista rojua, läjä siellä, toinen tuolla, seinänvarteen nojailevia keppejä, kasvimaalla vielä "avomaantomaattien" tukikepit. Talon takaa kurkkii wanha tupa, joka olisi pitänyt purkaa jo monta vuotta sitten, mutta missä ihmeen välissä, kun talvella on paitsi kylmää myös pimeää, kesällä painetaan töitä aamusta iltaan ja syksyllä ollaan niin poikki ettei mitään ylimääräistä jaksa edes ajatella. Keväällä siis, ja sehän on ihan kohta, saapa nähä.

(Höh, eihän noita ole edes kahtasataa. Mitähän muuta tämä kuva kertoo? Ehkä olen sokea tai mielikuvitukseton, tai sitten en vaan osaa kuunnella..)

On mulla pari muutakin kuvaa maanantailta:

No onkos tullut kesäikävä..?

No vähän.. Vaikka nyt on kyllä niin kaunista, talvea parhaimmillaan! Lunta ei sitten paljoa tullutkaan, toivotaan että on tarpeeksi paksu peitto jotta kasvit selviää hengissä. Valoa alkaa olla jo runsaasti (ainakin verrattuna viikkojen takaiseen), mutta tuo kylmyys on vähän liikaa, taas pakkasta melkein 30. No loppuviikosta kuulemma lauhtuu, jospa sitten pääsee ihan oikeesti ulkoilemaankin, vaikka aion kyllä nytkin mennä - hetkeksi. Ihanaa talviviikkoa just sulle!

Enkeleitä onko heitä

Viime aikoina olen lueskellut paljon mm. enkelikirjallisuutta. Nyt käpäliin tarttui Diana Cooperin kirja Uutta valoa enkeleiltä. Siinä oli mun mielestä tosi hyvin kerrottu uskonnoista tai uskomisesta ja henkisyydestä yleensä, ja jotenkin tälleen minäkin tätä nykyä haluan asiasta ajattella. Erityisesti tästä pisti silmiin tuo viimeinen lause, sillä totisesti olen oppinut sellaisen asian, että pitää vain pyytää..

"Jumalaa pelkäävät ihmiset kulkevat pimeydessä,

mutta häntä rakastavat ihmiset kasvavat kohti valoa.

Enkeleitä pelkäävät ihmiset elävät varjossa,

mutta heitä rakastavat ihmiset tanssivat riemusta. 

Enkelit ovat hengen palvelijoita. Todellinen henkisyys ylittää uskontojen rajat, vaikka se hyväksyy ne ja kunnioittaa niitä kaikkia. Vuoren huipulla kaikki on Yhtä, mutta mitä alempana vuoren rinteellä me olemme, sitä kauemmas olemme etääntyneet hengen alkuperäisestä viestistä, ja sitä enemmän näkemyseroja on eri uskontojen välillä.

Uskonnot sanelevat ihmisille, mitä heidän pitää tehdä ja mihin heidän tulee uskoa. Henkisyys kehottaa ihmistä kuuntelemaan omaa johdatustaan ja seuraamaan sydämensä ääntä. Tämä jättää ihmisille täyden vapauden ja muistuttaa heitä ainoastaan kaikkein korkeimmista ominaisuuksista, kuten vaarattomuudesta, rakkaudesta, ilosta, myötätunnosta, rehellisyydestä, veljeydestä, sisaruudesta, rauhasta ja ykseydestä. Jo pelkästään näiden sanojen lausuminen ääneen sytyttää meidän sisäisen valomme.

Jokainen sellainen ihminen, joka saarnaa helvetin tulesta ja kadotuksesta, voimistaa pimeyttä ja tekee niin ollen työtä sen hyväksi. Tällaiset saarnaajat lisäävät pelon määrää universumissamme. Joka kerta kun lausumme pelokkaina niitä nimiä, joilla kutsumme paholaista, tuon nimen värähtely lisää sen voimaa. Jopa kiroilulla on värähtely, joka heikentää omia mahdollisuuksiamme.

Aidosti henkinen ihminen luottaa muiden ihmisten löytävän oman polkunsa vuoren huipulle ja avustaa heitä puolueettomasti. Jos joku haluaa valita erilaisen polun, valaistunut olento vain toivottaa hänelle onnea eikä suinkaan tuomitse sitä, joka valitsee väärän reitin. Hän rohkaisee toisiakin valitsemaan itse, kuuntelemaan sisäistä johdatustaan ja olemaan itsenäisiä ja riippumattomia. He innostavat jokaista puhumaan suoraan Alkulähteelle, enkeleille tai muille suurta viisautta omaaville olennoille.

Valon enkelit auttavat ketä tahansa kiipeämään mitä tahansa polkua tuon vuoren huipulle. Kaikki ovat yhtä arvokkaita ja tärkeitä. Ja vaikka jotkut saattavatkin välillä luisua alamäkeen, enkelit seisovat kärsivällisesti heidän vierellään tuomitsematta heitä ja valmiina tarjoamaan apuaan heti kun sitä niiltä pyydetään."

Ja melkein heti kun olin saanut kirjoitettua kaiken ylläolevan muistiin, soi ovikello. Oven takana seisoi kaksi vanhempaa naista raamatun kanssa, ja kysyivät että minkälainenhan tulevaisuus meillä voisi olla, jos kaikki olisivat rehellisiä.. Yritin kertoa heille näistä käsityksistäni, ja kovasti olisivat halunneet tulla sisälle juttelemaan lisää. Mulle tuli kuitenkin jo siinä muutaman minuutin oviaukossa seisoskelun aikana ihan oikeesti sellanen olo kuin olisivat tosissaan pyrkineet lyömään raamatulla päähän. Sanoin heille, että mun maailmassa jokaisella saa olla ihan omanlaiset käsitykset kaikista asioista niin kauan kun ei loukata ketään eikä siitä ole kenellekään haittaa. Mietinkin, että itse voi olla vaikka kuinka ei-tuomitseva ja hyväksyä toisten erilaiset polut, mutta jotenkin musta tuntuu, että tämä mun näkemys on helppo tuomita jotenkin vääränä eikä sitä hyväksytä..

(Kuvat Montenegrosta)

Jumitus

Joku outo mietintävaihe päällä, ihanku junnaisin vain paikoillani, ikään kuin tämä uusi vuosi ei olisi vielä oikein lähtenyt käyntiin. Olo on ihan hyvä joo, jollain lailla merkityksetön kuitenkin. Olen kovasti yrittänyt kartoittaa niitä hyvän mielen tuojia, aurinko ainakin on yksi, ja kaikki kauneus ympärillä. Tänään ulkona näyttää pilvisemmältä, mutta yllättäen pääkopassa tuntuu vähän valoisammalta. Ehkäpä olen oivaltanut jotain, en vain vielä tiedä mitä. Tässäpä nyt ihan rauhassa kuulostelen..

Jospa huomenna meillekin saataisiin lisää lunta!

Kaikki loputon kauneus ♥

Valo, lumi, lempeät sävyt ♥

En vain saa näistä tarpeekseni, kauneutta kaikkialla ♥

Ja kohta vien lapset luistelemaan, pakkasta on vain 18 astetta :o)

Pakkasesta päivää!

Edellisessä postauksessa kaivattua äksöniä saatiinkin sitten heti jo maanantai-iltana vesiputkien jäätymisen muodossa.. (Varo mitä toivot..!) Onneksi vaiva oli hetkessä korjattu: vähän putkien sulattelua, pari jatkoroikkaa kaupasta, ja pakkasvahti pumppukuoppaan. Se on tämä puuttuva lumikerros.. Keväällä sitten nähdään mitä valkosipulit, mansikat, vadelmat, pensasmustikat, viinirypäleet, päärynät ja omenatkin on tykänneet tästä hirmusti pakkasta + alle sentti lunta -combosta..

Tänään seinänvarren lämpömittari näyttää -28 astetta, autossa -30, joten ihan riittävän kylmää alkaa olla. Vielä jaksaa maalämpöpumppu pitää taloa lämpimänä, on me vähän välillä autettu pitämällä tulia uunissa ja hellassakin. Kasasin kaikki mahdolliset vaatteet päälle, ja kävin hyppelehtimässä pellolla reilun vartin, hyvin tarkeni. On siellä vaan kaunista!! Taas jaksaa hetken tylsistellä. Onpahan ainakin uusia kuvia mitä katella.

(Käytiin me tässä yks päivä lillumassa lämpimässä vedessä, ahmimassa mättöruokaa maha pullolleen, ja tekemässä muutaman päivän kauppaostokset, joten on ainakin vähän mökkihöperyyttä yritetty torjua. Sen sijaan reissuhaaveet on hetkeksi haudattu, ainakin siltä osin että päästäis Ukon kans yhdessä johonkin. Täällähän jäätyis mökki ja lapset, jos vaikka tulis sähkökatko tai puoli metriä lunta yhtäkkiä..)

Makuuhuoneessa on käynnissä biologinen torjunta. Sinne huudettiin avuksi kissaa, ja veikkaanpa että kohta huoneesta tulee tyytyväinen kissaeläin saalis hampaissaan. Pitääköhän meidän alkaa pitämään makkareiden ovia öisin auki, että kisut pääsee töihin..

Joko riittää?

Nyt tuntuis että alkaa pikkuhiljaa riittämään tämä lojuminen. Pitää saada jotain äksöniä! Näin alkuun yritin ehdotella Ukolle käyntiä edes kaupassa tai vaikkapa uimassa, mutta näyttääpä siltä että keskenäni saan lähteä jos aion mennä, huoh.. Kyselin myöskin remppaehdotuksia, entisiä remppojahan ei ole pakko saada valmiiksi ennenkuin uusia aloittaa, eikös..? Yläkerran vessan rakentaminen ois vahvana ehdokkaana, mutta sitten tulee ongelma mihin kaikki lapset majoitetaan sen jälkeen kun aulaan tuleekin vessa, ja varsinkin kesällä kun taas tarvitaan mielellään kaksi makuuhuonetta vierastyövoiman käyttöön. On tämä joskus tämmöstä.. Ulkonakaan ei voi kauaa kerrallaan palella, muuten ottaisin koirun hihnaan ja lähtisin pitkälle marssille. Tai ehkä voisinkin kehittää jonkun taideprojektin, minä, jolta puuttuu sekä mielikuvitus että luovuus.. Paras vaihtoehto ehkä olisi tosiaan alkaa suunnitella pikku irtiottoa taas vaihteeksi, nyt mulla ois yks reissukaverikin tiedossa niin ei tarttis yksin lähtä. Tai sitten ehkä vaan istuskelen täällä neljän seinän sisällä yksinäni omissa ajatuksissani ja kirjoitan mietelmiäni vihkoon, huokailen kun mitään ei tapahdu, ja joka yö nukun kahdentoista tunnin unet. Helpottakohan tämä kun arki taas alkaa..

Tälle vuodelle

Toivon kaikille rauhaa, rakkautta, iloa, onnenhetkiä, taikaa ja seikkailuja ♥

("Kuvat" napattu mm. pinterestistä ja fbstä)